Näytetään tekstit, joissa on tunniste juulibugi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juulibugi. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. toukokuuta 2012

Parsimuksia


Sain alkuviikolla kirjomisesta inspiraation kokeilla taas parsimista. En ole koskaan ennen kärsinyt moisesta inspiksestä, mutta kaikkea sitä ehtiikin kokemaan. Ensin kokeilin kokonaan puhki menneitä Monkey-sukkiani parsia. Se ei ollut järin helppoa, kun jäljellä ei ollut mitään silmukoista. Ensimmäinen sukka näyttää siltä, etten yhtään tiennyt, mitä olin tekemässä ja toisessa ei onneksi suurta reikää ollutkaan. Nauravan lampaan Juulibugia ei ollut tarpeeksi jäljellä, enkä ole oikein vakuuttunut sen kestävyydestä, joten parsin Step-jämillä. Sukkiin tuli reiät reilussa kuukaudesssa, mikä minusta on kohtuuton aika. Sukat olivat syksystä asti häpeämässä, enkä ollut varma haluanko edes niitä parsia. Toivottavati nämä saavat nyt edes vähän lisää käyttöikää. En varmasti olisi näitä parsinut, ellei lanka olisi kaunista käsin värjättyä.


Parsin myös Skew-sukkani. Nämä sentään kestivät yli puoli toista vuotta käyttöä ennen kuin hiutuivat päkiän ulkosyrjästä pelkälle nylonille. Nämäkin olivat puolisen vuotta häpeämässä. Nämä varmasti kestävät vielä jonkun vuoden käyttöä ja parsintalankaakin on vielä hieman jäljellä. Regialla osaavat tehdä sukkalankaa, joka ei hetkessä kulu puhki. Näissä jäljittelin silmukoita, joka on oikeastaan aika hauska tekniikka ja melkein kuin kirjomista. Täytyy kokeilla vaikka Hexipuffin koristelua silmukoita jäljittelemällä. Ilmeisesti erikoisesta rakenteesta johtuen hiutumat tulivat outoihin kohtiin, sillä yleensä sukkani reikiintyvät keskeltä päkiää ja kantapään alta. Ehkä kävelen väärin, kun sukkani kuluvat vauhdilla. Haluaisin tehdä toiset Skew't, mutten ole löytänyt sitä Oikeaa lankaa. Regia Jazz Color värissä Flamenco Sketches on Oulusta loppunut, enkä ole raaskinut netistä tilata, kun tarvitsisin vain kolme kerää ja herkästi tulisi tilattua jotain ihan turhaa lankavaraston täytettä.


Lopuksi kuva parsimattomista sukista. Heitin vähän käytössä olleet Ambrosia-sukkani pyykkikoneeseen. Tarkastin pohjat ennen pesua ja olin hyvin järkyttynyt, kun sukkia kuivumaan ripustaessani havaitsin, ettei Vikingin Vilma kestänyt konepesua. Konetta en syytä, sillä Skew't olivat hiutuneina samassa pesussa, eikä niille tapahtunut mitään. Olin hieman kahden vaiheilla Skew'n pesemisestä, mutten halunnut parsia likaisia sukkia. Vilmaan olen kovin pettynyt. Sukat eivät olleet havaittavasti ohentuneet pohjista ja tuolla tavalla kuitenkin aukesivat pesussa. Nämä menevät häpeämään vaatehuoneeseen seuraavaa parsintainspiraatiota odottelemaan. En ole varma, tuleeko näitä koskaan parsittua, mutta pidän harkinta-aikaa poisheittämisen suhteen, etten katuisi myöhemmin.

torstai 27. lokakuuta 2011

Van Dyke -sukat

En ole vähään aikaan esitellyt lainkaan valmistuineita projekteja. Olen kai neulonut lähinnä Dahliaa, mutta nyt tulee varmaan lähipäivinä useammat sukat. Lisäksi valmistui yksi joulahjaneule. Vielä pitää kaksi aloittaa, mutta jouluneuleet ovat siis oikein hyvällä mallilla.


Sain sattumalta jämien mukana kerran suloisen pikkuvyyhin käsinvärjättyä sukkalankaa ja tykästyin siihen kovasti. Kun Portissa tarjoutui tilaisuus saada lisää Nauravan lampaan Juulibugia, piti siihen tarttua. Väri olisi voinut olla nätimpi, mutta se jäi sivuseikaksi. Portissa ostin myös sukkakirjan, joten näiden kahden oli tietysti kohdattava. Kirjavalle langalle ei sovi kaikki mallit, mutta Van Dyke näytti siltä, että se voisi toimia. Näin kirjavalle langalle ei kovin monimutkainen kuvio sovi. Jos olisin tajunnut miten huonosti kuvio asettuu tässä suurimmassa koossa, olisin neulonut kuvioiden välissä neljä silmukkaa myös keskellä edessä ja keskellä takana, mutten ymmärtänyt, että tässä ohjeessa oli tällainen juttu ja nyt varressa on sivuilla enemmän silmukoita ja se näyttää vähän hölmöltä.


Projekti: Van Dyke Socks (Ravelry)
Ohje: Van Dyke Socks by Wendy D. Johnson (Socks from the Toe Up)
Koko: 39 cm
Lanka: Vihreä Naurava lammas Juulibugi
Menekkki: 64 grammaa (koko vyyhti)
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Mitähän näillä nyt sitten tekisi?

En ole koskaan ollut suuri kärjestä aloitettavien sukkien ystävä, mutta tekniikasta kiinnostunut ja tietysti erilaisista kantapäistä. Näissä sukissa ilmentyy kaikki ajatukseni kärjestä aloittamisesta ja niistä kaikkein päällimmäisin on oikean koon saavuttaminen. Se on jotenkin vaikeampaa kärjestä aloitetuissa sukissa. Ehkä olen neulonut liian vähän kärjestä aloitettavia sukkia, kun aloitan aina väärästä kohtaa kiilalisäykset. Tässä tapauksessa liian myöhään. Lopputuloksena on kolme numeroa suunniteltua suuremmat sukat. Vyyhti painoi 64 grammaa enkä uskonut sen riittävän näin suuriin sukkiin, mutta yllättäen se näytti riittävän ja mitään ei jäänyt jäljelle. Kärjestä aloitettavien sukkien ehdoton etu on se, että langan pystyy käyttämään viimeiseen metriin.


Kantapää näissä sukissa on Wendy Johnsonin Gusset Heel, josta olen kuullut paljon hyvää, mutta kolme numeroa liian suurista sukista ei voi päätellä istuvuudesta yhtään mitään, joten puikoillani on toiset sukat samalla kantapäällä ja toivottavasti voin sitten sanoa, miten hyvin se istuu. Näin isoissa sukissa on ihan sama, mikä kantapää on, kun eihän se istu pieneen jalkaan mitenkään. Yritän nyt saada seuraavista oikean kokoiset

torstai 13. lokakuuta 2011

Kuumetta, räkää ja sukkaa.

Jos alla oleva teksti ei ole millään tavalla järjellistä, niin saatte vapaasti syyttää allekirjoittanutta vaivaava kuumetautia.


Kipeänähän saa aloittaa uusia projekteja ihan huvikseen, vaikka edellisiäkin on kesken, vai mitä? Väsyin toivottomalta tuntuneeseen Dahlian hihaan, mutta palaan siihen kyllä pian taas. Sillä välin nappasin uusimman sukkakirjani ja lähimmän kirjavan sukkalankakerän. Sekä Wendy Johnsonin -kirjan että Nauravan lampaan Juulibugin hankin edullisesti Portissa viime kuussa. Koska kirjan edellinen omistaja ei saanut aikaiseksi neuloa kirjasta mitään, niin asia piti kiireesti korjata. Sukka on liian pitkä, mutta koska en ole vihreän ystävä, se ei haittaa. Koko menee herkästi pieleen kärjestä aloitetuissa sukissa ja koko on tässäkin vissin lähemmän 39/40 vaikka pyrin langan takia noin 36/37 -koon sukkiin. Juulibugi on 65 gramman vyyhdeillä ja se riittää kyllä hyvin koon 36 sukkiin, mutta isommissa joutuu tekemään lyhyemmän varren. Väri ei ole edukseen kuvassa. Kamera korostaa kontrasteja. Pidän kauheasti tästä Nauravan lampaan Juulibugista ja ostin väristä huolimatta, koska se on mukavaa neulottavaa. Haaveilen punaisesta vyyhdistä, mutta sellaisia ei taida nyt mistään saada. En ole vielä kärjestä aloitettavien sukkien kannattajaksi käännytetty, mutta haluaisin kovasti Wendyn toisenkin sukkakirjan Toe-Up Socks for Every Body.


Olen kerta toisensa jälkeen kuullut sanottavan, ettei Judy's Magic Cast On -metodia pysty tekemään sukkapuikoilla, mutta minä olen tehnyt niin useamman kerran, enkä kokenut sitä mitenkään hankalaksi. Ensimmäisen Van Dyke -sukan kohdalla tajusin, että en ehkä tee sitä aivan samalla tavalla kuin muut. Minä nimittäin venytän silmukoita hiukan, jotta ne on helpompi neuloa. Kuvassa on ohutta sukkalankaa 2,25 mm sukkapuikoilla ja tuosta lähtee toinen sukka neuloontumaan.


Olisi kauhean ihanaa, ettei tietäisi mitään mistään hienouksista. Ei kärsisi pakonomaisesta tarpeesta saada eebenpuiset tai neliskanttiset sukkapuikot, tai tilailisi puikkoja toiselta puolelta maapalloa. En voinut vastustaa kiusausta ja tilasin ChiaoGoon teräksiset 2,5 mm pitsipyöröpuikot ja 2,25 mm sukkapuikot tällä kertaa Handsome fibersilta Etsystä ja nekin tulivat tasan viikossa. Ei siis mitään valittamista tässäkään myyjässä. Grandma's Hand Knitting nosti postikuluja joten päädyin kokeilemaan tosita myyjää, mutta postikulut ovat palautteen vuoksi taas kohtuulliset sielläkin. Suosittelen molempia. Aloitan varmaan kohta taas uuden sukkaprojektin, jotta voin kokeilla uusia sukkapuikkojani. En ole neulonut vuosiin metallisilla, mutta innostuin näistä siksi, että ne ovat 15 cm pitkät eli sitä lyhyempää mallia. Pidemmät 20 senttiset ovat hankalammat ja pituutta tarvitsee vain paksuissa puikoissa. Ohuita sukkalankoja neuloessa 15 senttiset ovat kätevämmät. Kerron sukkapuikoista lisää, kun olen niillä neulonut. Pyöröistä kirjoittelin jo aiemmin ja olen aivan myyty. Nää on parhaat ikinä ja ovat suht edullisiakin.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Monkey-sukat


Blogaamisinto on aivan kateissa, mutta yritän silti päästä ajantasalle. Muutamia projekteja on esittelemättä, mutta kyllä se tästä. Nyt näistä Monkey-sukistani. Yhtenä päivänä sitä kirottua kesäflunssaa sairastaessani sain sen verran aikaiseksi, että kokeilin kamerajalustan avulla omien jalkojen kuvaamista. Huomattavasti akrobatiaa helpompi ratkaisu, mutta vaatii harjoitusta tämäkin. Ei tullut järin hienoja kuvia. Hankala poseerata kameralle, kun ei tiedä miltä se näyttää, mutta pari sain onnistumaan. Kiitos vielä kerran jalustasta Kaisa!


Projekti: My little monkeys (Ravelry)
Ohje: Monkey by Cookie A. (Knit. Sock. Love.)
Koko: 36
Lanka: Sinikirjava Naurava Lammas Juulibugi
Menekkki: 64 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Ihanat!


Mikä ihme on saanut suunnittelijan antamaan nätille sukkamallille nimeksi "apinan"? En seurannut kovin tarkkaan ohjetta. Vaihdoin joustinneuleen 2o, 2n -joustimeksi ja jätin pintaneuleesta nurjat silmukat pois. Ajattelin kokonaan sileäneuleisen kuvion sopivan paremmin kirjavalle langalle. Sileäneuleinen variantti on netissä hyvin yleinen. En varmaan muuten olisi hoksannut sellaista tehdä. Kuvio on helppo ja sen oppii nopeasti ulkoa. Ohje on taattua Cookie A. -laatua ja hirveän suosittu, eikä ihmekään. Tätä ohjetta voisi hyödyntää toistekin, mutta jonossani on niin kauheasti sukkaohjeita, ettei niistä voi väittää puutetta olevan.


