tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kesäflunssan viemää

Kesäflunssa on ikävä tauti. Se vie voimat ja on sitkeä kuin mikä. Kampesin itseni kaikesta huolimatta töihin ja sen ohella en sitten jaksanutkaan muuta kuin syödä ja nukkua. En ole liki kolmeen viikkoon neulonut juuri yhtään. Aloitin kuun alkupuolella sukan junamatkaa varten, mutten kyllä neulonut sitä silmukkaakaan sillä junamatkalla, mutta yksi sukka on juuri ja juuri valmistunut. Siitäkin suurimman osan neuloin eilen illalla. Malli on Mona Cookie A.:n kirjasta Knit.Sock.Love. Daybreak-huivini on valmis. Se edistyi työmatkoilla kivasti, muuten se olisi vain puolivälissä sekin.


Kävin kiertelemässä alemyyntejä vapaapäivän kunniaksi mukaan tarttui puoleen hintaan kerä Sublimen Angora Merinoa ja käpyilyä varten Presencia Finca -helmilankaa. Angora Merinoa oli jäljellä vain tämä yksi kerä ja se on vähän nafti määrä edes myssyyn. Olisiko kellään väriä 43 puolen kerän nöttöstä? Tämä olisi niin mahtava lanka Rose Rediin, jonka ohjeen sain synttärilahjaksi. Olen monesti sanonut, etten mene enää Somikkiin, mutta laitetaan tämä vaikka sen flunssan piikkiin. Poikkeuksellisesti sain kyllä aivan asiallista palvelua.

Kesäkuun lankalaihdutus sujui huonosti. Lankaa kului vain vaivaiset 200 grammaa ja siitäkin neljännes aivan kuun viimeisinä päivinä. Metreissäkin jäin alle kilometriin. Surkeaa, mutta lankaa ei onneksi tullut ostettua juurikaan. Yllä mainitut 60 grammaa on tämän kuun lankaostokset. Mutta tästä taas noustaan ja esikuussa enemmän paremmilla voimilla.

Ei kommentteja: