perjantai 4. heinäkuuta 2014

Malabrigo Nube -merinovilla



Tämä on ehdottomasti yksi ihanimmista vyyhdeistä, joita olen ikinä kehrännyt. Ehkä se on ihanin. Kuvat eivät tee oikeutta tälle. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olen päässyt liiasta kierteestä eroon. Vyyhdissä on juuri sopivasti kierrettä, jotta lanka tuntuu ylellisen pehmeältä, mutta silti luja eikä yhtään lörppöä. Aika moni pari kolme vuotta sitten kehräämäni lanka on toivottomasti ylikierteistä ja viime vuotisiiinkin olisi monesti riittänyt hieman vähempi määrä kierrettä. Nyt tänä vuonna on alkanut tuntua siltä, että näppituntuma alkaa olla kohdallaan.


Villa on Malabrigon Nube käsinvärjättyä merinovillaa.Olin etukäteen hiukan huolissani, huopumisesta, mutta letissä oli vain aivan himppasen huopunutta topsin lopussa. Parissa kohdassa oli muutama pieni villamytty, jota amerikkalaiset kutsuvat nimellä nepp. En tiedä, mitä se on suomeksi, mutta sellainen pieni pallero, joita tulee herkästi nypittyä pois, ettei lankaa tule "näppylää". Villa oli melko kallis, mutta aivan taivaallisen ihanan pehmeää. Mielestän se on jopa merinoasteikolla erittäin pehmeää. En usko, että lanka kestää kulutusta, mutta kaulani ympäri aion tätä pitää vielä jossain muussakin muodossa kuin vyyhdilllä. Tilasin tämän Briteistä Tangled yarnista, mutta siellä ei Nubea enää näytä olevan. Täytyy katsella, mistä tätä saisi lisää.

Kuitu: Malabrigo Nube -merinotopsi värissä Sabiduria
Väline: Majacraft Little Gem 5,9:1 välityssuhteella
Lanka: ketjukerrattu 390 metriä / 113 grammaa (Ravelry)
Fiilis: Taivaallisen pehmeä ja mahtavan värinen!


Otin innoissani kuvia säikeen upeista väreistä joka kerta, kun pääsin rullan toiseen päähän. Värit vain olivat niin ihania. Se oli ehkä vähän liiallista, sillä mihinkään en ikinä tarvitse seitsemääkymmentä (70!) kuvaa yhden vyyhdin kehruuvaiheista. Hyvänen aika sentään. En pommita lukijaparkojani kymmenillä kuvilla säikeestä rullalla. Se tuskin olisi kovin mielenkiintoista. Tyydyin näihin kahteen, joista näkee miten erilaisia ne ovat. Ylempi kuva on hiukan punertavampi näemmä muutenkin, mutta lähellä kyllä vyyhdin todellisia vaaleanpunaisia ja marjapuuronvärisiä kohtia.


Lopuksi vielä kuva lehtistä, jonka kehräsin. Tässä taas näen sen, etten yhtään osaa kuvitella millainen lanka käsinvärjätystä letistä tulee. En ollut varma pidänkö tästä kehrättynä, sillä siinä on hieman lohenpunaista häivähdystä sekä paikoin myös harmahtavaa ja rusehtavaa, niiden ihanien violettien, marjaisten punaisten ja liilojen lisäksi. Värillä on hassu nimi; Sabiduria. Käsittääkseni se tarkoittaa viisautta. Nube muistaakseni tarkoittaa pilveä ja se on kyllä osuva, mutta violetin viisaudesta en tiedä.


Huomenna starttaamme Tour de Fleecen, joten lisää kehruujuttuja tulossa seuraavien kolmen viikon aikana. Konttineulehuivi valmistui vapuksi ja yksi sukkamurhe on vielä raportoimatta, joten ne yritän saada pois omalta tunnoltani.

3 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Niin kaunis vyyhti!

berenike kirjoitti...

Niin kaunis vyyhti!

Judiuni kirjoitti...

Kiitos Zelda ja Berenike!