torstai 30. syyskuuta 2010

Nurinkurista neulontaa

Vasenkätisesti neulominen on kuulemma vaikeaa. Olen kuullut vasenkätisiltä kauhujuttuja koulukäsitöistä, kun kukaan ei osaa opettaa vasenkätistä neulomista ja oikeakätinen ei vaan millään onnistu. Osa vasenkätisistä neuloo samalla tavalla kuin oikeakätiset, mutta jotkut on osattu opettaa neulomaan aidosti vasenkätisesti.

SYTYCK-haasteen emon blogista löysin kätevän vasenkätisen neulonnan opetusvideon. Pelkäämpä, että vasenkätisen neulonnan tapoja on miltei yhtä paljon kuin oikeakätisen, joita löytyi aivan riittävästi pari päivää sitten, kun sukelsin oikeiden ja nurjien silmukoiden maailmaan syvemmälle kuin koskaan aiemmin.



Sitten eikun kokeilemaan. Oikeat silmukat olivat tiukkoja ja hankalia, mutta flunssan pehmentämät aivoni eivät nyrjähtäneet, vaikka sitä kovasti pelkäsinkin. Lanka on väärässä kädessä ja väärällä puolella, mutta sain oikeita silmukoita aikaiseksi. Silmukat ovat vain kovin kovin tiukkoja. Sujuvaksi tai helpoksi en voi vasenkätistä neulomistani kehua, mutta harjoitus tekee mestarin. Jatkoin kokeiluja pitkillä bambupuikoilla ja Cascade 220 -langalla, jota eräästä hyshys-neuleesta jäi hieman yli, mutta palaan siihen joulun jälkeen. Samoilla välineillä kokeilin erilaisia oikeita ja nurjia pari päivää sitten.



Seuraavaksi yritin opetella saman sarjan avulla nurjia, mutta sitten tuli tenkkapoo. Joko se on tämä kaikki räkä, flunssa, särkylääkkeet tai umpioikeakätiset aivoni, mutta en päässyt jyvälle. Otin seuraavan videon, mutten päässyt yhtään pidemmälle. Sitten heitin videoilla vesilintua ja keskityin tuijottamaan käsiäni. Aikani aprikoituani sain nurjia silmukoita aikaiseksi. Otin langan mallitilkkuni etupuolelle ja koukin lankaa vasemmalla puikolla. Edelleen oikeassa kädessä kulkeva lanka on äärettömän hankala ja tuntuu oudolta, mutta sain silmukoita aikaiseksi ilman mahdotonta väkertelyä ja se lienee päätarkoitus. Silmukat ovat nurjallakin jostain syystä kamalan tiukkoja. Nyt osaan ehkä neuloa vasenkätisesti ainakin oikeita ja nurjia silmukoita. Harjoitus tekee mestarin, joten saatan seuraavaksi etsiä jonkin yksinkertaisen pitsikuvion ja neuloa harjoitukseksi peittopalan vasenkätisesti. Ainakin nurjan puolen yritän neuloa kokonaan vasenkätisesti. Ehkä jotain edellistä ruutua muistuttavaa yksinkertaista.

Sitten aloin katselemaan takaperinneulomisvideoita vain todetakseni, että se on ilmeisesti sama asia. Ainakaan mitään merkittävää eroa vasenkätiseen neulomiseen en havainnut. Höh. Lopuksi vielä kuva siitä, miten paljon erilaiset tavat neuloa oikeita ja nurjia silmukoita vaikuttavat lopputulokseen. Tässä olen kokeillut erilaisia oikeita ja nurjia silmukoita sekä oikealta vasemmalle että vasemmalta oikealle neulottuina. Tässä on myös kokonaisen viikon kaikki neulomani silmukat. Kuumetauti alkaa onneksi hellittää. Ehkä jaksan pian taas neuloa.

3 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Mielenkiinoista!

Itse olen vasenkätinen, mutta neulonut aina oikeakätisesti. Pienenä äitini minulle niin opetti, enkä edes ole osannut missään vaiheessa ajatella, että olisin saattanut oppia toisin päin helpommin. Olenkin miettinyt, että mahtaisinko oppia nyt tuon nurinkurin neulonnan helposti. Olen haaveillut, että olishan se aika siistiä jos sileää neulottaessa ei sitten tarvitsisi koskaan neuloa nurjia silmukoita: neuloisi joka toisen rivin oikeakätisesti ja sitten palaisi takaisin vasemmalla tyylillä :).

outi kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus, kuten tuossa jo yllä sanottiinkin. Ja piti vielä kehumani: olet sinä melkoinen sissi - kuumehoureissasikin!

NetKissa kirjoitti...

Minäkin opettelin neulomaan molempiin suuntiin oikealla puolella. Tulin siihen tulokseen, ettei mun oikea käsi osaa pitää kiinni langasta, joten päädyin kutomaan oiekalta vasemmalle suomalaisella tavalla (tai siis continetal) ja vasemmalta oikealla amerikkalaisella langanheittotavalla. Noin puolet mun harjoitustyöstä elilaukusta kudoin pelkästään oikealla. Voisin sanoa, että käsi harjaantui niin paljon, että tulen käyttämään tuota myöhemminkin.