maanantai 3. joulukuuta 2007

Väsyttää

Syysväsymys ja opiskelu on vienyt mehut aika totaalisesti mehut. Neulominen on jäänyt aika vähälle. Ostin joululahjaa varten kerän Austermannin Stepiä farkunsinisenä. Veljelle varmaan teen joululomalla sukat, kun hän on muuten aika vaikea lahjottava. Tuo väri numero 16 oli ainoa miellyttävä, sillä stepin värit tahtovat olla niin riemunkirjavia, että pahaa tekee. Toisaalta en himoitse kyseistä lankaa läheskään niin paljon nyt, kun jos se olisi yksiväristä.

Lainasin kirjastosta Hyvän olon neuleet -kirjan ja selailen sitä iltasaduksi. Mukavilta ohjeilta näyttävät, vaikkeivat olekaan sitä vaikeusastetta, johon olen tottunut. Tilasin Vogue Knittingin Stitchionaryt ykkösen ja kakkosen. Hiukan kirpaisee, mutta joskus täytyy hemmotella itseään. Lisäksi erehdyin menemään Akateemiseen kirjakauppaan ja ostin Sukkasillaan -kirjan äidilleni joululahjaksi. Onneksi siellä oli paketointipalvelu, sillä muuten olisin lukenut sen, enkä kehtaisi antaa sitä enää lahjaksi. Paketoituna se ei syyhytä niin pahasti.

Ei kommentteja: