tiistai 8. joulukuuta 2009

Herrasmiehen sukka


Jouluneulonta edistyy sittenkin. Kahden seminaaripäivän aikana valmistui sukka pukinkonttiin. Viime jouluksi aloitin Gentleman's Shootings Socks in Fluted Pattern -ohjeen mukaista sukkaa Austermannin Stepistä ja se jäi valmistumatta. Purkasin sunnuntai-iltana kokonaisen varren ja neuloin uudestaan, kun epäilin käsialani muuttuneen liikaa vuodessa. Moneen kertaan mietin, että onko pakko tehdä miesten sukkaa niin ohuesta langasta, mutta sitkeästi tikutin eteenpäin, vaikkä käsi kramppasi harjoituksenpuutteesta. Mallasin sukkaa isojalkaisemman kämppiksen jalkaan ja se näyttää todella komealta. Nyt kun joku vielä neuloisi tälle parin. (Ja aurinko näyttäytyisi sen verran, että saisi luonnonvalossa kuvan, mutten malttanut odottaa.)

1 kommentti:

Tui kirjoitti...

Minä toissajouluksi neuloin isälle fabelista sukat ja uhosin ettei enää ikinä. No, tänä jouluna tein katian sukkalangasta ja nyt jos oikeasti jo uskoisi ettei enää ikinä koon 45 sukkia ohuesta langasta. :D