tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kevät tulee kohisten



Kevään tulon huomaa kyllä neuleissaan. Aloitin miltei viikko sitten uudet sukat Sock Innovation kirjasta. Ostin jossain mielenhäiriössä vihreää Coralloa Anttilasta ja kun Rick-sukat valmistuivat, vapautui sopivat puikot. (Vihreä ei ole minun värini yhtään. En osaa sitä käyttää, enkä sen sävyjä arvostaa muualla kuin luonnossa. Se jaksaa aina ihmetyttää ihmisiä, jotka tietävät, että olen kasvitieteilijä. Kuten lukijat varmaan ovat huomanneet olen suuri punaisen ystävä.) Seuraavana oli järjestyksessa vuorossa Lindsay. Parin kuvion toiston jälkeen into lopahti. Villa hiostaa käpäliä ja toisaalta Lindsay-sukkien kuviossa on neulo neljä oikein yhteen sekä ssssk, jotka ovat tuskallisia neulottavia. Coralloa ostin, kun halvalla sain ja ainoa mihin olin pettynyt oli paksuus. Odotin metrien perusteella vähän suurempaa tiheyttä. Katsotaan saanko sukat valmiiksi ennen kuin neuleinto lopahtaa kokonaan. Viime vuonna taisi näihin aikoihin olla jo aika lopussa into. Kesällä, kun ei tule neulottua lainkaan.

Anthemion on edistynyt langan paksuuden huomioon ottaen aivan huikeaa vauhtia ja on jo yli puolen välin. Luulen, että ensi viikolla pääsen pingottamaan. Ishbel palaa puikoulle, sillä sain SYTinä* Asarumilta kerän lisää lankaa. Kiitos paljon, Asarum!

*Satunnainen ystävällinen teko

Ei kommentteja: