lauantai 1. maaliskuuta 2008

Lanka- ja kirjavalitusta


Sorruin tuhlailuun ja ostin Regiaa, kun Nappi-Kikassa oli vihdoin edes jollain lailla siedettävän väristä Regiaa. Miksi ihmeessä pitää ohuiden sukkalankojen olla kiven alla? Tai jos jotain sellaista onkin, niin värit ovat sitten aivan kauheita. Minähän en rotanharmaata tai varsinkaan mustaa neulo. Toinen harmituksen aihe on hinta. Kahdesta pienestä kerästä pitää pulittaa kauheita hintoja. No onneksi sentään säästin, kun löysin hyvän paistokasaritarjouksen, ettei budjetti nyt heti ensimmäisenä päivänä mene ihan kuralle. Nyt pitäisi vain saada ufoja pois puikoilta ja päättää minkä ohjeen mukaan teen Regioistani sukat.

Kirjastosta löysin Handknit Holidays -kirjan. Onhan siellä kaikkia ihania neulekirjoja, mutta hyllyissä ne eivät ehdi homehtumaan, vaan niitä saa metsästää kuukausikaupalla onnistumatta. Kovin kummoisilta eivät ohjeet näyttäneet, mutta ne Log Cabin -sukat haluan tehdä, mutta myös Evergreen-huivi näytti ihan mukavalta. Nyt jaksoin vihdoinkin valittaa siitä, että tammikuun puolivälissä tilaamani Knitting on the Road on vieläkin toimittamatta. Toista kuukautta on kulunut ilman, että mitään on tapahtunut. Harmittaa tällainen hidastelu.

Ei kommentteja: