perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesäkuun kuulumisia


Monkey -sukat etenivät nopsaan varpaisiin ja sitten tajusin, että langan riittävyys on siinä ja siinä ja terä liian lyhyt. Olin kyllä katsellut, että kantalapun olisi voinut jättää lyhyemmäksi, joten ei kun purkamaan. Toivottavasti saan langan nyt riittämään pieniin 36-numeron sukkiini. Pieni 65 gramman sukkalankavyyhti on hiukan nafti normaalivartisiin sukkiin, mutta olen päättänyt saada tastä ihanasta käsinvärjätystä Nauravan lampaan Juulibugista sukat. Lanka on aivan ihanaa neulottavaa, mutta lisää siitä, kun esittelen valmiit sukat.


Toukokuu meni yhdessä hujauksessa. Lankaa kului valmistuneisiin seitsemään projektiin noin 470 grammaa ja vajaat 1700 metriä. Lankavarasto keveni toista kiloa, kun vaihdoin Novitaa näihin ihaniin projektipusseihin. Olen aivan onnesta soikeanani. Käykää ihastelemassa muita Koukuttajan tekemiä ihanuuksia Etsyssä, mutta älkää pyytäkö vaihtamaan Novitan kammolankoihin. Nämä ovat pieniä, sukkaprojektille sopivia projektipusseja. Normaalimittaiset 20 senttiset sukkapuikot ja sukkalankakerä mahtuvat hyvin. Harmi, että missaan seuraavat Oune- ja Silmukkaseura  -tapaamiset, kun olen lomalla pois kaupungista tämän ja ensi viikon. En pääse esittelemään projektipussejani julkineulonnoissa. :(

Ei kommentteja: