lauantai 2. lokakuuta 2010

Hölmöilyä

Kaikkein hölmöimmät ideat tulevat aina kipeänä. Silloin, kun on pää täynnä räkää, on jotenkin poikkeuksellisen luova. Pöytälaatikkokirjailija on kiireinen ja jossain kuumehoureessa sain päähäni tilata puikot. Inhoan nettitilauksia, sillä stressaan aivan liikaa niistä. Nyt sitten jännään ensiviikkoon tuleeko puikkoja vai ei. Typerää.



Parina päivänä olen jo hiukan jaksanut neuloa ja tänään sain ihan yhtäkkiä innoituksen aloittaa taas jälleen kerran Firestarter-sukat. Pääsisin ehkä vihdoin eroon Regia Stretch Colorista, jota jossain mielenhäiriössä tule ostettua aikanaan seitsemän (7!) kerää. Sitä olen sitten tikuttanut jo neljä aiempaa projektia ja nyt jäljellä on puolitoista kerää, joista haluan eroon, sillä liika on liikaa. Mutta onko viisasta yrittää neuloa molemmat sukat yhtaikaa magic loopilla? Se jää nähtäväksi, Ainakaan aiemmin en ole saanut tehtyä. Puikoista ei ainakaan pitäisi olla kiinni, sillä ostin nämä metriset Addit ihan tätä tarkoitusta varten.



Aloitin taannoin Flammegarn-sukkia Austermannin Stepistä. Se homma kilpistyi aika äkkiä siihen, että Flammegarnien kuvio ei oikein jousta ja silmukoita on varressa aavistuksen liian vähän. Epäilin, että sukasta tulee liian tiukka joten se yritys meni purkuun. Pikaisen arpomisen jälkeen otin esiin uuen ohjeen. Jatkoin Nancy Bush -linjalla ja valitsin Gentleman's Half Hose in Ringwood Pattern -sukkaohjeen Knitting Vintage Socks -kirjasta, josta olen tehnyt sukkia ennenkin. Asia jäi blogaamatta, kun sairastuin ja sukkakin hiukan kesken, mutta nyt siinä on kärki ja kaikki. Kukahan tekisi sen toisen.



Ihastuin mallissa pintaneuleeseen. Olin etukäteen hyvin skeptinen, sillä kuvio vaikutti liian yksinkertaiselta, mutta kun pääsin varren loppuun, olin jo aivan myyty. Miten noin yksinkertainen voi olla kaunista ja kiinnostavaa neuloa? Ohje ei muuten miellyttänyt minua mitenkään. Varressa on ihmeellisiä kavennuksia ja kantalappuakin venkoillaan kummasti. Lanka olisi pitänyt katkaista ja kuvio ei oikein istu edestakaisin neuleeseen. Siitä sain idean suunnitella samalla kuviolla oman mallin.



Laskeskelin silmukkamäärät kolmelle erivahvuiselle langalle ja tein pikaisesti vuosikertanallesta koesukan. Tummanharmaa kerä Nallea ei riittäisi koon 43 miesten sukkaan, joten tein mustasta Nallesta kantapään ja varren. Vanha, rasvaton Nalle oli yllättävän ikävää neuloa, kun oli tottunut Stepin mukavaan tuntumaan, mutta sukka eteni pitkälle, mutta sairastelun vuoksi oli sekin katkolla. Nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Jaksoin neuloa sukkiin kärjet ja syödä kunnon ruokaakin. Ehkä tämä sairastelu jo loppuu. Pian kaksi viikkoa on mennyt hukkaan.

Sitten iski todellisuus. Joku on varmasti suunnitellut jo tämänkin sukan. En uskalla katsoa Ravelrysta. Jollain on varmaan ihan samanlainen. Enkä edes tiedä mistä saisin äitini lisäksi jonkun testineulojan. Kahdelle muulle silmukkamäärälle pitäisi myös testineuloja saada, sillä vaihtelunhaluisena en jaksa neuloa samaa sukkaa moneen kertaan. Hyvä, kun tulee näille sukille neulottua parit. Ja haluaisiko kukaan edes neuloa minun suunnittelemani sukan? Sukkaohjeiden suurien nimienkin sukkaohjeita on niin paljon, ettei kukaan niitä kaikkia ehdi neulomaan.

3 kommenttia:

Ladetsu kirjoitti...

No jos testineulojaa koolle 36 kaipaat(tai ihan mille tahansa muulle koollekin), ilmoittaudun vapaaehtoiseksi! Ja muutenkin, varmasti testineulojia löytyy, kun kehtaa kysyä. :)

Tui kirjoitti...

Mä voisin ainakin haluta testineuloa, mä tykkäsin kovasti tosta mallineuleesta nimittäin. :) Minkäs kokoisiin sukkiin sä tarviit testineulojia? Mulla löytyy lähipiiristä aika monen kokoista räpylää ja sukilla lahjottavaa. :)

ankkis kirjoitti...

mäki voisin tykätä neuloa sun ohjetta :) toi malli näyttää kivalta. Tosin tää tahti on vähä hidasta :/ Mutta jos ei ole kiire ni olen vapaehtoinen joko lasten(26-28) sukkaan tai naisten(38-39) sukkaan tai miesten 45sukkan :)