lauantai 8. elokuuta 2009

Kirjavaa sukkaa


En sitten jaksanut paneutua kirjavalle langalle sopivan ohjeen etsimiseen. Olisin halunnut jotain kuviota, mutta olkoon sitten. Valitsin Nancy Bushin Knitting Vintage Socks -kirjasta Lichen Ribbed Socks -ohjeen ja tikutin tappotylsää ribbiä sukanvartta. Onneksi ohjeessa olikin yllättävä kantapää. En ole tällaista "Welsh heel" -kantapäätä koskaan tehnyt. Onneksi oli jotain mielenkiintoista ohjeessa. Olisikohan pitänyt lukea ohje läpi ennen aloittamista? Ohjeen nimeä vähän ihmettelen. Mitä tekemistä tällä ribbisukalla on jäkälien kanssa?

Lanka on aika kivaa neulottavaa ja sointuu kivasti KnitPicks Harmonyihini. Tekisi mieli hakea Anttilasta pari kerää sinistä. Minulla tosin on sinikirjavia sukkalankoja ennestään ja lahjottavat miehet ovat jo sukkamääräänsä tyytyväisiä. No ehkä hillitsen itseni ja jätän langat muille. Lankakauppaan tekisi mieli, mutten ole ystävänpäivän jälkeen käynyt. Kehtaanko enää mennäkään, kun rouva varmasti muistaa minut vielä? Syksyllä kävin joka viikko ja yhtäkkiä en enää ollenkaan. Eikä mitään syytä oikein olekaan. Uutuuslankoja tekisi mieli hypistellä. Erityisesti Teeteen Alpakan uutuusvärit kiinnostavat. Olisiko niissä jotain aivan ihania...

1 kommentti:

Nunt kirjoitti...

Kannattaa lukea suosiolla koko Knitting Vintage Socks läpi - nimittäin lähes jokaisessa ohjeessa on jotain "pientä kivaa", vaikka suurin osa sukista näyttääkin tavallisen tylsiltä!