lauantai 18. syyskuuta 2010

Startiittia ilmassa



Joululahjaneuleisiin kuuluu tänäkin vuonna miesten sukkia, joten pistin alulleen Flammegarn-sukat Nancy Bushin Folk Socks -kirjasta, jonka ostin pari vuotta sitten. En olekaan tainnut toteuttaa mitään tästä kirjasta, joten oli jo aikakin saada jotain puikoille. Petyin kovasti sukkakirjojen kuviin. Ne eivät juurikaan houkuttele neulomaan, mutta onneksi on Ravelry, josta näkee erilaisia kuvia ohjeiden perusteella toteutetuista sukista. Flammegarn-sukkaohje on kirjavalle langalle suunniteltu ja siksi varmaan tulee toimiin kirjavan Stepin kanssa.

Lankakomero-blogissa alkoi jälleen mysteerihuivi(Ravelry link) ja siihen oli tietenkin pakko osallistua. Langan valinta oli hirvittävän vaikeaa. Mistä minä nyt repäisen nelisensataa metriä huivilankaa? Aikani lankavarastoani Ravelrysta seleiltuani päädyin Seehawer & Siebertin Pisa silkkibambuvillasekoitteeseen, jonka ostin Käsityökauppa Ilosta viime syksyn Kädentaitomessuilta. Samalla tulin havainneeksi, että messuilta ostamistani langoista on puolet neulomatta. Uskallankohan mennä uudestaan?

Tästä langasta piti jossain vaiheessa tulla Multnomah, mutta se kariutui johonkin seikkaan, jota en enää muista. Nyt sitten harmittaa, kun olen purkuun menneet projektit poistanut Ravelrysta. Olisi ollut kiva katsoa mitä niistä on ajatellut ja mitä puikkokokoa käytin, mutta mistäs katsot, kun tiedot ovat hävinneet bittiavaruuteen. Aluksi olin huolissani siitä, miten kuvio mahtaa näkyä tummahkossa langassa, mutta ensimmäisen vihjeen perusteella näyttää hyvältä. Kuviossa on useita kaksinkertaisia langankiertoja. Sellaisia en voi tehdä, sillä muuten huiviin tulisi jalkapallonkokoisia reikiä, joten nurjalla saa olla tarkkana, että neuloo juuri oikeat langankierrot kahdesti, mutta en nyt heitä vielä pyyhettä kehään. Enhän minä neulo siksi, että se on helppoa ja yksinkertaista.


Edit: Huivin kuva tulee näkyviin kuvaa klikkaamalla. Tämä spoilaantumisen välttämiseksi. ;)

Hyshys-projektit etenevät hyvin. Olen aloitellut ohjeen kirjoittamista yhden joululahjaneuleen perusteella, sillä omasta päästäni nykäisty malli näyttää todella kivalta. Sitten on vaan ongelmana kokeneiden testineulojien löytäminen, mutta yksi asia kerrallaan.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Waves of Candy Grain



Projekti: Waves of Candy Grain (Ravelry)
Ohje: Waves of Grain by Rosemary (Romi) Hill (Knitty)
Koko: 190 cm x 30 cm
Lanka: Candy Girl (fuksianpunainen) Rowan Kidsilk Haze
Menekkki: 50 grammaa
Helmet: 152 kpl lila helmiäisenvärinen Gütermann 2,5 mm siemenhelmi
Puikot: Addi Lace 3 mm 100 cm pitsipyöröpuikot
Fiilis: Ihana juhlahuivi. Vielä kun olisi jotain juhliakin.




Heinäkuussa aloittamani juhlahuivi valmistui viimein. Into meni ensimmäisen puolikkan jälkeen johonkin hukkaan ja väänsin toisen puolen sisulla loppuu, kun tarvitsin puikkoja useampaankin suunnittelemaani projektiin. Ensimmäinen puolikas valmistui ihan muutamassa päivässä, mutta tämän toisen valmistumiseen meni toista kuukautta. Lankana on ihanaista Rowan Kidsilk Hazea, jonka ostin viime syksynä käsityömessuilla Lennun Pajasta. Olin huolissani huivin koosta, sillä metrejä on vähemmän kuin ohjeessa, mutta halusin tehdä tämän, sillä tällä ohjeella sain langan menemään ihan kokonaan. Pätkääkään ei jäänyt yli, vaan kaikki loput sain pääteltyä huivin sisään. Huivi tuli puikoilta aika pienen oloisena, mutta aukesi pingotuksessa suuremmaksi kuin ohjeen perusteella odotin. Pituutta tuli liki 2 metriä, vaikka odotin vain reilun puolentoista metrin mittaa, sillä puolikkaat tulivat puokoilta vajaan 70 sentin mittaisina. Lanka on ihanan kevyttä ja se tuntuu riittävän loputtomiin. En ole niin ihastuksissani langasta kuin aiemmin, enkä taida sitä enää lisää ostella.