Lanka on ihanaa käsinvärjättyä Nauravan Lampaan Juulibugia. Väritys on huikea. En yleensä ole pätkärääkättyjen -värjättyjen lankojen ystävä, mutta tämä on ihanaa lankaa. Kiitos Tui langasta! Ei tämmöistä ihanuutta jämälankaprojektiin voi käyttää. Langassa on ainakin neljää ei väriä ja näistä useita sävyjä ja silti neulepinta ei ole levoton. Melkoinen suoritus värjääjältä. Kuvat eivät tee oikeutta langalle ja sen upealle värille. Langan yleisilme on sinivioletti monivärisyydestä huolimatta. Varsinkin ulkona viime kuussa ottamani kuvat ovat liian sinisiä ja eri värien kontrastit korostuivat liiaksi. Pohjalanka vaikuttaa laadukkaalta, ei säikiinny ja on ihanan sileää. Siinä tulee kuviot hyvin esiin. Vyyhti on aika pieni, 65-grammainen ja määrä on hiukan nafti pienillekin sukille, mikäli haluaa sukkiinsa normaalimittaiset varret. Ensin lanka loppui kesken, mutta lyhentämällä hieman liian pitkäksi neulomaani kantalappua sain langan riittämään juuri sopivasti. Lankaa jäi reilu metri. Lopputulokseen olen kaikin puolin tyytyväinen.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesäkuun kuulumisia


Monkey -sukat etenivät nopsaan varpaisiin ja sitten tajusin, että langan riittävyys on siinä ja siinä ja terä liian lyhyt. Olin kyllä katsellut, että kantalapun olisi voinut jättää lyhyemmäksi, joten ei kun purkamaan. Toivottavasti saan langan nyt riittämään pieniin 36-numeron sukkiini. Pieni 65 gramman sukkalankavyyhti on hiukan nafti normaalivartisiin sukkiin, mutta olen päättänyt saada tastä ihanasta käsinvärjätystä Nauravan lampaan Juulibugista sukat. Lanka on aivan ihanaa neulottavaa, mutta lisää siitä, kun esittelen valmiit sukat.


Toukokuu meni yhdessä hujauksessa. Lankaa kului valmistuneisiin seitsemään projektiin noin 470 grammaa ja vajaat 1700 metriä. Lankavarasto keveni toista kiloa, kun vaihdoin Novitaa näihin ihaniin projektipusseihin. Olen aivan onnesta soikeanani. Käykää ihastelemassa muita Koukuttajan tekemiä ihanuuksia Etsyssä, mutta älkää pyytäkö vaihtamaan Novitan kammolankoihin. Nämä ovat pieniä, sukkaprojektille sopivia projektipusseja. Normaalimittaiset 20 senttiset sukkapuikot ja sukkalankakerä mahtuvat hyvin. Harmi, että missaan seuraavat Oune- ja Silmukkaseura  -tapaamiset, kun olen lomalla pois kaupungista tämän ja ensi viikon. En pääse esittelemään projektipussejani julkineulonnoissa. :(

maanantai 30. toukokuuta 2011

Onnea onnea vaan

Vietin eilen syntymäpäivääni ja sain onnittelujen lisäksi huikean määrän ohjeita lahjaksi Ravelryssa. Suosikkihuivisuunnittelijani Miriam L. Feltonin malleista sain Desdemona Shawl, Seraphim Shawl, Cloisters Wrap ja Tudor Stole ja lisäksi sain Ysolda Teaguen Whimsical Little Knits 2 -ohjekokoelman ja Rose Red -myssyn ohjeen. En oikein tiennyt miten päin olisin ollut, kun ohjeita tuntui satavan yksityisviesteihini. Ihana toiminto se ohjeen lahjoittaminen.


