sunnuntai 23. elokuuta 2009

Ne toiset kirjavat sukat ja muita WIPpejä



Hain lisäkerän Regia Stretch Coloria ja onneksi Anttilassa muistin, että tarvitsin vielä kerän, sillä jäljellä oli enää kaksi kerää tätä väriä. Olisi ketuttanut kovasti, jos lankaa ei enää olisikaan ollut lisää. Edellisistä sukista jäi yli 20 grammaa ja yhdellä lisäkerällä saan ystävälleni lupaamat sukat tehtyä. Tällä kertaa en ehtinyt etsiä enkä murehtia ohjeen löytämistä lainkaan. Ravelryssa oli puhetta siitä, että Kristelin Sunday Swing Socks -sukat Knittystä ovat kuumin hottia. Sillä on eniten WIPpejä eli meneillään olevia projekteja. En innostunut ohjeesta silloin, kun se ilmestyi, mutta eilen iltasella katsoin ohjeen Ravelry-sivua ja silloin välähti. Ohjehan on aivan loistava kirjavalle langalle ja kuvio on sopivan mielenkiintoinen ollakseen tarpeeksi yksinkertainen kirjavalle langalle. Suosittelen! Vaikka nukkumaanmenoaika tuli ja meni oli ainakin pari kerrosta saatava joustinneuletta neulottua ennen kuin maltoin mennä nukkumaan. Nyt olen jo päässyt kuvioon ja olen vakuuttunut, että sukista tulee hyvät. Toisaalta kuuntelemassani äänikirjassa oli jännittävä kohta meneillään, enkä voinut jättää kesken kappaleen. Täytyy jälleen hehkuttaa Librivoxia. Ajastaan saa ainakin kolminkertaisen hyödyn, kun treenaa englanninkieltään kuuntelemalla kirjallisuuden vanhoja klassikoita ja neuloo samalla.

Gail-huivista loppui lanka reipas viisi kerrosta ennen päättelyä. Kirosin jo purkamista, mutta sitten rohkaistuin ja kyselin Ravelryssa olisiko kenelläkään joutilasta nöttöstä samanväristä Kamenaa. Ilokseni löytyi sopiva nöttönen ja saan ensi viikolla lisää lankaa. Ihanaa, että on kilttejä ihmisiä ja neuleyhteisöjä, joista pyytää apua. Kiitos paljon Talutin!

Puikoilla on ollut jo jonkin aikaa vintage-lankaa. Äitini varastoista sain ottaa itselleni joitain lankoja ja sieltä tuli kaksi vaaleanpunaista kerää Novita Kisa Crepeä (100% villaa 205 metriä 50 grammassa). Jokin muinaismuisto, joka saattaa olla äidinäidin peruja. Olen pitkään suunnitellut kokeilevani Zetor-huivin ohjetta. Viiden ja puolen millin puikoilla tulee varmaan ihan kiva pikkuhuivi(, jolle ei tosin ole mitään tarvetta).

Puikoilla on myös pitsiliivi Novitan Rose Mohairista. Se on selkäpuolelta jo melkein valmis. Enää puuttuu etupuolelta v-aukko ja resorit ja sitten se on valmis. Epäilen, että yksi kerää jää neljästä jopa käyttämättä. Nororaidallisista polvisukista pitänee myöntää, että ne ovat ufoutuneet uunipadanpohjalle. Jouduin purkamaan toista sukkaa ja en ole jaksanut onkia silmukoita takaisin puikoille. Ehkä myöhemmin saan aikaiseksi jatkaa. Kovin pitkäksi aikaa ei niin kalliit langat saisi jäädä ufoutumaan.

Kiitos paljon kommenteista! <3

Ei kommentteja: