tiistai 21. joulukuuta 2010

Reissuneule

Näin joululahjaneuleiden valmistuttua pääsin aloittamaan uusia projekteja. SYTYCK-neule vaatii vähän ajattelua, purkamista ja funtsimista ennen kuin otan sen taas esiin. Lupasin ystävälle, että neulon hänen äidilleen sukat, joten päädyin aloittamaan niitä ensimmäisenä, kun keskeneräisiä projekteja tuntui olevan jotenkin vähänlaisesti, varsinkin kun pari meni purkuun.


Projekti: Angee (Ravelry) 
Ohje: Angee by Cookie A. (Sock Innovation)
Koko: Noin 39
Lanka: Tumma Fuksianpunainen Gjestal Silja Sock Yarn
Menekkki: 90 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,5 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Komeat! :D

Muistin kerrankin neuletapaamisen torstaina ja sinne piti keksiä kiireesti jokin projekti, sillä kesken ei ollut mitään, mitä olisi voinut neuloa. Revontulen kaaviot olivat tulostamatta ja eikä se tai mikään muukaan keskeneräisistä ollut oikein matkaneule. Olin aloitellut sukkia aiemminkin. Alunperin ajattelin tehdä Twisted flower -ohjeella sukat, mutta mallissa on aivan liikaa silmukoita tälle Gjestalin Silja-sukkalangalle siitäkin huolimatta, että kuviot vetäväst kovasti kasaan. Se malli ilmeisesti kaipaa hiukan ohuempaa lankaa, Rancoa tai jotain. Step oli puolestaan aivan liian ohutta.


Seuraavaan yritykseen kaivoin esiin Sock Innovation -kirjan, jonka mallien toteuttaminen on ollut agendassani. Olin pohtinut takaperoisen aakkojärjestyksen jatkamista, mutta Lindsay-ohjeen kuvio tökkii. Se on ihan kivannäköinen, mutta sen neulominen on tuskaa. Liian monen silmukan kavennukset olivat ongelmana, jos en han väärin muista. En sitten yrittänyt sitä uudelleen. Neuletapaamisessa kokeilin Glynis-ohjetta, mutta siinä oli tuskallisia kavennuksia, joihin kypsyin ja otin kokeiluun Angee-ohjeen. Olin vähän kahden vaiheilla, onko siinä liikaa silmukoita ja tuleeko sukasta liian suuri, mutta toistaiseksi hyvältä vaikuttaa.


Angee oli viihdykkeenä pendolinossa ja bussissa puolen Suomen halki ja edistyi kokonaisen sukan verran. Bussissa pelästyin, että olen hukannut yhden puikoistani ja pelkäsin sen jääneen pendolinoon. Onneksi viereinen penkki vapautui porvoon jälkeen ja löysin puikkoni. Joku nuori nainen istui 2,5 millin KnitPicksin päällä Helsingistä Porvooseen huomaamatta mitään ja puikkokin selvisi ehjänä. Onneksi puikko löytyi. Olin jo vähällä alkaa itkemään kadonnutta puikkoa. Se olisi jo toinen parin kolmen vuoden aikana, eikä uusien KnitProiden tilailu oikein innostaisi.


Kotikotiin päästyäni hoksasin, että nämä sukat ehtivät vielä pukin konttiin, jos pidän vähän vauhtia. Sunnuntai-iltana huomasin kiilakavennusten jälkeen, että toisen sukan varsi oli tuuman verran lyhyempi. Toisen sukan varressa on jokin virhe, jonka vuoksi sukat eivät ole samanlaiset. En löytänyt virhettä enkä tiedä mikä se on, mutta sukista ei huomaa, että ovat hiukan erilaiset, joten en ota siitä stressiä. Olen lopputulokseen tyytyväinen ja yllättäen lankakin riitti paremmin kuin hyvin, vaikka metrejä onkin kerässä vain 150. Olin varautunut kolmella kerällä ja nyt jäi yksi kokonaan käyttämättä.

torstai 16. joulukuuta 2010

Valmis!

Valmis! NYt saa joulu tulla. Viimeinen joululahjaneule valmistui eilen! Olen kerrankin ajoissa. Aloitin tosin jo elokuussa. :D Nyt, kun joku vielä kirjoittaisi lopuista joululahjaneuleista postaukset valmiiksi välipäiville.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Revontuli puikoille



















Sain useamman joululahjaneuleen valmiiksi ja puikkoja vapautui sopivasti uusille projekteille. Aloitin viimein Revontuli-huivin. Langan ostin jo syksyllä, mutta joulu ajoi projektista tärkeysjärjestyksessä ohi. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä kakun muotoisia keriä. Aluksi tuntui, ettei tästä tule kuin sotkua, mutta lopputulos on yllättävän siisti. Kerimiseen meni pieni ikuisuus, mutta sain lopulta huivin puikoille. Kerin harjoituksen vuoksi punaisen alpakankin kerälle. Apuna käytin pientä nippua tusseja ja kumilenkkiä, sillä minulla ei ole nostepinneä, vielä. Veikeitä.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Luonnontieteilijä neuloo

Viimeaikoina on perhepiirissä naureskeltu tavalleni käyttää vaakaa tiuhaan huiveja neuloessani. Jokaisen kuvion toiston jälkeen kerä vaa'alle ja kaikki aloitetut kerät täytyy tietenkin punnailla myös. Sain viime (?) jouluna lahjaksi keittiövaa'an ja se on ollut kovasti käytössä. Seuraavassa esimerkkinä  Winter Thaw -huivin punnitukset:

Beginnig and the 1st leaf used 4 grams of yarn. 
2nd leaf used 5 g. 9 g used thus far.
3rd leaf used 5 g. 14 g used thus far.
4th leaf used 7 g. 21 g used thus far.
5th leaf used 8 g. 29 g used thus far.
6th leaf used 9 g. 38 g used thus far.
7th leaf used 10 g. 48 g used thus far.
8th leaf used 11 g. 59 g used thus far.
9th leaf used 15 g. 74 g used thus far.
10th leaf used 15 g. 89 g used thus far.
11th leaf used 16 g. 105 g used thus far.
12th leaf used 17 g. 122 g used thus far.
13th leaf used 17 g. 139 g used thus far.
14th leaf used 20 g. 159 g used thus far.


Intermediate edging used 59 grams of yarn. 221 g used thus far.


Bind off used 9 g. 230g grams used all together.

Lista näyttää hyvin samalta kuin vihkossani, mutta vihkooni toki kirjoitan suomeksi ja vihkosta löytyy myös tieto siitä kuinka paljon lankaa on jäljellä ja millä rivillä edellinen kerä loppui. Vihkosta vaan ei voi leikata ja liittää tekstiä kätevästi tähän, joten otin kirjanpidon Ravelrysta, jonne projekteihini kirjaan varmuuden vuoksi talteen punnitukset, siltä varalta, että hukkaan neulevihkoni johonkin. Onko tästä nyt muka jotain hyötyä? Kyllä ja ei. Kuvionkertauksissa on saman verran rivejä joka kerta, joten huivin loppupuolella pystyn ennustamaan, miten paljon langankulutus kasvaa jatkossa ja laskemaan miten moneen kuvion toistoon riittää lankaa, ennen kuin on pakko aloittaa reuna. Olen useamman kerran jo välttynyt langan kesken loppumiselta. Olen toisinaan liian optimistinen langan riittävyyden suhteen. Teen hieman yliarvioivan ennusteen ja otin tuon Winter Thaw'n suhteen pikkasen riskiä. Lankaa jäi lopulta neljä (4) grammaa jäljelle. Eräästä joululahjahuivista jäi viisi grammaa jäljelle. Minulle tulee hyvä mieli aina, kun saan langan käytettyä sopivasti lähes kokonaan.

Haittapuolena on se, että ihmisiä jostain syystä naurattaa jatkuva langan punnailu. Olen saanut yhden jos toisenkin kommentin tieteellisen tarkasta neulonnasta. Olen myös miettinyt millaisella kaavalla lasketaan silmukkamäärät. Kun silmukkamäärä lisääntyy tasaisesti, esimerkiksi 2s/kerros, niin siihen on varmasti kaava kehitettävissä. Valitettavasti en ole matemaattisesti kovin lahjakas, enkä ole vielä keksinyt sitä.

Anteeksi kuvaton postaus.

torstai 9. joulukuuta 2010

Winter Thaw Shawl

Pientä blogihiljaisuutta on ollut ilmassa, kun oikein mistään projektista ei voi blogata. Silti neulontaa on tapahtunut taustalla paljonkin. Joululahjaneuleet ovat hyvällä mallilla ja valmistuvat kerrankin ajallaan ja pääsen joulun alla jo muiden neuleiden kimppuun. Sitten täytyykin kaivaa taas SYTYCK-neule esiin. Onneksi tämä huivi valmistui odotettua nopeammin ja pääsin blogaamaan viimein blogaamaan. Paksusta langasta valmistuu äkkiä huiveja. Ystävättärelleni lupaamani huivi valmistui näin sopivasti ennen joulua.


Projekti: Winter Thaw -huivi (Ravelry)
Ohje: Spring Thaw Shawl by Cheri McEwen (Ravelry)
14 lehtikuviota ja ohjeen Intermadiate Edging -reuna.
Koko: 145 cm x 75 cm
Lanka: Sininen Lankatavaratalo Kauhavan Kangas-Aitan Inka
Menekkki: 230 grammaa
Puikot: Addi Lace 4 mm 100 cm -pitsipyöröpuikot
Fiilis: Kaunis niin kaunis!



















Tätä Spring Thaw Shawl -ohjetta suosittelen lämpimästi. Varsinkin reunakuvio on todella kaunis ja ohje ei ole kovin vaikea. Muoto on kaunis sirppi ja istuu ihanasti harteille. Hiukan tekisi mieli tehdä toinen jostain ohuemmasta langasta. Olin aluksi hiukan pettynyt huivin kokoon. Odotin langan venähtävän kasteltuna enemmän, mutta ilmeisesti langan merinovilla piti langan paremmin kasassa kuin aiemmin kokeilemani alpakkamerinosekoitteet. Tavoitteena oli hiukan suurempi, mutta huivi kelpaa kuulemma tämän kokoisena oikein hyvin, joten en ala purkamaan ja neulomaan uudestaan reunoja. Laskeskelin, että kahdella lisäkerällä saisin 30 senttiä leveyttä lisää, mutta toisaalta yli 300 grammainen huivi on jo hiukan painavan tuntuinen harteilla. Ainakin minun mielestäni.


Lankaan olin ihan kohtuullisen tyytyväinen. Kerät olivat kyllä pikkasen pieniä 50 grammaisiksi ja viisi kerää painoivat ilman vyötteitä vain 235 grammaa. Yhdessä kerässä oli solmu, mutta lanka oli pehmeää eikä karvannut läheskään niin paljon kuin odotin. Lanka ei myöskään päästänyt väriä, mitä muistin pelätä vasta, kun olin levittänyt huivin valkoiselle matolleni pingottumaan.

Hyvää joulun odotusta lukijoilleni!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Palmikkopipo

Palmikkopipo valmistui, ehkä. En ole varma tuliko tästä nyt hyvä vai ei. Palasin alkuperäiseen suunnitelmaani, mutta vähemmillä nurjilla silmukoilla. Nyt myötäpäivään kulkevat nurjat kierteet antavat pipolle ilmettä, mutten ole varma, että sopivatko ne näin harvennettunakaan oikein yhteen palmikon kanssa. Pelkkä sileä neule olisi ehkä ollut vähän tylsää ja toinen palmikko olisi ehkä ollut liikaa. Täytyy vain toivoa, että ystäväni pitää tästä.


Projekti: Palmikkopipo (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: noin 59 cm
Lanka: Sininen Cascade Yarns 220 Wool
Menekki: 75 grammaa
Puikot: Pony bambu 4 mm pitkät puikot
Pony (?) 4 mm 60 cm pyöröpuikot
Pony (?) 4 mm 40 cm pyöröpuikot
KnitPro Symfonie 3,5 mm 20 cm sukkapuikot
Fiilis: Ei tullut ihan niin makea kuin etukäteen kuvittelin.

Puikkojen kanssa oli vaikeuksia. Ensin huidoin ympäriinsä hankalilla pitkillä bambupuikoilla reunapalmikon kanssa. Bambut värjääntyivät sinisiksi, samoin kädet ja hihansuut. Sitten en jaksanut siirtää huivia toisille puikoille, jotta olisin saanut pitsi-Addit vapaaksi tähän projektiin. Otin esiin nelimillisiä nysäpyöröjä, jotka olen joskus ostanut kirppikseltä. Se oli iso virhe. Koko projekti meinasi unohtua, kun ei tehnyt mieli taistella lyhyiden ja kankeiden kaapeleiden kanssa. Lyhimmät nysäpyöröt saivat jotenkin kädetkin kipeiksi. Sovittaminen oli hankalaa ja lopussa piti vaihtaa sukkapuikkoihin.

Totesin, että tarvitsen kipeästi metriset 3,5 ja 4 millin KnitPron pyöröt myssyjen ja pipojen neulomiseen. Sellaisilla ei tarvitse vaihtaa puikkoja kertaakaan eikä taistella yhtään. Nyt kun olen oppinut pipoja ja myssyjä neulomaan olisi niille käyttöäkin. Sitten flunssan pehmittämillä aivoillani tulin vahingossa tilanneeksi ne puikot. Vihaan nettitilauksia sillä jännitän niitä aivan liikaa. Että voi 15 euron tilaus aiheuttaa huolta ja tuskaa. Ehkä sen takia tilaan netistä vain lähinnä silloin, kun olen kipeä, enkä muista miten paljon netistä tilaaminen harmittaa. Kunnianhimoisesti ajattelin jo ohjeenkirjoittamista, mutta jos nyt yrittäisin hoitaa opiskeluhommat alta pois ja sitten ajattelisin ohjeita. Enkä mä tiedä onko tää nyt niin hienokaan.