Aloitin eilen ensimmäisen sukkaparin Knit.Sock.Love -kirjasta, jota säästelin syntymäpäivälahjakseni. Rannekellon sain jo aiemmin, kun se oikea löytyi sattumalta ja edellinen on tullut tiensä päähän viime vuoden puolella. Ensimmäisenä ihanaisesta sukkakirjasta kokeilen Monkey-ohjetta. Toki olen Twisted Flower -sukat jo tehnyt aiemmin lahjaksi saamani ohjeen avulla, mutta se oli niin kiva ohje, että saatan pienin muutoksin hyvinkin tehdä toisen parin jossain vaiheessa. Olen auttamattomasti myöhässä, sillä kaikki muuthan ovat apinasukat jo tehneet. Monkey on yksi suosituimmista ohjeista Ravelryn tietokannassa. Pikkuisen poikkesin ohjeesta. Vaihdoin joustinneuleen 1 oikein, 1 nurin -joustimesta 2 oikein, 2 nurin joustimeen, koska pidän siitä enemmän. Lisäksi vaihdoin mallikuvion nurjat silmukat oikeiksi, sillä uskon kirjavan langan toimivan paremmin ilman nurjia sulmukoita. Olin hieman huolissani, että silmukoita olisi liian vähän, mutta sukanvarsi näyttää hyvältä. Lanka on Tuilta saamaani sinistä Nauravan lampaan Juulibugi sukkalankaa. Lanka ja ohje kohtaavat tässä kauniisti.


Aloitin Daybreak huivini uudelleen Ravelryssa voittamastani luomumerinosukkalangasta. Käsinvärjätty tummanvioletti merino toimii tässä paljon tavan sukkalankaa paremmin ja on ihanan pehmeää. Aloitin väärällä Noro-kerällä ja ensimmäiseksi väriksi tuli kaikkein rumin, mutten enää jaksa purkaa. Kyllä tämä nyt tästä noin 15. aloituksen jälkeen alkaa onnistumaan.

Lauantaina voitin Knitting Pipeline podcastin giveaway'sta Be Mine Collection -huiviohjekokoelman ja Hoot Cardigan -ohjeen. Huikea määrä hyvää onnea ja ihania ihmisiä on sattunut kohdalleni viime aikoina. :)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Bex


Tämän vuoden ensimmäinen aloittettu projekti, Bex sukat valmistuivat. Ensimmäinen sukka valmistui aikoja sitten, mutta vaativa kuvio alkoi kyllästyttää ja sukat unohtuivat käsityökoriin moneksi viikoksi. Mutta sitten näin Lankakeijun Bexit ja sain aikaiseksi neuloa sen toisenkin sukan. Onneksi on kanssablogaajat inspiroimassa ja pitämässä neuleintoa yllä. En usko, että harrastaisin neulomista läheskään näin ahkerasti ilman nettineuleyhteisöä. Inspiraatio ja upeat ohjeet vievät mennessään. Markettilangoilla, -puikoilla ja -ohjeilla tai pelkästään perussukkien neulomisella ei meikäläisen into pysyisi mitenkään yllä vuodesta toiseen.

Projekti: Bex socks (Ravelry)
Ohje: Bex by Cookie A. (Sock Innovation)
Koko: 36
Lanka: Luonnonvalkoinen Schachenmayr nomotta Regia Silk 4-ply
Menekkki: 90 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Harvinaisen vaativat sukat.


Lankana on luonnonvalkoinen Regia Silk. En ole varma oliko siinä mitään järkeä. Langalle oli alunperin aivan toinen suunnitelma. Näin jälkikäteen ajateltuna tummempi lanka olisi ollut parempi tässä projektissa, sillä valkoisesta kuultaa läpi kintut. Kuvioiden väleihin jää väkisin löysempiä kohtia. Vaativa kuvio otti päähän monta kertaa, kun into pääsi lopahtamaan. Joka ikisellä kerroksella on parin silmukan välein jotain actioniä. Toisen sukan kärjen neulon pelkällä sisulla. Onneksi en ollut tekemässä yhtään suurempia sukkia. Lankakaan ei olisi riittänyt montaa senttiä pidempiin sukkiin. Kuvio söi lankaa uskomattomalla vauhdilla. Ainakin jonkin aikaa välttelen liian vaativilta näyttäviä sukkia.


Nyt ei ole yksiäkään sukkia puikoilla. Seuraavaksi varmaan kokeilen Nauravan lampaan Juulibugia Cookien Monkey-ohjeella. Tuntuu, että kaikki muut ovat Monkey-sukkansa tehneet ajat sitten. Oikea lanka ei ole vielä sattunut kohdalleen. Monkeyni ajattelin tehdä ilman nurjia kirjavan langan vuoksi.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Repsahdus


Lankalaihdutus vesittyi repsahduksen myötä. Olen luvannut toisen palmikkopipon ystävättärelleni ja olin lankakauppaan matkalla tarkoituksenani ostaa vain pipolangat eikä muuta. Matkalla pyörähkin Hulluilla päivillä ja hullutus tarttui niin, että vaihdoin kuukkaronpohjakolikot kerään Novitan Tico Ticoa. En ollut aiemmin edes tajunnut, että Tico Ticon sininen väri on kevääksi vaihtunut vaaleampaan. Kun tartuin kerään, hämmästyin, että se oli selkeästi pehmeämpi kuin aiemmat Tico Tico -kerät, joita olen hypistellyt. Kävin Anttilassa hypistelemässä eri värejä ja totesin, että kevään uudet Tico Tico -värit ovat hiukan pehmeämpiä kuin aiemmat värit. Kumma juttu.

Kun pääsin lankakauppaan pietin pitkään eri mahdollisuusia ja päädyin itselleni kokonaan uuteen tuttavuuteen Dropsin Limaan. Siniharmaa väri näyttää jossain valaistuksissa vähän liikaa vauvasiniseltä, mutta toivon, että väri miellyttää pipon saajaa. Päätin tehdä samantyyppisen kuin aiemmasta pipomallista, mutta eri palmikoilla. Tuo aiempi palmikkopipomalli on ollut tarkoitus kirjoittaa ohjeeksi jo pitkään, mutten löytänyt mitään järkevää keinoa tehdä kaavioita ennen kuin tällä viikolla. Ohje on miltei valmis ja pian pitäisi alkaa testineulotuttaa. Puikkotyynyyni kirjoittelin ohjeen myös, mutta en ole vielä intoutunut aloittamaan testineulontaa. Ensimmäinen testineulontani oli sen verran hurja kokemus, ettei ole ollut rohkeutta. Sivupalkissa on sähköpostiosoitteni, johon saa ilmoittautua testineulojaksi puikkotyynylle tai palmikkopipolle. Kaavion pipoon rakensin Jacquien Knitting Chart Makerillä ja olen lopputulokseen melko tyytyväinen. Lisäksi Lumoavasta langasta tarttui mukaan kerä valkeaa Dropsin Fabelia Noron raidoituskokeiluun.


Lankalaihdutusta vesitti myös yllävämmätkin lisäyksen lankavarastoon. Yllä oleva Nauravan lampaan Juulibugi -vyyhdin sain nöttösten mukana Tuilta. Ihastuin pieneen sukkalankavyyhtiin, enkä taida raaskia sitä laittaa jämälankatyynynpäälliseeni. Pyysin Räveltämön puolella lisää nöttösiä, jotta saan aikaan suuremman tyynynpäällisen. Enkä olisi osannut arvata, että saisin käsinvärjätyn sukkalankavyyhdin. 65 gramman vyyhdistä saa kyllä sukat aikaan. Värikin on hurmaava monisävyinen sinivioletti, jossa on ruskeita ja tummanharmaita.

Lisäksi lankavarastooni tekee paluun Vuorelman Veto yli kahden vuoden takaa. En käyttänyt reilussa kahdessa vuodessa Chevalier-lapasiani kertaakaan. Lapasista jäänyt jämäpallo sattui jämälankoja kaivellessani käteen ja innostuin purkamaan lapaset. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä olen ilmeisesti aivan loistava päättelemään langanpäitä. Olen puolet viikosta ottanut aina välillä lapasen käteeni ja nykinyt lankoja ja yrittänyt selvittää, mihin lanka oikein menee. Toisen lapasen olen saanut purettua, mutta toinen on edelleen purkamatta, kun langanpää on kieputettu jotenkin kummasti neuleen sisään niin,ettei sitä tahdo saada sieltä enää pois.

Neulomista olen harrastanut vähemmän viime aikoina, kun sain jostain jonkilaisen vatsapöpön ja se vei voimat. Lisäsin sivupalkkiin myös Knitmeter-namiskan, josta näkee kuinka paljon olen tänävuonna neulonut. Sen seuraksi tulee myöhemmin kuukauden metrit näyttävä nappula.