perjantai 22. elokuuta 2008

Neulesuunnittelua


Viime syksynä, hyvissä ajoin ennen joulua, sain kaupassa idean puolukanpunaisesta palmikkoliivistä ja soitin heti äidille ja pyysin jonkinlaista arviota tarvittavan langan määrästä. Ostin kolme kerää punaista seiskaveikkaa ja suunnittelin kuviot, mutta kun laiskuuksissani en testineulonut kuvioita, meni koko homma myttyyn ja lanka jäi marinoitumaan vankalaatikon pohjan tietämille.
Ajatus palmikkoliivistä palasi mieleeni alkuviikosta ja opiskelukiireistä huolimatta sain järjettömän puuskan kokeilla Vogue Knitting Stitchionaryn kakkososan palmikoita. Eilen alkuillasta tilanne oli yllä oleva ja nuo saivat seitsemän muuta tilkkua seurakseen. Ikävästi rullaantuvat tilkut piti neulata kiinni mattoon tarkastelua varten. Tänään liiviä on jo 8 senttiä tehtynä ja nyt huolettaa vain langan riittävyys, sillä pari pientä palmikkoa eivät todellakaan riitä tyydyttämään palmikonnälkääni, vaan niitä piti ängetä liiviin niin paljon kuin mahdollista. Lopputuloksesta ei tietenkään ole mitään takeita, mutta ainakin silmukkamäärät ja sentit pitäisi tällä kertaa täsmätä. Vielä kun löytyisi opiskeluun tällaista tarmoa...

Ei kommentteja: