tiistai 17. heinäkuuta 2012

Puffiti puffis


Oho hupsis tuli vahingossa blogitauko. Neuleinto on ollut kateissa melkein yhtä pahasti kuin blogaamisinto. Syytän siitä kesää. Jotain olen toki saanut neulottuakin. Puffipussissa on 40 sinisävyistä Hexipuffia pyllynalusia varten. Niiden ennen aiemmin neulomieni 21 liila-violetin puffin lisäksi. Olen virallisesti koukussa. Puffin viemää ja niin pois päin. Lankoina on sinisiä sukkalangan jämiä. Ihan kaikki eivät ole omia. Jämät ovat vähentyneet siis kolmen sadan gramman sukkalankakerän verran. Sen luulisi olevan paljon, mutta se on loppujen lopuksi onnettoman vähän. Saan näistä yhden pyllynalusen ja vähän jää jäljelle. Onneksi en ole tekemässä peittoa. Tarvitsisin satoja puffeja.


Ihan kaikki näistä eivät mene pyllynaluseen. Epäilen, että pinkki-liila-turkoosit Lai-la-lai Yarnz Merino Sock -puffit jäävät koristeiksi. Ne ovat niin järjettömän ihania. Miten raaskisinkaan istua lempipuffieni päälle? Langoissa on paljolti Austenmannin Stepiä, Araucanian Rancoa ja Novitan Tico Ticoa, mutta myös paljon muita. Reilin kerän tai puolentoista verran on ainakin vielä jämiä jäljellä, mutta sitten täytyy alkaa neulomaan lisää sukkia jämien tuottamiseksi.


Kesäkuussa ostin lankaa 650 grammaa ja kulutin 500 grammaa ja 1900 metriä. Lankatase on pahasti plussalla, mutta onneksi heinäkuun lankaostokset ovat jäämässä vähäisiksi. Yritän paikata blogitaukoa aktivoitumalla taas. Kolme valmista projektia pitäisi esitellä. Huomiseen...

6 kommenttia:

berenike kirjoitti...

Ihania puffeja! Toi peffanalunen kuulostaa kohtuulliselta projektilta, peittoon tarvittavien puffien määrä on pyörryttävä...

Judiuni kirjoitti...

Joo. Mä laskin, että tarvitsen reilut 500 puffia peittoon. Ei tule peittoa ei.

Neulisti kirjoitti...

Puffpuff. Itsellä yhä pahasti kesken se n. 600 puffin peitto. Valmista voisi haaveilla ehkä puolentoista vuoden päästä. Sitä olen itsekin kovasti miettinyt, että miten sitä raaskii sitten käyttää. Saatikka antaa miehen käyttää?! Eihän se kuitenkaan varmastikaan huomaa varoa rakkaudella tehtyjä pikkupuffeja. :D

amuk kirjoitti...

Tervetuloa takaisin :) Ihania Puffia olet saanut aikaiseksi. Nopeasti niitä on ilmaantunut puikoiltasi kun nyt jo on pyllynalusen verran ja vähän ylikin koossa.

Lorainne kirjoitti...

On nuo niin ihanan pehmon näköisiä... Minulla siintää haaveissa se peitto, mutta saas nyt nähdä milloin alan tuumasta toimeen.

outi kirjoitti...

Oi ihania! Mullakin on ollut ohje ostettuna, mutta yhtään en ole tehnyt. Nostan hattua pyllynalusille, peitto oliskin jo yli-inhimillinen koitos.