keskiviikko 4. elokuuta 2010

Joskus onnistuu ja joskus ei vaan osaa



Kolmannesta palapeiton ruudusta tuli aivan ihana. Kuvio on Vignes eli Vineyards -tiskirättiohjeesta. En ole juuri koskaan neulonut pitsikuviota molemmin puolin, joten olin hyvin onnellinen, kun tämä ruutu viimein valmistui. En liiemmin innostunut nurjallakin neulottavasti pitsistä, mutta onneksi ruutu on vain 25 senttiä kanttiinsa. Silmukoita loin 47 ja kuviota toistin kolme ja puoli kertaa. Jouduin pari viimeistä riviä ottamaan toiselta kerältä. Lankaa meni hiukan vähemmän kuin kahteen edelliseen ruutuun. Kerrankin meni ihan kokonaan purkailematta nappiin.



Miten voi olla yhden ruudun neulominen? Ilmeisesti hyvin vaikeaa, ainakin tämän neljännen kohdalla. En mitenkään saa silmukkamääriä täsmäämään. Silmukat vaan lisääntyvät lisääntymistään, vaikka kuinka yritän tehdä ohjeen mukaan. Sitten yritän epätoivoisesti kaventaa toisesta reunasta ylimääräisiä poi ja kas kummaa epämuotoisesta tulee vieläkin epämuotoisempi. Olen jo kolmesti purkanut koko homman, enkä tajua missä menee vikaan. Pitänee taaaaaas aloittaa alusta.

1 kommentti:

Iida kirjoitti...

Peittosi vaikuttaa jo tässä vaiheessa ihan älyttömän hienolta! Runsaasti tsemppiä, koska haluaisin kovasti nähdä sen valmiina!