Helmet ovat tulevaa ylijäämää Aeolianista. Minulla on ylimäärin helmiä siihen varattuna ja kun väri sopii noin ihanasti niin miksikäs en niitä olisi käyttänyt. Pidän enemmän parillisista määristä ja lisäsin joka kohtaan yhden helmen enemmän, joten niitä on nyt huivissa 152 kappaletta 112 sijaan. Kuvioitakin lisäsin yhden "tähkärivin" ennen keskiosaa. Tarkkaan katsoen sen ehkä huomaakin. Pidän huivista enemmän näin. Helmet kiiltelevät kivasti huivin helmoista. Taas on tullut syyspimeät, kun kuvaaminen on käsittämättömän vaikeaa. Noh. Lukijani lienevät tottuneet huvien heikkoon laatuun.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

SYTYCK



Kaikenlaisiin hullutuksiin sitä pitääkin ilmoittautua mukaan.

Edit: Lisäsin SYTYCK-blogiin laittamani ilmoittautumistekstin. Ilmoittauduin siis Balettiin, sillä olen henkeen ja vereen pitsineuloja.

Olen ehdottomasti balettitanssija. Muista kategorioista en itseäni tunnistanut, mutta tämä sopii minulle kuin nenä päähän. Pitsihuiveja tulee tehtyä enemmän kuin niille on käyttäjiä. Teen aina vaan uusia, vaikka entisiäkin on käyttämättöminä kaapeissa, sillä niiden tekeminen on prosessina mieleinen. Pitsikuvioita pitää olla myös sukissa, myssyissä, kämmekkäissä ja muissa asusteissa. Tekeillä on myös pitsikuviollinen peitto. Ravelryssa ylipuolet projekteistani kuuluu pitsineuleisiin. Pitseissä on vaihtelua, jota kaipaan. Käytän samaa ohjetta hyvin harvoin kahdesti enkä jaksa toistaa samaa kovin montaa kertaa.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Cascadea


Kun maailma potkii päähän, on saatava lohtulankaa ja äkkiä. Cascade 220 oli kivan värinen ja tarttui mukaan Lumoavasta langasta. Tästä tulee ehkä myös joululahjaneule. Yksi neulesuunnittelujoululahjasysteemi on ollut pääasiallisesti neuleena viime päivät. Harkitsin jopa ohjeen kirjoittamista, jos saan sen onnistumaan nätisti, mutta en tiedä kannattaako amatöörin yrittää ohjeita kirjoittaa. Nyt ei olisi oikein aikaakaan. Adamas on edistynyt hyvin hitaasti, mutta se on onneksi pian loppusuoralla. Waves of grain -huivista on kadonnut into, mutta paljoa ei olisi siitäkään jäljellä. Kaikukukka on tainnut ufoutua. Into olisi aloittaa jo uusia, mutta tarvitsemani puikot ovat tietysti kiinni entisissä projekteissa.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Hyshys-neulontaa



Lähdin aamulla hakemaan Novitan Luxus Alpacaa joululahjaneuleeseen, mutta Kärkkäisen lankahyllyt ammottivat tyhjyyttään. No onneksi joulu ei ole heti huomenna. Kauppoja kierrellessä huomasin Kodin ykköseen ilmestyneen lankahyllyn ja siitä Luxus Stone alle puolitoista euroa kerä. Otin kaksi kerää pipolangaiksi. Musta tuntuu, että olen nyt oppinut neulomaan pipoja ja myssyjä. Schachenmayrin reumalankaa on tehnyt jo jonkin aikaa mieli Anttilasta ostaa. Kahdessa kerässä on yli 600 metriä pitsilankaa. Kai tämä huiveihin käy tämäkin.



