keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Wanida



Olohuoneen sohvapöytä joulun aikaan. Joulupukki toi odotetun lahjan, Sock Innovation -kirjan. Cookie A.:n sukkakirjaa olen odottanut koko syksyn. Siskon piti tilata se koulukirjojen ohessa ja antaa minulle syyslomalla, mutta päättikin pantata sitä jouluun asti. Sitten ei auttanut muuta kuin kiemurrella. Jouluaattona en jaksanut enää iltasella aloittaa sukkia, mutta joulupäivänä aloin Suomitietopeliä pelatessani samalla neuloa. Äiti naureskeli, että olin tehokas, kun seurustelin vieraiden kanssa, neuloin sukkaa ja pelasin lautapeliä yhtaikaa. Puikoille pääsi Wanida-sukat ensimmäisenä. Valitsin kirjavalle langalle sopivan kuvion perusteella Wanidan, mutta se ei ollutkaan niin helppo, että soveltuisi hyvin seurusteluneuleeksi. Jouduin purkamaan useamman kerran, että sain kuvion toimimaan. Olisi pitänyt neuloa Fifiä kiltisti.



Sukista on tulossa vähän leveät, joten tein hieman pidemmät kärjet ja anna ne jollekin vähän isompi jalkaiselle. En viitsi alkaa purkamaan ja tiukentamaan käsialaa. Olkoon. Aina löytyy jostain normaalikokoisella jalalla varustettuja ihmisiä. Itselläni, kun on pieni ja siro jalka. Pääsempähän neulomaan lisää sukkia.

Vielä siitä Dropsin Vivaldista. Ihmettelen sitä nöyhdän määrää. Valkeaa hahtuvaa on kauheasti vaatteissa ja sohvassa, kun valkeaa huivia neuloo. Kävin yhden kaverin sohvan nöyhtäämässä Fifin kanssa. Sohvasta sai pyöritellä sormin ihan reippaankokoisen pölykoiran vierailun päätteeksi. Vaatteita saa neulonnan jälkeen putsata teippiharjalla, että kehtaa mennä mihinkään. Toivottavasti nöyhtä ja karvat poistuvat huivista tässä vaiheessa ja lopputulos ei ole niin hankala. Vai onko kirppislanka sittenkään Vivaldia? Alkuperäistä lappua ei ollut mukana, mutta hintalapussa luki Drops Vivaldi. Minulla ei ole ollut mitään syytä epäillä langan nimeä tähän asti. Mutta mitä se sitten voisi olla?

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kauniit sukat :)

Maikki kirjoitti...

Kylläpä on kauniit sukat! Lanka käy kyllä malliin oikein hyvin :).