lauantai 5. tammikuuta 2013

Kynsikäslapaset vol. 4


Olen joskus ennenkin maininnut, että siskoni pitää erityisesti kynsikäslapasista ja silloin tällöin täytyy joku pari tehdä, sillä eihän kaupasta löydy mitään kivan värisiä. Onneksi olen jo sen verran harjoitellut, että osaan tehdä tällaiset ilman minkäänlaisia ohjeita ja tätä paria ei tarvinnut edes kertaakaan purkaa. Harvianisen etevää näin monimutkaisessa neuleessa. Valitsin vain neulekuvion ja silmukka määrän ja ei kun menoksi. Silmukoita loin 65, sillä kuvio vetää kasaan sen verran. Tavoitteena oli tällä kertaa hieman suuremmat, sillä aiemmin oman kätöseni mukaan tehdyt ovat ollet hieman liian napakoita, mutta nyt tuli sopivan kokoinen.

Projekti: Flip-top fingerless gloves (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: Naisen
Lanka: Violetti Araucania Ranco Solid
Menekkki: 75 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,5 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Tulipahan tehtyä.

Ainoat, mikä hieman harmittaa on liian suuren lapashuput, mutten millään jaksanut neuloa niitä uudelleen, sillä niistä ei varsinaisesti mitään haittaa ole. Peukalotkin voisivat olla hiukan lyhyemmät, mutta seuraaviin kynsikäslapasiin sitten parin vuoden päästä. Muuten olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.


Kuvio on yksi osanen Marilinda-sukista ja muistaakseni tällä kuviolla on kämmekkäitä ja muita Ullassa tai jossain. Pidensin vähän kuviorivien väliä, jolloin sain palmikkomaisemman ulkomuodon. Muuten kynsikäslapaset ovat sileää neuletta. (Anteeksi suttuiset kuvat.) Peukaloissa tein lisäykset taas kuvion viereen, jolloin vältyn rumilta lisäysrannuilta kiilan reunoissa. Inhoan kiilattomia käsineitä ja useimpia peukalokiilojakin. Muistaakseni olen aivan omasta päästäni kehittänyt tämän siistimmän peukalokiilan ja pidän siitä kovasti.


Lanka on melkein yksiväristä Araucanian Rancoa, joka muodoti hauskoja raitoja näillä silmukkamäärillä. Pidän väristä kovasti. Toisaalta on jännä, että lanka ei muodostanut spiraaleja sormiin vaan paksumpia raitoja. Toivottavasti Ranco kestää paremmin käsissä kuin sukkina. Yhdet Ranco-sukat ovat kaapisssa, kun en tiedä uskallanko niitä antaa pois, kun en tiedä miten niitä mahdollinen saaja hoitaisi.

6 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Kivan näköiset kynsikäslapaset, ja tosi nätti väri :)

MariL kirjoitti...

Kauniit kynsikkäät ja ihanan väriset myös! Nostan sinulle hattua, että olet onnistunut tähän aikaan vuodesta kuvaamaan violetin neuleen niin, että se näyttää ruudullakin violetilta. Minun yritykseni kuvata violettia näyttävät aina siniseltä tai viimeisimmät melkein mustilta. Sitä en tosin tiedä, miten lähellä oikeaa värisävyä nuo sinun kuvasi ovat, mutta ainakin minun silmääni ovat sitä mitä kuvateksti antaa ymmärtää. :) Sulla on varmaan hyvä kamera!

Judiuni kirjoitti...

Kiitos! :D

Mari: Kuvat ovat itseasiassa hämmästyttävän lähellä todellista väriä. Keskipäivän auringon pilkahduksen aikaan oli hetken hyvä valo. Harmi vaan, että kaikki kuvat ovat enemmän tai vähemmän suttuisia, kun malli on yhteistyöhaluton ja kärttyinen. Uusiksi ei oteta perhesovun säilymisen vuoksi.

alarwyn kirjoitti...

Onpa ihania! Ja ihanan värisiä. :D

Täytyy kyllä myöntää, että mulla on tosta IHANJUSTSAMASTA langasta kahdet sukat, ja toisen parin sain jo parsia muutaman viikon käytön jälkeen, ja toinenkin osoittaa kulumisen merkkejä. Se on saanut miettimään, että ehkä en enää itsekään käytä Rancoa sukkiin. Mutta uskoisin, että käsissä se kestää, ainakin toivottavasti! :D

liinu kirjoitti...

Onpa nätit! Tollaset kynsikkäät olisi kyllä niin tarpeelliset, mutta taitavat olla mun hermoille liian työläät... Kaunis väri!

-P- kirjoitti...

mahtavat! Ja upeanvärinen lanka!