tiistai 9. syyskuuta 2008

Sininen perunapelto


Luna Moth -huivin kuva jälleen, kun ei ole oikein muutakaan kuvattavaa neulerintamalla, vaikka Cloverit ovat jo kiilakavennuksissa. Luna Mothissa on kyllä taas puikko kiinni ja neulonta jatkunee pian. Mallikuvio on kiva ja sopivan haastava, ettei käy tylsäksi. Olisipa Novitan Bambua vaaleanpunaisena, sillä siitä tulisi aivan ihana Kuuyöperhonen. Hui. Olipa se hassu suomeksi.
Lankalakko ei estä puikkoshoppailua, eihän? Matkalla kämpille yliopistolta tuntui siltä, että pitää poiketa kirppikselle, vaikkei ollutkaan kirppispäivä eli sunnuntai. Joskus vaan tuntuu siltä, että pitää mennä ja sitten tekee parhaita löytöjä. En usko yliluonnolliseen, joten sen täytyy olla mielentilasta riippuvaa. No kuitenkin. Juuri viikonloppuna valittelin sitä, ettei minulla ole 3,5 millin kuusi- eikä kahdeksankymppisiä pyöröjä ja tänään löysin kahdet 3,5 millin pyöröt kirppikseltä. En tosin niitä kaipaamiani kadeksankymppisiä vaan neli- ja kuusikymppiset. Ja kun ne olivat käyttämättömän oloiset ja hintaa vain hiukan päälle euron, niin olihan ne ostettava molemmat. Aika jännä sattuma.
Apupuikon hukkuminen kismittää suunnattomasti. Tahtoisin neuloa Paraphernalioitani, mutta kun se puikonmokoma on kateissa enkä viitsi turvautua muihin keinoihin. Se apupuikko joutui johonkin jemmaan varmaankin siinä vaiheessa, kun tyhjäsin pöytää viime viikolla, jotta sain monitoimilaitteeni pöydälle, kun ei huvittanut skannailla Victorian Lace Today -kirjaa siellä pöydän alla, jossa laitteen paikka on. Palan halusta tehdä jonkin niistä ohjeista, mutten oikein keksi miten saisin sen merinosilkkini jotenkin kerittyä uudelleen siten, että voisin neuloa sen kaksinkertaisena. Kun mietin miltä kirjan huivit näyttävät, täytyy vain todeta, että olin hölmö, kun en tajunnut, että sellainen seitinohut lanka on varmaankin kaksinkertaisena. Voi mikä murheenkryyni siitäkin on tullut. No onneksi sentään on ohjeita, joista valita. Jos en olisi saanut lainan VLT:tä niin olisin kahda katkerampi siitä, etten saa mistään Flower Basket Shawlin, Icarus Shawlin, Shetland Trianglen, Hyrna Herborgarin tai Ene's Scarfin ohjeita, jotka kaikilla muilla tuntuu olevan. Kateus ja köyhyys ei ole ilo.

Ei kommentteja: