maanantai 31. elokuuta 2009

Gail aka Nightsongs

Gail valmistui vihdoin viimein. Vielä se pitäisi pingottaa. Josko huomenissa olisi aikaa pingotuksen järjestämiselle. Suurkiitos vielä Talutinille, joka lähetti ystävällisesti isohkon nöttösen lisää lankaa, jotta sain projektin onnellisesti päätökseen. Pingotuksen jälkeen postitan huivin ystävälleni ja toivon, että hän ilahtuu. Ohjeen kummallisuudet, keskisilmukan ja reunan langankierojen puute häiritsevät entistä enemmän, mutten enää halua alkaa purkamaankaan. Minulla on huivilankoja varastossa, ettei tarvitse alkaa purkamaan tekemisen puutteen vuoksi. Olen kai liian tottunut pitsihuivien perinteisiin malleihin. Toisten pitsihuivipuikkojen pysytellessä kadoksissa oli jo kiire saada puikot vapaiksi. Viikonloppuna joudun ehkä puikko-ostoksille, jos puikot eivät jostain kävele vastaan. Komensin jo äidin etsimään kotikotoakin puikkojani, vaikka olen melko varma, että ne ovat täällä jossain. Miten pieneen opiskelijakämppään voi hukata tavaraa? Nyt voisi olla aika kokeilla Addeja. Josko investoisin ja ostaisin sellaiset, kun kaikilla muillakin tuntuu olevan nimenomaan Addeja. Melkein jo sinkosin postireissulla ostamaan puikkoja, mutta hillitsin itseni.



Pääsin viimein aloittamaan Sommerwind-huivin, kun puikot vapautuivat. En ole yhtään varma lankavalinnastani. Lanett tuntuu jotenkin paksulta, mutta on tietysti aivan ihanan pehmoista ja väri on kaunis. Täytyy katsoa miltä kuvio näyttää ja miten se venyy.

1 kommentti:

Nunt kirjoitti...

Osta osta, et tee pitsiä enää millään muilla puikoilla sen jälkeen ;)