Hyshys-neulonta on alkanut. Cascade yarnsin 220 Wool on jo päässyt pois puikoilta, mutta siitä täällä enemmän joulun jälkeen ja Räveltämön puolella. Toinen on neulesuunnitteluosastoa, kun mieleistä ohjetta ei löytynyt. Katsotaan tuleeko tästä joululahjaa. Nyt se näyttää tosi pieneltä.

torstai 2. syyskuuta 2010

Jacques Cousteau -pipo

Helteiden loputtua aloin muistuttelemaan joulusta kanssaihmisiä js pyysin toiveita. Joululahjaneuleet olisi hyvä aloittaa nyt eikä marraskuussa. Heti helteiden jälkeen ei tuntunut irtoavan mitään, mutta muutaman päivän miettimisen jälkeen alkaa olla projektit selvillä. Monta hyshys-projektia on tulossa, sillä nykyään niin moni tietää blogistani. Onneksi ihan kaikkia ei tarvitse piilotella välipäivien joululahjaneulekavalkadiin.



Projekti: Musta ribbipipo (Ravelry)
Ohje: Jacques Cousteau -pipo by Lalla Pohjanpalo
Lanka: Musta Novita Came
Menekkki: 70 grammaa
Puikot: Addi Lace 3,5 mm 100 cm pitsipyöröpuikot
ja Pony 3 mm 80 cm pyöröpuikot
sekä KnitPicks Harmony 3 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Peruskamaa pukinkonttiin. En tiedä tuliko hyvä. Sen näkee sitten.


Ostin joskus aikanaan Novitan Camea mustana jollain ajatuksella, joka on päässyt unohtumaan. En tiedä milloin Came on ollut tuotannossa, mutta epäilen tämän olevan jo vintage-lankaa. Yritin tästä muistaakseni kaulaliinaa, mutta kolme kerää ei kertakaikkisesti riitä. Päähineosastolta saamieni onnistumisen kokemusten myötä päätin tehdä pipon. En halunnut tehdä sukanvarsipipoa, sillä ne on vaan kertakaikkisen kamalia. Mustassa ei oikein kuviot näy, joten päädyin
Jacques Cousteau -pipo-ohjeeseen, sillä se vaikutti kivalta. Parissa illassa syntyi tällainen tekele. En ole ihan varma tuliko tästä hyvä. Tein kymmenen senttiä kääntöreunaa, sillä se on mun mielestä kiva. Reunan jälkeen vaihduin pienempiin puikkoihin, sillä kaipasin tiheämpää neulepintaa. Olen niin tottunut Addeilla neulomaan, että projekti meinasi jäädä siihen, kun pitsi-Addit ovat edelleen kiinni Waves of Grain -huivissa. Kaivoin laatikosta Novitan puikot ja kampesin väkisin magic loopia niillä. Oli vähän hankalaa ja kiristävää, mutta kyllähän se meni. Täytyy hankkia jostain pitkiä välikoon pyöröjä, ettei tarvitse vanhoja kaivaa käyttöön. Kun on tottunut hyviin puikkoihin on ikävä väkertää jäykillä pyöröillä. Harkitsin käyttämättä jäävien puikkojen hävittämistä, mutta kuka nyt edes haluaisi noita perintöpuikkoja ja Novitalaisia.

Came-langassa on Falkland-villaa ja kymmenen prosenttia kamelinkarvaa. Lanka on hiukan karhean tuntuista, mutta ei mielestäni kovin kutittavaa. Lanka vaikuttaa kestävältä pipokäytööön. En usko, että tämä tulee nyppyiseksi käytössä. Pipo alkaa äkkiä hiostamaan päätä, kun mallasin sitä omaan päähäni peilin edessä. Vaikuttaa ihan lämpimältä. Nähtäväksi vaan jää laittaako saaja tätä päähänsä. Ilman päätä pipo näyttää ihan kamalalta, mutta päässä se on ihan ok. Mustaa oli todella ikävä neuloa. Tuntui, ettei mikään valo riitä, mutta onneksi ribbiä pystyy neulomaan ihan näppituntumallakin. Sitten seuraavien joululahjaprojektien kimppuun.