sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joululahjoja


Joulupukki muisti blogaavaa pikkuapulaistaan neuleaiheisillakin lahjoilla. Sain muun muassa Nancy Bushin Pitsihuivit neuloen -kirjan, kirjanmerkin, Susanne's ruusupuiset sukkapuikkoja, pingotusneuloja, mittanauhan, silmukka-, kerros- ja kerroslaskurimerkkejä ja sukanpingottimia! Ainakin lahjojen puolesta oli ehdottomasti yksi parhaista jouluista ikinä! :D Sain kaikkea tarpeellista ja ihanaa. Pingotusneuloja minulla oli auttamattomasti liian vähän ja niistäkin puolet olivat huonossa kunnossa. Mittanauhani on aina hukassa. Sukanpingottimista toiseen pariin laitoin malliksi Jaywalker-sukat. Pukin apulaisena toimi veljeni ja sain toivomani "kaksisuuntaiset" pingottimet. Toisessa parissa on koot 36 ja 38 ja toisessa 40 ja 43. Täytyy vielä kirjoittaa niihin mikä on minkäkin koon jalkaterä.


Ruusupuupuikkoja en uskonut joulupukin tuovan, mutta sainkin sekä 3 mm että 2,5 mm puikot! Tuskin maltan odottaa, että pääsen näitä ihanuuksia kokeilemaan. Kirjaan en ole vielä ehtinyt tutustumaan. Kirjanmerkissä on messuilta ostamiani kierrätyslasihelmiä.


Toinen kerroslaskurimerkki koostuu lasi-, helmiäislasi- ja särölasihelmistä sekä simpukankuorisydämistä. Siinä on kiinni kerrosmerkit ja lisäksi settiin kuuluu samoista lasi- ja särölasihelmistä tehdyt silmukkamerkit. Toinen kerroslaskurimerkki koostuu lasihelmistä ja -lehdistä ja siihen kuuluu kaksi silmukkamerkkiä. Lasilehdillä koristeltu silmukkamerkki sujahti heti Revontulihuivin kerroksia laskemaan. Lasihelmiä ostin syksyllä Sinellistä käsityömessuilta, kun ihastuin näisin lasilehtiin. Nämä merkit ovat aivan ihania. Pukin apulaisena helmeili pikkusiskoni.

3 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Vähänkö kivoja lahjoja!
Kyllä kelpais mullekkin vaikka kaikki noista :)

Marja kirjoitti...

Mullekin nuo kelpais kun en noita itte saanut ;)

Paula kirjoitti...

Ihania lahjoja! Tosi näppärät nuo kaksisuuntaiset sukanpingottimet :)