tiistai 4. syyskuuta 2012

Kahdesti neulotut sukat


 Joskus projektit eivät tahdo ottaa millään onnistuakseen, mutta onneksi en luovuta kovin helpolla. Näin Ravelryssa Knitikan Hiiumaa Mismatched Mates -sukat ja innostuin kovasti ajatuksesta "eriparisukista". Tietenkin sukat pitää aloittaa heti, vaikkei jämälankojen yhteensopivuudesta voi keinovalossa kunnollisia yhdistelmiä valitakaan. Kuten arvata saattaa, ensimmäinen aloitus meni heti seuraavana aamuna purkuun. Totesin, ettei jämälangoistani tule mitenkään sopivaa yhdistelmää sukkiin, joten päätin vähän huijata. En tarvitse sataa grammaa lankaa sukkapariin, joten parin kymmenen gramman varastaminen täydestä kerästä ei millään tavalla uhkaa tulevaisuuden sukkaparia. Nämä sukat ovat siis pääasiassa feikkijämälankaa.


Valitisn jämälangoistani tummanviolettia Austemannin Stepiä ja valitsin täysistä keristäni sille kaveriksi vaaleanvioletin Opalin sukkalangan ja neuloin Hiiumaa Mismatched Mates -ohjeen mukaan itselleni sukan. Olin jo aikeissa päätellä langanpäät, kun jouduin myöntämään itselleni, ettei sillä sukalla ollut tulevaisuutta. Ohjeenmukainen 72 silmukkaa on pienille jaloilleni liikaa, eikä sellainen sukka istu napakasti. Ohjeessa on perinteinen hollantilainenkantapää, joka istuu jalkaani oikealla silmukkamäärälläkin varsin heikosti. Kärkikavennuksena ohjeessa on sädekavennus, joka on pitkä ja kapea, mikä istuu jalkaani yhtä huonosti kuin hollantilainen kantapää. Lopputulos oli siis sanalla sanoen katastrofi ja tietenkin olin katkaissut langat ennen kuin kykenin tämän itselleni tunnustamaan.

Projekti: Hiiumaa Mismatched Inspired Socks (Ravelry)
Ohje: Gusset Heel Basic Socks by Wendy D. Johnson (Socks from the Toe Up)
Inspiraatio: Hiiumaa Mismatched Mates by Nancy Bush (Knitting on the Road)
Koko: 36
Langat: Vaaleanliila  Regia Uni Solid 4-ply 25 grammaa
               Vaaleanvioletti Zwerger Garn Opal Uni Solid 4 ply 18 grammaa
               Tummanvioletti Austermann Step Classic 25 grammaa
Menekkki: 68 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Olikohan tämä kaiken vaivan arvoista?

Onneksi en lannistu vähästä. Päätin neuloa sukat kärjestä aloittaen, jotta saatoin käyttää langan loppuun, sillä en halunnut enää pätkäistä lisää lankaa Opal-kerästä. Malliksi valitsin tuttua ja turvallista, sillä en halunnut toista kertaa vääränmallista sukkaa. Wendy Johnsonin Gusset heel istuu jalkaani ja on ihailtavan yksinkertainen neuloa. Aloitin 2 x12 silmukalla Judy's magic cast on metodilla ja lisäsin joka toisella kerroksella silmukoita 64 silmukkaan asti, sillä se sopii parhaiten minun jalalleni.  Parin yrityksen jälkeen sain oikean mittaisen kärjen ja kantapään oikeaan kohtaan. Lisäksi sain kantapään luontevasti neulottua haluamallani värillä. Varsi jäi tosin vähän lyhyemmäksi kuin olin toivonut. Kärjestä aloitetuissa sukissa pitää minusta olla pidempi resori, jotta se vetää tarpeeksi kasaan. Syytä siihen en tiedä.


Sitten se toinen sukka. Yhtäkkiä mikään olemassa olevista yksivärisistä sukkalangoistani ei sopinut Opalin ja Stepin seuraksi, joten jouduin taas pohtimaan tuleeko tästä projektista sittenkään sukkia. Lopulta päädyin ostamaan kaksi kerää vaaleanliilaa Regiaa, jotta sain toisenkin sukan puikoille. Alkuperäisestä ohjeesta jäi jäljelle vain raidoitus ja senkin muutin tähän toiseen sukkaan. Halusin hiukan enemmän raitoja kuin ohjeessa, joten jätin vain kolmen raidan ryhmät pois toisesta sukasta. Kokeilin myös spiraaliraitoja eli siirsin värin vaihtumiskohtaa joka raidassa yhden silmukan vasemmalle, jotta ne eivät muodostaisi kiristävää rantua sukanpohjaan ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Värinvaihtokohdat ovat lähes huomaamattomat. Lopuksi minulla oli vielä hieman Stepiä jäljellä joten neuloin varteen paksumman raidan molempiin sukkiin ja sain mieleiseni pituuden varteen. Päättelin tietysti Jeny's suprisingly strechy bind off -metodilla.


Vaikeaa oli, mutta onneksi lopputulos miellyttää. Jos olisin tiennyt, miten pahasti vastatuuleen piti luovia, olisin varmaan jättänyt koko projektin aloittamatta. Neuloin varmasti kaksi kertaa niin paljon silmukoita kuin lopullisissa sukissa on. Pingotin sukat ja muistin taas, miksi en ole erityisemmin pitänyt sukkien pingottamisesta. Joudun kastelemaan ja rypyttämään resorin uudelleen, jotta se vetäisi kasaan, mutta toisaalta pingoitetut sukat ovat niin sieviä ja laskeutuvat ihanasti.

6 kommenttia:

Neulisti kirjoitti...

Ootpa saanut taistella! Mutta lopputuloksena on ihanat eriparisukat. :)

Seijasisko kirjoitti...

Aivan mainiot eriparisukat!! Kiva idea laittaa musta ohutta raitaa sinne tänne.

Tiina kirjoitti...

Ihailtavaa sisukkuutta! Kauniit sukat neuloit, muakin himottais nyt neuloa tuommoiset. Pitääpä muistaa tämä seuraavan jämälankaongelman edessä.

Virpi kirjoitti...

Tosi ihanat sukat ja väristä tykkään kovasti :)

Judiuni kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne. Minustakin tämä oli loppujen lopuksi hieno jämälankaprojekti.

liinu kirjoitti...

Tosi kivat sukat, ja selkeästi samaa paria vaikka erilaiset ovatkin...