tiistai 13. elokuuta 2013

Villa Laurilan ruskea suomenlammas


Treenasin ennen Touria pitkävetoa, muttan ottanut Tourille mitään karstalankaprojektia, sillä pitkäveto sujuu ihan kohtuullisesti ja halusin jotain uutta. En ehtinyt kehräämään tätä lankaa loppuun ennen Touria, joten se jäi oikeastaan roikkumaan. Kolmannen säikeen kehräsin Tourin jälkeen ja annoin säikeiden levätä kunnolla ennen kuin kertasin ne langaksi. Villa on Villa Laurilan suomenlammasta karstanauhana. Tällä kertaa luonnonruskeana, sillä ostin viime vuonna kaikkia neljää eri väriä. Karstalankani ovat edelleen kauhean paksuja, mutta ihanan pehmeitä ja kuohkeita, eivätkä säikeetkään enää katkeile kerratessa niin herkästi. Olen harkinnut, että tekisi tyynynpäälliset karstalangoista ja upottaisin kampalangat suunnitelemaani palapeittoprojektiin. En ole vieläkään saanut aloitettua palojen neulomista kehräämistäni luonnonvärisistä langoista. Visio sen sijaan alkaa olla kirkas. Enää pitäisi neuloa pari mallipalaa koon ja mittasuhteiden laskemista varten ja siiten pääsisin vauhtiin.

Kuitu: Villa Laurilan ruskea suomenlammaskarstanauha
Väline: Majacraft Rose 6,1:1 välityssuhteella
Lanka: Kolmisäikeinen 120 metriä / 100 grammaa (Ravelry)
Fiilis: Vähän on epätasainen, mutta kyllä tämä tästä.


Minusta on aivan käsittämätöntä, että tässä on tasan sama määrä metrejä kuin kaurapuuronvärisessä vyyhdissä, jonka kehräsin keväällä. En olisi ikimaailmassa uskonut moiseen, mutta niin se vain on. Vyyhti on laidemman näköinen, sillä tämä on pidempi, kahden jaardin vyyhti, jonka tein Louetin viipsinpuulla, jonka tilasin Villa Laurilasta keväällä. Melkein kaikki muut vyyhtini ovat Majacraftin vyyhdinpuilla tehtyjä 1,5 metrisiä vyyhtejä ja täytyy sanoa, että pidän tästä reilun 180 sentin vyyhdistä enemmän. 1,5 metrin vyyhdit ovat lyhyen ja paksun näköisiä. Olisi ehkä pitänyt tilata kuitenkin Virosta vyyhdinpuut kerijälaitteen kanssa samassa tilauksessa. Niillä muistaakseni sai isompiakin vyyhtejä tehtyä.

2 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Käyn aina salaa ihailemassa kehräyksiäsi. Osaisimpa minäkin:)

ArualMaria kirjoitti...

Ihanan rouhealta näyttää.