Näytetään tekstit, joissa on tunniste firestarter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste firestarter. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. lokakuuta 2010

Silmukoiden luomisesta

En päässyt tänään Kädentaitomessuille päänsäryn vuoksi. Koko viikko on ollut vaikea tyynyongelmien vuoksi. Minulta littaantui tyyny käyttökelvottomaksi ja hyvän tyynyn löytäminen ja uusien tyynyjen sisäänajo ovat vetäneet koko yläkroppani aivan jumiin, mistä tietysti seuraa armoton jännityspäänsärky. Toivotaan, että toivun huomiseksi messuilu kuntoon.

So You Think You can Knit -haasteen puitteissa on ollut puhetta silmukoiden luomisesta, mutten edes ajatellut eri tekniikoiden opettelua, sillä olen tottunut luomaan silmukat ristiin ja opetellut virkkausaloituksen väliaikaiseksi aloitukseksi. Olen ajatellut pitkään, että sillä ei ole mitään väliä miten sen tekee ellei erikseen tarvita väliaikaista aloitusta (provisional cast on). Viikolla yhden päivän Knitting Daily -sähköpostilistan viestillä oli vaihteeksi mielenkiintoinen nimi: Cast-on with Eunny! ja tulin vahingossa sukeltaneeksi silmukoiden luonnin ihmeelliseen maailmaan muutamaksi päiväksi. Varoitan. Tämän kaiken jälkeen on pää aivan pyörällä.

Eunny Jangilta on ilmeisesti ilmestynyt jonkinlainen opetusvideo, jota viesti mainosti, mutta teksti oli mielenkiintoinen. Eunny, Interweave Knitsin toimittaja ja tunnettu neulesuunnittelija, kertoi suosikkiluontitavoikseen perinteisen ristiin luomisen ohella turkkilaista, virkkausaloitusta ja jotakin vanhaa norjalaista tapaa. Norjalainen silmukoiden luonti sopii kuulemma varresta ja turkkilainen kärjestä aloitettuihin sukkiin. Mitä ne semmoiset ovat?


Erimaalaisia luomistekniikoita

Otin ensin käteeni Folk Socks ja Favorite Socks -kirjat, joissa muistan eri luomistekniikoita esitellyn, mutta kuvista en saanut oikein käsitystä, miten ne käytännössä toimivat. Youtube kutsui jälleen ja löysinkin ohjeen siihen norjalaiseen.



Alkujärkytys oli melkoinen. Lanka kulki tutulla tavalla, mutta puikkoa pyöritettiin aivan kummallisella tavalla. Kolmannella katselukerralla sain aikaiseksi silmukan ja sitten alkoi sujumaan. Loin samalla vauhdilla vielä vähän silmukoita ristiin luomalla ja yritin paikallistaa eri tapojen erot. Kovin suurta eroa ei ollut, mutta kyllä sen näkee, jos osaa katsoa. Sanotaan, että tämä norjalainen tapa on joustavampi. Nyt tekisi mieli aloittaa uusi sukkaprojekti, mutta ensin pitäisi saada pari projektia pois puikoilta, ettei projektien määrä räjähdä käsiin.

Youtube tarjosi erilaisia luontitapoja lisää. Seuraava tarjokas oli italialainen luontitapa. Näytti helpolta, muttei ollut sitä. Lopputulos on varmaan ohut ja löysä reuna, mutta mitään etua en näe tässä olevan. Jaha, valtioteema jatkuu sitten saksalaisella, mutta se paljastui samaksi kuin se vanha norjalainen. Hienoa tämä nimitysten kirjo. Jotta elämä ei olisi liian helppoa, pitää kaikille olla monta nimeä. Ja seuraavakin oli vanha tuttu uudella nimellä. Double cast on on myös tuttu ja turvallinen ristiin luominen.

Favorite Socks -kirjasta havaitsin, että on olemassa erityisesti joustinneuleelle sopiva luomistekniikka. En löytänyt sopivaa videota, mutta tässä Rib cast on -luonnissa tehdään normaalisti ristiin luomalla joka toinen silmukka ja joka toinen tavallaan takaperin. Kokeilin luoda silmukoita pelkästään tällä takaperoisella systeemillä ja vältin kokonaan ristiin luomisen ongelman. Siinähän luonti reunan nätimpi puoli jää nurjalle puolelle. Mikään ei mielestäni estä luomasta silmukoita joustinneuleelle sopivalla yhdistelmällä oli se sitten 1n 1o, 2n 4o tai mik'ä hyvänsä. Seuraavan kerran, kun aloitan uuden projektin niin kokeilen luoda silmukoita näillä konsteilla.




Joustinneuleen luomistekniikkaa muistuttaa virolainen silmukoiden luontitapa, jota yllä olevassa videossa esittelee sukkakuningatar Nancy Bush. Bushin kirjassa Folk socks aiemmin mainittu ristiin luomisen takaperoisena versiona mainittu luomistapa on esitelty toisena englantilaisena tapana luoda silmukoita. Se toinen englantilainen tapa luoda silmukoita tehdään peukalon avulla.

Aloittaminen neuloen

Neuloen silmukoiden luomisesta olen kuullut, mutten ole siihen aiemmin perehtynyt. Yhdessä Hyshys-projektissani tulin tilanteeseen, jossa yhdellä ainoalla langalla pitäisi luoda silmukoita. En muista miten olen aiemmin tämän tehnyt. Varmaan jotain omia venkoiluja olen käyttänyt. Nyt kuitenkin otin Youtuben avuksi ja kaivoin sopivan videon. Yllä olevassa se oli hyvin selitetty. Neuloen silmukoiden luominen osoittautui sekin hiukan hankalaksi. Sain aikaiseksi kauhean tiukkoja silmukoita ja sitten kun loin silmukat kahdelle puikolle, oli reuna hurjan löysä. En oikein tiennyt miten ongelma olisin oikein ratkaissut, joten otin ohuen puikon kaveriksi ja loin silmukat ties kuinka monennen kerran. Reunasta tuli edelleen löysä, mutta en enää jaksanut venkoilla.

Myöhemmin löysin videon, jossa esitellään joustavampi versio neuloen luomisesta. Ehkä kokeilen tuota hyshys-projektineuleen pariin. Neuloen aloittamisiin lukeutuu myös cable cast on, johon myös törmäsin Youtuben ihmemaassa.


Sukankärkialoituksia

Olen sukkia kärjestä aloittaessani tutustunut kahdeksikkoaloitukseen ja inhonnut sitä. Se on kamalan kireä tehdessä ja lopputulos on aina liian löysä. Sattumalta löysin luomistapoja tutkiessani tavan nimeltä Judy Becker's Magic Cast on ja tätä taika-aloitusta pitääkin ehkä kokeilla seuraavan kerran, kun pitäisi sitä kammoksumaani kahdeksikkoa käyttää. Mutta hei. Se Eunnyhan suositteli tähän turkkilaista tapaa. Miltä se näyttää? Vastaus lienee; Hankalalta, mutta pitänee tuotakin kai kokeilla. Milloin aloitan seuraavat sukat kärjestä? Toivottavasti en ihan heti, sillä Firestarterit ovat kesken. En edelleenkään ole Magic loopin fani sukkien osalta, mutta kyllähän tämäkin onnistuu. Enemmän ongelmia aiheutti kuvio, joka ei tahtonut onnistua ja jouduin monta senttiä purkamaan sen takia.


Väliaikaisia aloituksia

Väliaikaista aloitusta olen käyttänyt tarvittaessa ja olen tottunut tekemään sen virkkaamalla. Virkkausreunan purkamista olen tosin jokakerta inhonnut ja tuskaillut. Joka kerta otan ainakin yhden silmukan jostain väärästä välistä ja purkaminen tyssähtää siihen. Joskus minulla on pelkkiä säikeitä väärissä väleissä ja olen joutunut katkaisemaan jämälangan. Firestarter-sukkia aloittaessani tein jonkin aivan käsittämättömän virheen silmukoita nostaessani ja niissä on nyt typerä pieni reikä, mutten jaksanut koko kärkeä tehdä uudelleen, sillä se kärki ei ole kauhean hauska neulottava.

Olen oppinut väliaikaisen virkkausaloituksen tekemään niin, että virkkaan ensin ketjusilmukkaketjun ja sitten nostan siitä silmukat puikolle projektin varsinaisella langalla ja siitä ehkä ongelmani johtuvatkin. Youtuben videoissa silmukat virkataan puikolle tähän tapaan.



Väliaikaisia aloituksia voi kuitenkin tehdä myös virkkamatta. Yksinkertaisimmillaan vain pyörittämällä projektin lankaa tarvittava määrä lenkkejä silmukoiksi puikon ja jämälangan ympäri, mutta se ei ole ainoa tapa. Yllä on kivannäköinen Italian tubular cast on -tapaa muistuttava tapa, jota voisi hyvinkin kokeilla seuraavalla kerralla. Sitten löysin videon, jolla edellä mainittu Eunny Jang esittelee useamman väliaikaisen aloituksen, mukaan lukien tavan, jolla itse olen tottunut virkkausaloituksen tekemään. Hetkinen! Oliko se tubular cast on myös joku tyyppi? Onhan se ja annetaan Eunnyn se näyttää.

Kaiken tämän jälkeen pää on niin pyörällä, etten varmasti osaisi luoda yhtään silmukkaa, ellei sekin tulisi suoraan selkärangasta. Nyt en halua nähdä enää yhtään uutta tapaa luoda silmukoita, vaikka niitä varmasti on vielä monta. Jollain videolla taisivat sanoa, että 35 eri tapaa on olemassa. Hurrrrrrja luku. Minä en tainnut päästä 20 tapaa pidemmälle. Kuinkahan monta eri tapaa on päätellä silmukoita? Olen kolmea tai neljää tapaa itse kokeillut.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Hölmöilyä

Kaikkein hölmöimmät ideat tulevat aina kipeänä. Silloin, kun on pää täynnä räkää, on jotenkin poikkeuksellisen luova. Pöytälaatikkokirjailija on kiireinen ja jossain kuumehoureessa sain päähäni tilata puikot. Inhoan nettitilauksia, sillä stressaan aivan liikaa niistä. Nyt sitten jännään ensiviikkoon tuleeko puikkoja vai ei. Typerää.



Parina päivänä olen jo hiukan jaksanut neuloa ja tänään sain ihan yhtäkkiä innoituksen aloittaa taas jälleen kerran Firestarter-sukat. Pääsisin ehkä vihdoin eroon Regia Stretch Colorista, jota jossain mielenhäiriössä tule ostettua aikanaan seitsemän (7!) kerää. Sitä olen sitten tikuttanut jo neljä aiempaa projektia ja nyt jäljellä on puolitoista kerää, joista haluan eroon, sillä liika on liikaa. Mutta onko viisasta yrittää neuloa molemmat sukat yhtaikaa magic loopilla? Se jää nähtäväksi, Ainakaan aiemmin en ole saanut tehtyä. Puikoista ei ainakaan pitäisi olla kiinni, sillä ostin nämä metriset Addit ihan tätä tarkoitusta varten.



Aloitin taannoin Flammegarn-sukkia Austermannin Stepistä. Se homma kilpistyi aika äkkiä siihen, että Flammegarnien kuvio ei oikein jousta ja silmukoita on varressa aavistuksen liian vähän. Epäilin, että sukasta tulee liian tiukka joten se yritys meni purkuun. Pikaisen arpomisen jälkeen otin esiin uuen ohjeen. Jatkoin Nancy Bush -linjalla ja valitsin Gentleman's Half Hose in Ringwood Pattern -sukkaohjeen Knitting Vintage Socks -kirjasta, josta olen tehnyt sukkia ennenkin. Asia jäi blogaamatta, kun sairastuin ja sukkakin hiukan kesken, mutta nyt siinä on kärki ja kaikki. Kukahan tekisi sen toisen.



Ihastuin mallissa pintaneuleeseen. Olin etukäteen hyvin skeptinen, sillä kuvio vaikutti liian yksinkertaiselta, mutta kun pääsin varren loppuun, olin jo aivan myyty. Miten noin yksinkertainen voi olla kaunista ja kiinnostavaa neuloa? Ohje ei muuten miellyttänyt minua mitenkään. Varressa on ihmeellisiä kavennuksia ja kantalappuakin venkoillaan kummasti. Lanka olisi pitänyt katkaista ja kuvio ei oikein istu edestakaisin neuleeseen. Siitä sain idean suunnitella samalla kuviolla oman mallin.



Laskeskelin silmukkamäärät kolmelle erivahvuiselle langalle ja tein pikaisesti vuosikertanallesta koesukan. Tummanharmaa kerä Nallea ei riittäisi koon 43 miesten sukkaan, joten tein mustasta Nallesta kantapään ja varren. Vanha, rasvaton Nalle oli yllättävän ikävää neuloa, kun oli tottunut Stepin mukavaan tuntumaan, mutta sukka eteni pitkälle, mutta sairastelun vuoksi oli sekin katkolla. Nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Jaksoin neuloa sukkiin kärjet ja syödä kunnon ruokaakin. Ehkä tämä sairastelu jo loppuu. Pian kaksi viikkoa on mennyt hukkaan.

Sitten iski todellisuus. Joku on varmasti suunnitellut jo tämänkin sukan. En uskalla katsoa Ravelrysta. Jollain on varmaan ihan samanlainen. Enkä edes tiedä mistä saisin äitini lisäksi jonkun testineulojan. Kahdelle muulle silmukkamäärälle pitäisi myös testineuloja saada, sillä vaihtelunhaluisena en jaksa neuloa samaa sukkaa moneen kertaan. Hyvä, kun tulee näille sukille neulottua parit. Ja haluaisiko kukaan edes neuloa minun suunnittelemani sukan? Sukkaohjeiden suurien nimienkin sukkaohjeita on niin paljon, ettei kukaan niitä kaikkia ehdi neulomaan.