keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Kesä tulee kohisten

Kevät on vienyt neuleinnon mennessään. Olen yrittänyt jatkaa vielä silkkivillojen neulomista, mutta villalankojen kanssa puljaaminen ei näillä keleillä ole kovin mukavaa. Kädet hikoavat ikävästi. Kehräämistä olen harjoitellut silloin tällöin, mutta jännitän käsiä kovasti ja puristan villaa niin, että olen sillä aiheuttanut itselleni turhan paljon hallaa. Kädet ovat olleet etusormesta niskaan asti ja lapaa myöten jumissa. Mutta olen vakuuttunut, että kehrääminen on mun juttuni. Ajatus kehräämisestä harrastuksena lähti syksyn käsityömessuilta, kun näin siellä kehräämistä. Moderni Asfordin Joy -matkarukki oli veikeän näköinen ja kehrääminen suorastaan hypnoottista katseltavaa. Kevään aika aloin kärsiä rukkikuumeesta ja viimekuun lopussa päätin ostaa värttinän ja kokeilla. Alku oli tietysti hankalaa, mutta kyllä silläkin keinolla lankaa syntyy. Minulla on vieläkin ensimmäinen villatopsi menosssa, sillä kun löysin pitsilankavaihteen, meni säikeen paksuus aivan olemattomiin. Aivan ensimmäinen siansaparo muotoutuu varmaan jossain vaiheessa pannunaluseksi. Rukkikuume vaivaa edelleen ja olen ihastunut Majacraftin Roseen. Ehkä jo loppukesästä tilaan oman Ruusun.



Kuulin eilen huhua uudesta lankakaupasta ja pitihän minun pikimmiten päästä näkemään millainen kauppa Ouluun viime viikolla aukeni. Lumoava lanka löytyi kätevästi keskustasta ja valikoima oli jännittävä. Dropsia, Debbieblissiä, BC Garnia, SWTC:tä, Araucaniaa, Rowania, Utunaa ja ties mitä. En oikein tiennyt mitä olisin halunnut. Tarjous-alpakka (Drops) olisin ostanut, jos väreissä olisi ollut. Päädyin sitten ostamaan BC Garnin Baby Alpacaa, joka vaikutti aivan ihanalta. Joku pitsihuivi tulee varmasti tästäkin. Himoitsin myös Succaplokkeja. Jossain vaiheessa on aivan pakko saada sellaiset. Etsystä, kun en ole saanut aikaiseksi tilata. Paluumatkalla aiemmin samalle kadulle muuttaneen Nappi-Kikan ikkunassa näin Rowanin Kidsilk Hazea ihan kohtuulliseen hintaan. Olisi kovasti tehnyt mieli, mutta onneksi minulla on 6 kerää jo ennestään. Yritän hillitä langanostohimoja, kun en kerran neulokaan tähän aikaan vuodesta. Nefertiti on ollut aktiivisimmin puikoilla ja yritän saada sen valmiiksi ennen kuin neuleinto kokonaan kuolee kesäksi. Ishbel on edelleen kuvaamatta ja Anthemionistakin pitäisi ottaa paremmat kuvat, muttei ole kerinnyt enkä saanut mistään kuvausapua.

1 kommentti:

MinskuH kirjoitti...

Pakko keksiä asiaa kaupungille, että pääsee katsastamaan uuden lankakaupan :) Valikoima kuulostaa hyvältä lisältä nykyisiin putiikkeihin Oulussa.