tiistai 7. helmikuuta 2012

Epäonnistuneet purkuun


Periaatteessa tiedän, ettei 64 silmukkaa riitä mitenkää tiukalla käsialallani Austermannin Stepistä sukanvarreksi. Kuitenkin asiaa pitää ilmeisesti kokeilla säännöllisesti, että jos tilanne vaikka jotenkin muuttuisi. Cookie A.:n Cubist Socks näyttäisi hienolta tässä värissä, mutta sukanvarsi ei kerta kaikkisesti mene kantapään yli. En jaksa kipeänä alkaa laskemaan uusia silmukkamääriä ja kantapäivä, joten olkoon. Pitää keksiä jokin muu lanka.


Aloitin jossain vaiheessa Labyrinth-sukat Vikingin Vilmasta, mutta niistä ei ole tahtonut tulla mitään. Kuvio ei jotenkin jäänyt mieleen ja kehitti virheitä. Ensimmäisen sukan olin jo melkein saanut valmiiksi, mutta totetsin, etten kuitenkaan viitsi neuloa toista sukkaa, joten päätin purkaa. Otin kuvion Ambrosia -sukista, sillä pidän Wendy Johnsonin Gusset Heelistä ja aion neuloa sen sukkiin kantapääksi. Silmukkamäärä oli sopivasti sama, joten ei joutunut ollenkaan soveltamaan. Kätevää. Kuvio on varsin veikeä nostettuine silmukoineen.

PS. Lisäsin sivupalkkiin lempiblogejani. Listaa pitää vielä hieman päivittää. Epäilen, että ihan kaikki eivät ole siellä, vaikka blogeja on listalla, ei enempää eikä vähempää kuin 122. Hurja määrä, vaikka itse sanonkin.

Ei kommentteja: