Näytetään tekstit, joissa on tunniste gotlanninlammas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gotlanninlammas. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. toukokuuta 2013

Voi miten nyt kehruuttaisi

Kun jotain ei voi tehdä, niin arvatkaa vaan kuinka paljon tekee mieli tehdä juuri sitä. Olen ollut kehräämättä pääsiäisestä asti ja sekös jurppii. Onneksi työ tarkoittaa myös palkkaa ja niinhän siinä sitten kävi, että tili tuli, tili meni. Tilasin matkarukin kuun alussa ja sormet syyhyten odotan pikkukaveria tänne työmaalle. Olin ajatellut tilaavani Little Gemin vasta myöhemmin, mutten mitenkään malttanut odottaa. Villojakin piti tietysti tilata ja ensimmäinen paketti ehti jo tullakin.


Huomattuani, että Villa Laurilassa on kainuunharmastopsia, en voinut vastustaa kiusausta ja tilasin puoli kiloa, ettei lopu ihan heti kesken. Lisäksi ostoskoriin hyppäsi gotlanninlammasta ja viipsinpuu. Kainuunharmas on aivan ihanaa. Puolesta kilosta saisi jo jonkin oman neuleprojektinsa, mutten vielä tiedä, mitä siitä tekisin. Gotlanninlammas on ihan eri maailmasta kuin kainuunharmas. Se on karkeaa ja kuidut paljon paksumpia. Voi pääsisimpä kehräämään. Koottava viipsinpuu vaikutti kätevältä ajatukselta matkarukin kaveriksi, joten ostin senkin. Vasta kun sain sen käsiini, tajusin, että sillä voi tehdä kahdenkokoisia vyyhtejä. Olen silloin tällöin harmitellut, kun olen joutunut tekemään pienistäkin kehruista puolitoista metrisiä vyyhtejä vyyhdinpuillani. Tällä Louetin viipsinpuulla voi tehdä sekä yhden että kahden jaardin mittaisia vyyhtejä riippuen siitä laittaako molemmat varsipalat vai jättääkö pitkän pois. Kätevää. Sopivasti tulee sekä pidempiä että lyhyempiä vyyhtejä. Ja heti piti tietysti kokeilla sukkalanganjämällä miten vyyhti tehdään.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Hunajakennoa


 Sain tietää, että se olikin toisenlainen hunajakennoneule, jolla lapaset oli tehty. Tämä ei kuitenkaan ole yhtä nätti kuin palmikkohunajakenno. Se oli niin herttainen, eikä tämä nyt onnistunut kovin hyvin, sillä nostetut silmukat venyvät niin, että nurjat rivit eivät aaltoile. Ehkä palaan takaisin palmikoihin vai on jollain joku ajatus, miten nostetut silmukat saisi vetämään sopivasti kasaan.


Kuvasin eilen unohtuneen Gotlanninlammaskiharapussukan. Kaikki on sellofaanissa niin herttaista, mutta sellofaani ei kuvissa toistu kovin kauniisti. Ehkä joskus käytän kiharat johonkin, mutta toistaiseksi tyydyn niitä hiplaamaan. Stockmannilta ostin kaksi lasikoristetta, kun päätin alkaa vähitellen joulukoristeita keräämään. Tulee kallis paukku, kun jonain vuonna pitää itse oma joulunsa rakentaa ja jos joutuu kaikki koristeet kerralla hankkimaan. Nämä kaksi herttaista lasikaramellia olivat onneksi halvimmasta päästä. Toisessa on ihanaa röpöläistä lasia ja toinen on maalattu hopeanväriseksi keskeltä. Lasikoriste tai pari ei onneksi koko budjettia kaada.