perjantai 9. tammikuuta 2015

Edelleen koukussa koukkuamiseen

Olen toki tehnyt muutakin kuin kehrännyt. Pidän edelleen kovasti koukkuamisesta. Sille vaan pitäisi keksiä käyttökelpoisia projekteja. Hankit viime vuonna koukkuamiskoukkuja nipun, mutta käytännön tulokset ovat vähemmällä. Yhdet lapaset kuitenkin innostuin tekemään. Inhoan lapasten neulomista, enkä montaa paria ole eläessäni saanut aikaiseksi. Nämä ovat varmasti yhdet aivan parhaista. Koukkuamalla tulee paksua ja lämmintä pintaa. Idea lähti Novitan Lapaslehdestä 2014, jonka bongasin syksyllä äitini sohvapöydältä. Ihastuin ajatukseen ja olisin aloittanut heti, mutten omistanut yhtään sopivaa kerää isoveljen paksuista lankaa, joten lankaa piti vähän soveltaa.

Projekti: Koukutut lapaset kiilapeukalolla (Ravelry)
Ohje: Koukutut lapaset kiilapeukalolla by Minna Metsänen (Novita lapaslehti 2014)
Koko: Ohjeen koko
Lanka: Käsinkehrättyjä:
            Lanitium ex Machinan Merino Melancholy 47 grammaa 78 metriä
            World of Wool blue-faced leicester harmaa 52 grammaa 82 metriä
Puikot: KnitPro Symfonie 4,5 mm koukkuamiskoukkupää
            KnitPro Symfonie 4 mm koukkuamiskoukkupää

Lapasten koukkuaminen oli tietysti melko erilaista kuin lappujen tekeminen. Suljettuna ympyränä koukkuamista kutsutaan tunisialaiseksi virkkaamiseksi ja sitä tehdään kaksipäisellä virkkuukoukulla. Minä yhdistin kaksi koukkuamispäätä pitkäksi kaksipäiseksi koukuksi, mutta kaksipäisiä koukkuja on kyllä myynnissä. Hieman himoitsin settiä KnitPron kaksipäisiä virkkuukoukkuja, mutten onneksi sortunut. Ei ihmisellä kai tarvitse olla ihan kaikkia välineitä. Koukkuaminen olisi kyllä hieman helpompaa lyhyemmällä koukulla. Kaksipäisestä tulee kauhean pitkä "peitsi". Pelkäsin ranteiden protestoivan, mutta vielä ei ole ranteilta tullut vastalauseita. Ohje oli ihan pätevä, eikä aiheuttanut ongelmia vähän kokemattomalle koukkuajalle.


Lapasista tuli minulle juuri sopivat, mutta yhtään suurempaan käteen ne eivät kyllä sovi. Koukuttu lapanen ei juurikaan jousta, joten liian pieni lapanen ei mitenkään mene käteen. Olisin ehkä voinut koukuta vähän vähemmän tiukkaa pintaa, mutta pidän tiukasta pinnasta. Näin jälkikäteen harmittaa, että opin vasta myöhemmin, miten tehdään siisti aloitusreuna. Alussa olisi pitänyt koukuta hiukan väljemmin, jotta lapasen suu ei rullaisi ulospäin, mutta sillä ei nyt enää voi mitään.

Kuitu: World of Wool bfl-topsi harmaa
Väline: Majacraft Rose 8,6:1 välityssuhteella
Lanka: ketjukerrattu 158 metriä / 100 grammaa 10 WPI (Ravelry)
Fiilis: Pääsin hyvin lähelle toista lankaa!

Lankaongelmaa lähestyin poikkeuksellisesti kehräämällä. Minulla oli ihana kerä Lanitium ex Machinan merinoa värissä Melancholy, joskaan mitään melankolista en ole värissä nähnyt. Päätin ottaa riskin ja yrittää kehrätä bfl-topsista suunnilleen saman paksuista lankaa. Ajattelin, että harmaa tasapainottaa kivasti kirjavaa lankaa. Ohjeessakin oli käytetty harmaata ja kirjavaa lankaa. Yllätyksekseni pääsin yllättävän lähelle. Siihen saattoi vaikuttaa se, että WoW:n bfl on tuttua kauraa jo kehrääjälle. Koukkusin mallitilkun ja pääsin samaan tiheyteen molemmilla langoilla, joskin se on puoli silmukkaa vähemmän kuin ohjeessa, mutta ajattelin, että lapaset varmaan sopivat silti pieniin käsiini.

Lapasten lisäksi koukkusin tiskirätin Craftsy-kurssin ohjeella. Pidän kovasti Craftsyn videokursseista, joita kyttäilen isoilla alennuksilla. Täyttä hintaa en raaski maksaa, mutta alehinnat ovat kivoja. Koukkuamiskurssilla opin uusia silmukoita ja havahduin siihen, että on koukkuamisessa on erilaisia pintakuvioita. Kurssin toista projektia en ole vielä aloittanut, mutta minulla on siihen jo langat. Pitäisi varmaan taas pistää koukuten. 

Projekti: Tunisian Crochet Spa Cloth (Ravelry)
Ohje: Tunisian Crochet Spa Cloth by Jennifer Hansen
(Craftsy-kurssi: Tunisian Crochet - Revolutions in Color and Style)
Koko: 20 cm x 18 cm
Lanka: vaaleanvioletti Cotton garden Freesia 
Menekki: 50 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 4 mm koukkuamiskoukkupää

Kurssilla opetettiin tavallisen koukkuamissilmukan lisäksi pari minulle ihan uutta. Tässä lapussa opettelin oikealta puolelta aivan neulotun oikean silmukan näköisen silmukan sekä sitä vastaavalta nurjalta näyttävän silmukan. Koukuttu sileä "neulepinta" näyttää oikealta puolelta aivan sileältä neuleelta, mutta nurja puoli on neulojan silmään oudolta. Nurjaa muistuttava silmukka näyttää hauskalta sekin. Katselin netistä, että olemassa on kirjoja, joissa on lisää erilaisia koukkuamissilmukoita. Yritän olla innostumatta liikaa, enkä ole tilannut vielä mitään. Lisäksi opin, miten saan kaikista reunoista samannäköiset siistit. Kurssi on kyllä sen seitsemän euron arvoinen, minkä taisin siitä alessa maksaa. Palaan varmasti vielä tähän koukkuamisasiaan, sillä koukkuja syyhyttää siihen malliin.

Ei kommentteja: