maanantai 31. toukokuuta 2010

Ishbel



Ishbel on lojunut kuvaamattomana vaikka ja kuinka kauan. En ole saanut inspiroiduttua huivien kuvaamisesta. Nytkin kuvat ovat vähän mitä sattuu, mutta menköön, ettei jää kokonaan kuvaamatta. Pidän kovasti Ishbelin pitsikuviosta. Se on sopivan hankala, mutta jää aika lyhyeksi, vaikka tein ohjeen isomman koon. Lankaa vaihdoin useamman kerran ja päädyin Alpacaan, mutta se loppui kesken. Onneksi sain lisäkerän Asarumilta. Kaikki kolme kerää olivat eri värierää, mutta sitä ei mitenkään huivista huomaa. Ohjeen puolestaan sain Koukuttajalta. Kiitoksia molemmille. :)



Tässä huivissa on parasta varmasti muoto. Huivissa lisätään neljä silmukkaa rivillä oikealla puolella ja kaksi nurjalla puolella, mistä tulee tällainen kaunis sirpin muoto. Muoto on kätevä. Huivin voi vaikka kietaista ympärilleen ja sitoa "hännät" selän takana yhteen. Se, että muistaa tehdä langankierrot nurjallakin puolella muodostui ongelmaksi ja sain purkaa ja neuloa uudelleen ja purkaa taas, kun silmukkamäärät eivät täsmänneet. Toisella puoliskolla oli pahimmillaan neljäkin silmukkaa enemmän kuin toisella. Sileä osuus oli siis vaikein. xD



Projekti: Ishbel (Ravelry)
Ohje: Ishbel by Ysolda Teague (Whimsical Little Knits)
Koko: 160 cm x 60 cm (ohjeen large)
Lanka: Tummanvioletti Garnstudio DROPS Alpaca
Menekkki: 142 grammaa
Puikot: Addi Lace 4 mm 100 cm pitsipyöröpuikot
Fiilis: Ihana alpakkahuivi

2 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Se on ihana. Muoto on todella kaunis, väri samoin.

Riikka kirjoitti...

Tosi nätti huivi! Ihana väri tosiaan. =)