lauantai 6. syyskuuta 2008

Syksyn tuntua


Syksy on tullut ja kuvaaminen mennyt aivan toivottomaksi. Ärsyttävää, kun ei ole aikaa eikä mahdollisuutta panostaa kuviin. Koettakaa kestää. Teeteen Kamena tuntui kerivän itse itsensä kerälle ja hyppäsi puikoille melkein heti. Aloitin Luna Moth Shawlin ja taidan tikuttaa tämän kiireesti valmiiksi. Tykästyin niin bambuiseen Tulppaanihuiviin, etten raaski luopua siitä. Annan siskolleni tämän Luna Mothin ja toisesta vyyhdistä teen toisen huivin, jonka annan joululahjaksi tädilleni tai serkulleni. Siskoni synttärit ovat vasta marraskuussa, joten ehdin hyvin tehdä huivin. Alku ei ollut kovin ruusuinen. Kuvioon tahtoo tulla virheitä, vaikkei se sinänsä ole kovin vaikea. Jouduin purkamaan kahdesti virheiden takia. Lisäksi pelkään neulovani liian pienillä puikoilla. En testineulonut vaan otin 4,5 millin puikot vanhasta tottumuksesta. Voi, kun olisi vaaleanpunaista Novitan Bambua ja tietysti sitä aikaa. Bambusta tulisi varmasti hyvin kaunis Luna Moth Shawl. Ärsyttää, kun kaikilla tuntuu olevan ohjeet Shettikseen ja Icarus shawliin sekä Flower basket shawliin. Tahtoisin nuo ihanat ohjeet kokeilla, mutta mistä ne saisin käsiini. Huoh. Köyhän on tyytyminen ilmaisiin.

Aikani Norosta tehtyjä sukkia katseltuani totesin, ettei niistä tule silmää miellyttävät. Taidan tahdä sittenkin Revontulen. Kovin suurta huivia siitä ei tule, mutta varmasti sopivan kokoinen käyttöhuivi. Revontuli on aivan ihanteellinen malli tällaiselle langalle. Ehdin kyllä vielä muuttamaan mieltäni moneen kertaan, sillä joululahjat ajavat tällaisista projekteista ohi nyt syksyllä. Olen päättänyt olla ajoissa, etten taas luo silmukoita viimeiseen joululahjasukkaan tapaninpäivänä.

Lopuksi täytyy vielä hehkuttaa äänikirjojen ihanuutta. Rakastan kirjojen lukemista, mutten ikinä löydä aikaa ja energiaa siihen. Kirjaston äänikirjavalikoima on kovin rajallinen, mutta onneksi on Librivox. Sen avulla tulee käytetystä ajasta kolminkertainen hyöty. Tulee neulottua, "luettua" kirja ja treenattua englanninkieltä. Valikoimaa on paljon, mutta tekijänoikeussyistä tietenkin vain vanhoja teoksia. Ainakin tulee perehdyttyä klassikoihin, joita ei muuten tulisi koskaan lukeneeksi. Jane Austenit olen jo kuunnellut läpi ja Louisa May Alcottin Pikku naisia sekä muutemia muita tuttuja teoksia. Seuraavaksi pitää kehitellä jotain mielenkiintoista. Harmi, ettei Anna Karenina ole vielä valmis. Ehkäpä Liisa ihmemaassa olisi seuraavana vuorossa. Laatu on toki välillä vähän mitä sattuu, mutta aina tämä iänikuisen musiikin kuuntelun voittaa.

Ei kommentteja: