torstai 3. helmikuuta 2011

Pitsikämmekkäät

Vuoden ensimmäisenä projektina aloitin kämmekkäät, joiden piti olla pikainen projekti, jossa pääsen kokeilemaan uusia puikkojani ja eroon jämälangasta. Ongelmaksi muodostui peukalokiilat. Oikean silmukkamäärän löytäminen on yllättävän hankalaa. Ja seuraavaksi ongelmaksi osoittautui toisen peukalokiilan neulominen samanlaiseksi. Pitsikuvio on sama kuin yhdessä pitsiruudussa palapeittoani varten, vähän muunneltuna tosin. Kuvio lienee sama kuin Embossed leaves -sukissa. Kuvion kanssa kävi moka, tavallaan. Ajattelin tehdä kämmenpuolesta sileän, mutta ajatus pääsi katkeamaan ja pitsikuvio tuli neulottua myös kämmenpuolelle. Lopputulos oli niin kiva, etten viitsinyt purkaa, vaan tein toisestakin samanlaisen.

Projekti: Lace mitts (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä.
Koko: Pieni
Lanka: Tumma fuksianpunainen Gjestal Silja
Menekkki: 36 grammaa
Puikot: Susanne's ruupusuiset 2,5 millin 20 cm sukkapuikot
Fiilis: Suht nätit


Ruusupuupuikoilla on ilo neuloa. Tällaisen jälkeen ei metallisiin sukkapuikkoihin ole enää paluuta. Onneksi olen tottunut puisiin puikkoihin enkä enää pelkää koko ajan puikon katkaisemista. Näissä on Knit Pro'hon verrattuna tylpät kärjet, mutta sukkalangalle sellaiset kyllä sopivat. Aivan ihanat puikot, joille täytyy seuraavaksi saada jotain luksusta. 

---------

Lankalaihdutus: 
Tammikuu meni yhdessä hujauksessa. Lankaa en ostanut ollenkaan ja lankaa kului reilut puoli kiloa ja 1800 metriä. Koko puoli kiloa ei laihtunut omasta lankavarastostani, vaan 100 gramman verran laihdutin äidin lankavarastoa. Projekteja valmistui kuusi kappaletta: huivi, myssy, pipo, sukat ja kaksi tiskirättiä. Aloitin seitsemän projektia, joista vain Bex-sukat ovat kesken. Aika hyvin ottaen huomioon, että kävin kolmessa lankakaupassa.

Negatiivisten asioiden listalle on lisättävä nilkan ympärille kiertyvä lanka. En ymmärrä, miten lanka vahingossa pyörähtää nilkan ympärille, kun lasken neuleen pöydälle ja lähden liikkeelle. Isommat projektit vetävät puolen pöydän tavarat lattialle mennessään ja kiskoo puikot neuleesta. Ärsyttävää.

5 kommenttia:

berenike kirjoitti...

ihanat kämmekkäät ja sopii niin mainiosti kynsilakkaan :)

Heidi kirjoitti...

Oi oi miten ihanat ja kauniit kämmekkäät!

Itsellä vielä ruusupuu testaamatta, mutta tuolla odottelevat... Tuntuu että Knit Pro:idenkaan jälkeen ei halua palata metallisiin sukkapuikkoihin yöh. PitsiAddit kyllä on ihanat.

Effi kirjoitti...

Tosi sievät! Ihana tuo väri ja kynsilakka:)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Nämä käyvät hyvin hatun väriin.

Ingi kirjoitti...

Kauniit kämmekkäät, hyvin tehty!