tiistai 26. elokuuta 2008

Green Sea Cowl


Siinä se nyt sitten on. Ensimmäinen tekemäni cowl. Olisikohan se nyt sitten kauluri. Malli on Green Sea Cowl. Kuvio oli mielenkiintoinen ja toistin sen vain viisi kertaa, vaikka ohjeessa oli kuusi toistoa, sillä koko tuntui jo sopivalta. Puolet jäi vielä langasta jäljelle. Mitähän siitä tekisin. En ymmärrä miksi Ravelryssa on tämä seiskaveikka colori 50 gramman kerinä, vaikka kerän koko on selkeästi sata grammaa. Ohjeessa oli pari virhettä. Uskaltauduin laittamaan viestiä tekijälle Ravelryssa ja ne on jo korjattu ohjeeseen. Tästä taisi tulla ihan käytännöllinen. Tekisi mieli tehdä toinen jostain kauniista ja pehmoisesta langasta. Pitäisiköhän testata Novitan luksus uutuus. Wind ehkäpä. Kauluri valmistui aamulla ja se piti heti kuvata ryppyisestä pyjamasta ja pesemättömästä naamasta huolimatta. Älkää pyörtykö kamalaa kuvaa.




















Edit: Tumma blogipohja alkoi tuntua ahdistavan tunkkaiselta. Se oli pakko vaihtaa. Osaisimpa tehdä oman, persoonallisen, mutta minkäs teet kun ei ole taitoa eikä aikaa.

Ei kommentteja: