lauantai 10. lokakuuta 2009

Messuilua



Kädentaitomessuille ei olisi ikimaailmassa pitänyt mennä. Otin aamulla särkylääkettä ja toivoin, ettei olo menisi päivällä kovin huonoksi, sillä flunssani ei ole vielä aivan hellittänyt. Alkusählingin jälkeen pääsin sisään ja sipsutin lankakauppoja etsimään ja tietysti ihailemaan muutakin tarjontaa. Olin toivonut, että Ornaghi filatin merino oroa olisi tarjolla, sillä sitä olen himoinnut. Aloitin Wetterhoffilta ja hamstrasin messutarjous-Silviaa, vaikka värit eivät olleet erityisen ihania. Silviassa näytti olevan aivan ihania värejä, mutta ne olivat normaalihinnoissa. Sitten löysin Tapion kaupan ja himoitsemani Merino orot ja sorruin samantien kahteen vyyhtiin. Kuka ihme ne kerii minulle?!?! Dropsin Alpacassa oli aivan ihania värejä, mutta jätin ne väliin, sillä alpakkaa saa muutenkin varmasti jostain. Käsityökauppa Ilosta olin ajatellut saattavani ostaa Utunaa, mutta sinisen sävyt eivät iskeneet ja metrejäkin oli aika naftisti huiviin. Sen sijaan sorruin ostamaan Pisa-lankaa. Villa-silkki-bambu-sekoite viehätti jostain syystä, vaikken uskokaan siitä olevan sukkalangaksi. Pitänee tehdä jotain asustetta siitä.

Luulin ostosteni olevan jo kasassa, mutta sitten löysin Lennun pajan. Olen vain salaa haaveillut Rowanin Kid Silk Hazesta, enkä osannut kuvitella, että sitä voisi tulla vastaan. En ollut henkisesti valmis jättämään järjettömän kalliita pikkukeriä sinne, vaan messubudjetin päälle oli vielä pakko vinguttaa korttia. Väri on aivan ihana ja lanka aivan unelmaa. Kuva ei tee oikeutta langalle, sillä kamerallani on ikävä tapa sinistää kuvat, jos valoa on hiukankin niukasti. Olisin harmitellut loputtomiin, jos olisin nämä ihanuudet jättänyt ostamatta. Suorastaan syntisen ihanaa ja sain maksaa itseni kipeäksi, mutta ei harmita oikeastaan yhtään. Uskallankohan koskaan tehdä noin ihanasta langasta mitään?



Lopuksi oli kiva istua neuletapaamisessa kahvilan puolella ja jutustella. Terveisiä, jos joku tunnistaa. :)

5 kommenttia:

Salla M. kirjoitti...

Ihania ostoksia! Kävin sortumassa Tapion kaupassa ja ostin 2 vyyhtiä Merino Oroa, harmaata ja mustaa. Sun vika! :D En tienny langan olemassaolosta, mutta pakkohan se oli ostaa, ku oli niin ihanaa.

Iida kirjoitti...

Voih, päätin tänä vuonna jättää messut väliin, kun viime vuonna ei löytynyt mitään kivaa ja sitten esittelet ihanan messusaaliisi :D No, tuleehan niitä uusia. Nauti sinä uusista langoistasi :)

Tui kirjoitti...

Merino oro on ihanaa <3 Ihan mun suosikkihuivilankoja :)

kaisa kirjoitti...

Ihania ostoksia! Mulla jäi tällä kertaa messut väliin, kun olin reissussa. Toisaalta ihan hyvä, siellä menee aina niin paljon rahaa.

Soile kirjoitti...

Eihän tämä nyt ole sortumisia vaan ahnkintoja tulevaisuutta varten :D

Rowanin Kidsilk on aikas ihanaista, Dropsilla on myös Kid Silkiä, ihanaista ja edullisempaa.

Ja kyllä tällä kehrääjällä oli letit päässä...