tiistai 14. huhtikuuta 2015

Mysteerikuitua ja Jacobia


Värttinät ovat pyörineet ahkerasti viime viikot ja pari pientä lankaa alkaa olla taas valmiina. Ihastuin kovasti Trindle-värttinöihin ja tilasin itseasiassa Trindlelleni kaverin. Trindlessä on vauhtia ja voimaa aivan eri tavalla kuin muissa yläpainoisissa värttinöissä, joita olen kokeillut. Omani painaa 18 grammaa, mutta tuntuu paljon painavammalta kehrätessä. Pari kertaa olen joutunut etsimään äkillisesti tangentin suuntaan singahtanutta helmeä, mutta kun välillä varmistaa, että helmet ovat kunnolla kiinni, niin uskon, ettei jatkossa tarvitse möyriä sohvien alla. Ensimmäinen Trindleni on Purpleheart-puinen kara ja lasihelmikehrä. Toiseksi tilasin kuviollisen Waterfall-mahonkisen karan ja granaattikehrän, mutta niistä laitan kuvia toisen kerran.


Tämä pikkuvyyhti on ensimmäinen Trindlellä kehräämäni lanka. En ole koskaan kehrännyt näin järjettömän ohutta. Säie oli miltei hengetöntä. Kuitu on World of Woolin pohjattomalta tuntuvasta jämävillapussista, joka ei vain ota loppuakseen. Villaa se ei ole vaan jotain selvästi merinoa ohuempaa pehmeämpää erittäin kiiltävää ja lentelevää. Epäilen, että se on bambua tai jotain muuta viskoosia, muuntokuitua kuitenkin. Jenkins turkkilaisen värttinän mukana tuli vihreää bambumerinoa ja siinä oleva bambu muistuttaa tuntumaltaan tätä mysteerikuitua.

Kuitu: World of Wool Botany Lap Waste -jämäkuitu
Väline: Trindle Purpleheart-kara ja Picasso-lasihelmet yhteensä 18g
Kertaus: Majacraft Little Gem 13,1:1
Lanka: ketjukerrattu 77 metriä / 18 grammaa (Ravelry)
WPI: 22
Fiilis: Uskomattoman ohutta!

Langasta tuli superohutta, vaikka ketjukertasin sen. En jaksanut alkaa väkertää ketjukertausta värttinällä, joten kertasin sen Little Gemillä. Vähän laiskotti. Värttinällä kehrääminen tuntuu vielä hankalalta ja sitä pitäisi harjoitella, vaikkei aina huvittaisikaan.


Auralla kehräsin harmaata Jacob-lammasta, enkä pitänyt kokemuksesta yhtään. Olen kuullut Jacobista paljon hyvää, mutta tämä World of Woolin Jacob ei ainakaan ole minun suosikkejani. Ehkä amerikkalaiset ovat jalostaneet omansa pehmeämmiksi ja miellyttävämmiksi kehrätä. Villa tuntui karkealta, karvaiselta ja pölisi ja sitä oli vaikea kehrätä tasaisesti. Säikeen kehrättyäni totesin, että kierrettä on liian vähän kuitenkin enkä uskonut, että säie kestäisi ketjukertaamista. Olin keskittynyt liikaa käsiini enkä niinkään rullalle tulevaan säikeeseen, joten siihen oli tullut liian vähän kierrettä. Ketjukertaaminen ei onnistu alikierteisestä säikeestä, vaan se katkeilee. Poljin säikeen uudestaan rullalle ja lisäsin kierrettä. Temppu onnistui yllättävän kivuttomasti ja eikä lopputuloksesta huomaa mitään.

Kuitu: World of Wool harmaa Jacob -topsi
Väline: Majacraft Aura välityssuhteella 4,1:1
Kertaus:  Majacraft Aura välityssuhteella 5,1:1
Lanka: ketjukerrattu 70 metriä / 100 grammaa (Ravelry)
WPI: 9 
Fiilis: Tulipahan tehtyä

Olemme Auran kanssa alkaneet tulla ihan hyvin toimeen keskenämme. Sipaisin varovasti vaseliinia karaan ja kolinat loppuivat. Kyllä se lopulta kannatti tilata, vaikka alku olikin takkuista, mutta opin enemmän kehräämisestä ja rukkien säätämisestä.

Ei kommentteja: