tiistai 23. syyskuuta 2008

Välipala


Vaikka pidänkin kamalasti ohuista langoista ja monimutkaisista kuvioista, mutta välillä on tehtävä jotain nopeaa ja helppoa paksusta langasta. Tällaiset välipalat estävät aivoja ja käsiä puutumasta. Tällä kertaa välipalaksi päätyi bambuille luumunväristä Novitan Ainoa, joka jäi Tiinan BB -pipo imitaatiosta ja Calorymetristä. Ihan kokonaan en saanut kerienloppuja tuhottua, mutta kiva kauluri tuli. Ohje on siis Tudora viime talven Knittystä. Muuteman päivän Tudora oli puikoilla, mutta se valmistui kahdella istumalla ja hyvin pikaisesti. Ohjetta noudatin muuten, mutta virkkasin napinläpeä pienemmäksi, jotten joutuisi lähtemään nappiostoksille. Omistan vain noin 7 irtonappia, jotka ovat jotain äidin muuttokuormaan laittamia hätävaranappeja. Niiden joukossa oli aivan sävy sävyyn sopiva nappi, mutta liian pieni. Virkkasin piilosilmukoita reiän reunoihin ja violà. Täydellisesti sopiva nappi. Olen lopputulokseen tyytyväinen, vaikka kaulurista tuli hieman korkea. Ompas epäimarteleva kuvakulma. No peilin avulla on hankala kuvata itseään.

Laminarian hautasin yläkaapin perälle, mutta se vainoaa. Poissaa silmistä, poissa mielestä ei jostain syystä nyt toimi. Ärsytys on suunnaton. Olin uskotellut itselleni, että pääsen langasta eroon, mutta kun ei niin ei. Mitä sielle voisi tehdä? Se on niin ruman värinen ettei sitä pelasta sukkana mikään kuvio ja huiviksi ei riitä sata grammaa. Märrgh! Tekee mieli potkia seiniä. Mutta toisaalta, jos elämän suurin ongelma on kaksi kerää rumanväristä sukkalankaa, niin asiat lienevät kohtuullisen hyvin? Eikös? xD

1 kommentti:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Kaunis Tudora.
Mulla on idea sille vainoavalle langalle. Neulo siitä jotkut kauniit sukat ja arvo ne blogiarvonnassa ;)