tiistai 10. tammikuuta 2012

Parannettavaa alkaneelle vuodelle

Vuosi vaihtui jo reilu viikko sitten, mutta kujeet ovat ainakin toistaiseksi samat kuin aiemminkin. Kun en voi neuloa (leipäveitsenpurema langanohjaimessa), joudun tyytymään neulomisen ajattelemiseen ja uuden neulevuoden suunnitteluun. Päätin asettaa uudelle vuodelle muutamia tavoitteita.

1. Langanmäärää pitää vähentää.
Aloitan taas lankalaihdutuksen, mutta en kutsu sitä lankalakoksi, enkä ota siitä stressiä. Tavoitteena on painaa lankatase miinukselle. Voin ostaa vähän lankaa tarpeeseen. Keskityn villatakkien neulomiseen ja varastolankojen vähentämiseen. Lankavarastoni kasvoi onneksi maltillisesti viime vuonna ja on nyt noin 12,5 kiloa + epämääräiset jämät.

2. UFOjen määrää pitää vähentää.
Keskenjääneitä ja UFOutuneita projekteja on onneksi vain vähän. Niistä käyttökelpoiset täytyy neuloa valmiiksi. Kahdet (tai kolmet) sukat, yksi huivi ja pari jutskaa on saatava pois päiväjärjestyksestä. Ehkä kaikkien UFOjen isää eli pikkuveljen palmikkovillapaita seiskaveikasta kymmenen vuoden takaa voisi jatkaa.

3. Langanpäät on pääteltävä, kun projekti valmistuu.
Langanpäiden väättely on yksi heikoista kohdistani. Päättelen neuleet yleensä vasta, kun on pakko. Joskus käytän neuleita, jotka ovat päättelemättä. Tässä asiassa on ryhdistäydyttävä. Vuosi sitten lupasin päätellä langanpäät heti, mutta se päätös piti vain jonnekin heinäkuun tietämille.

4. Lahjat on neulottava ajoissa.
Neulon aina hiki hatussa viime hetkellä "ajoissa" aloittamiani lahjaneuleita. Tänä vuonna ryhdistäydyn ja jaan joululahjaneuleet tasaisesti koko vuodelle. Laskin, että ensimmäinen pitäisi olla valmiina helmikuun loppuun mennessä. Pari neuletta on jo mietittynä ja toiseen on lankakin valmiina. Pyöräytän yhdet sukat varmasti karkauspäivään mennessä kunhan pääsen lankaan käsiksi ja saan valittua mallin. Toiseen lahjaan on malli, mutten ole ehtinyt lankoja vielä miettiä.

Mitähän muuta parannettavaa tälle vuodelle voisi keksiä?

5 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Loistavat tavoitteet ja ihan samat tavoitteet sopivat myös mulle. Joten tavoitteista tekoihin vai miten se nyt menikään :)

Casa kirjoitti...

Mä yhdyn noihin tavotteisiin :D loistavaa!!!

Prusiluska kirjoitti...

Ovatkohan nämä jotain yleispäteviä neulojien uudenvuodenlupauksia, kun ihan samoilla mietteillä minäkin vuottani olen aloittanut. Tosin lankavaraston vähennysoperaation kohdalla olen erittäin, erittäin skeptinen...

juuli kirjoitti...

Nämä on hyviä tavoitteita kaikki!
Omaan listaani lisäsin myös ravelryssä -10% jonoon merkatuista projekteista. Tekojonossani on nyt melkein 600 projektia, oi joi.

ArualMaria kirjoitti...

Hyviä nostoja, voisinpa poimia jotain näistä itsellenikin mukaan. Lankavaraston laihdutus ja lankalakko mulla ovat jo toteutumassa, ja lahjoja pyrin tekemään ajoissa. :)