sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Julkineulontaneule


Tiistaina oli Lumoavassa langassa neuletapaaminen ja sinnehän tarvitsee neuleen. Puikoilla on lähinnä huiveja ja muita julkineulontaan sopimattomia projekteja. Piti keksiä äkkiä aamulla valmiiksi neule, jonka saisi toimimaan ripeästi. Otin käteeni lähimmän sukkalangan, joka sattui olemaan Hulluilta päiviltä mukaan tarttunut Novitan Tico Tico -kerä kevään uutta beige-sinistä väriä. Malliksi piti repäistä jotain yksinkertaista. Lotan Arni-sukkien ohje jäi mieleen jo ennen julkaisua, kun sen Ravelryssa satuin näkemään ja se pääsi puikoille. Onneksi perhepiirissä on miesten jalan koko suunilleen sama, joten voin huoletta neuloa koon 43 sukkia. Aina löytyy tarvetta. Alku kangerteli. Olen tahallani löystyttänyt käsialaani viime aikoina ja se kostautui. Ensin neuloin aivan liian löysää ja sitten totesin, että silmukoita on liikaa. Pari kertaa piti purkaa. Vaihdoin joustinneuleen 2o,2n -joustimeen, sillä en pidä ohjeessa olevasta 2o,5n-joustimesta. Yritän säästellä tätä julki- ja matkaneulontaan.

Suurin osa neulonta-ajasta on uponnut Leaves Dancing -huiviin, joka alkaa valmistua. Viimeinen kaavio on menossa ja sitten pääsen mustasta eroon. Onneksi on näin valoisaa. Muuten mustaa en kykenisi neulomaan. Yritän jatkossa muistaa välttää sitä "väriä". Pari peittoruutua on valmistunut, mutta taidan esitellä yhden kerän ruudut kerralla, kun viimeinenkin valmistuu. Projekteissani ei ole nyt kauheasti kirjoittamista. Aamun kirppiskierrokselta löysin nipun bambuisia pitkiä puikkoja kolmella eurolla. Vielä kun olisi joku nätti kapea maljakko niille. Oli kyllä ehkä vähän hölmöä ostaa puikkoja koristeeksi.

Ei kommentteja: