tiistai 6. huhtikuuta 2010

Anthemion

Uusi Knitty ilmestyi taannoin ja siinä on kaksi aivan ihanaa huiviohjetta. Anthemion hurmasi varmaan enemmänkin värinsä vuoksi. Torreyana pääsee varmaan sekin puikoille lähitulevaisuudessa, mutta Anthemion pääsi puikoille jo viikonloppuna. Pääsiäinen tuli aivan yllättäen ja havahduin siihen, että tulee kevät. Ehkä se vaikutti valintaan, Tulisikohan Anthemionista sopiva kesähuivi? Lanka on Kädentaitomessuilta halvalla ostamaani Wetterhofin Silviaa. Väri ei ole oikein mieleinen, mutta siihen joko tottuu tai sitten täytyy kehittää jotain värjäystä valmiiseen huiviin.



Olen neulonut kaksi ensimmäistä kaaviota ja olen tyytyväinen. Olin turhaan huolissani ohuista puikoista. Minulla on taipumus valita liian paksut puikot ja nyt lähinnä pelkään, että Aeolianissani on liian paksut puikot. Aeolian edistyy sekin aika hyvin. Puolet langasta on mennyt ja Agave-osuudet on pian neulottu. Pitsipuikot pelastivat taas tilanteen, kun Aeolianissa tuli vastaan nyppyjen tekeminen. Tavallisilla puikoilla olisi tullut tenkkapoo, sillä kireä käsialani hankaloittaa nyppyjen tekemistä kovasti. Pitsipuikoilla nypyt onnistuvat kiroilematta ja hermoja menettämättä, mutta en edelleenkään pidä nypyistä. Anthemionissa ei onneksi ole nyppyjä ja yritän jatkossakin välttää nypyllisiä ohjeita. Yleensä en tee suorakaiteen muotoisia huiveja, mutta Anthemion vaikutti tarpeeksi monimutkaiselta, ettei tarvitse pelätä loputonta saman kaavion toistoa metri toisensa jälkeen, miltä useimmat kaulahuivit valitettavasti tuntuvat.

Ei kommentteja: