maanantai 9. elokuuta 2010

7. ruutu



Seitsemäs ruutu syntyi palmikkosukista ylijääneestä seiskaveikasta. Kuvio on Vogue Knitting Stitchionaryn ekasta voluumista Knit & purl sivun 77 kuvio 113 Mini Diamond. Kutsun tätä pikku-Fifiksi, vaikka Fifissä on isompi salmiakkikuvio. Lankaa meni 32 grammaa ja samasta jämästä tulee vielä toinenkin ruutu. Ruudusta tuli pitsisempi kuin mitä ajattelin. Neljän ja puolen millin Addeilla olen neulonut näitä ruutuja tähän asti, mutta tämän ruudun puolivälissä tuntui siltä, että vaihdan ohuempiin, ettei tarvitse kiristää niin kovasti. Nelimilliset pitsi-Addit ovat kiinni Kaikukukassa, joka on ufoutumassa, mutta sitten sattui silmän kynäpukissa pöydällä sojottavat nelimilliset pitkät Ponyn bambut. Olen saanut ne lahjaksi joku vuosi sitten enkä ole käyttänyt varmaan kertaakaan. Pitkät puikot olivat käytössä vielä epäkäytännöllisemmät kuin muistin, mutta kyllä näilläkin neuloo. Ruudusta ei huomaa, että vaihdoin puolivälissä puikot ohuempiin, mutta tuntuma on kivempi. Vielä, kun oppisi olemaan huitomatta ympäriinsä näillä bambukepeillä.



Sain aikaiseksi neuloa ensimmäisen Clanestine-sukan. Tämänhän aloitin jokus huhtikuussa, mutta vapun jälkeen en ole neulonut silmukkaakaan. Toistin kuviota pari kertaa lisää ja tein kärjen. Tämä ohje kaipaisi vähän paksumpaa lankaa. Kuvio nimittäin vetää kovasti kasaan ja meikäläisen komeille pohkeille saisi olla enemmän tilaa. Kuvio itsessään on hiukan rasittavaa sipertämistä. Nyt pitäisi pitää pää kylmänä, eikä sortua aloittamaan uusia sukkia Cascaaden Heritagesta vielä. Muuten jää varmaan toinen Clandestine tekemättä. Kai se sukkainto sieltä palailee, vaikkei heti uusia aloittaisikaan.

3 kommenttia:

Faline kirjoitti...

Ihania noi ruudut.:) Ootan innolla että nään sitten koko peiton, eikö niistä peitto pitäisi tulla?:) Nätii sukkakin, uskoisin että sukkainto palaa kun tulee syksy kunnolla.

juuli kirjoitti...

Samat sanat, ruudut on tosi ihania! Kiva idea tehdä jokainen eri kuviolla ja näin tehdä itselle oma pitsimallimuistio. Värit on herkkua!

Emma kirjoitti...

Palasia syntyy vauhdilla, tämä on tosi kiva :)