Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lady Eleanor Entrelac Stole. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lady Eleanor Entrelac Stole. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. tammikuuta 2015

On se todistettavasti neulonutkin viime vuonna

Siinä vapun tienoolla valmistui elämäni ensimmäinen konttineuleprojekti ja tässä on kyllä konttineuletta kerrakseen. Tällainen muhkean kokoinen huivi ei ollut järin ajankohtainen silloin ja projekti unohtui kuvata ja raportoida.


Pidin kovasti konttineuleesta. Se oli kätevän aivotonta neulottavaa, kun pääsin vauhtiin ja rytmiin. En viime keväänä kaivannut haasteita. Huivimalli on hyvin yksinkertainen; vain konttineuletta edestakaisin hamaan loppuun asti. Langaksi valitsin miltei umpimähkään Dropsin Big Delightin. En muistaakseni ollut edes hipelöinyt tätä lankaa etukäteen. Värit tilasin melko sokkona ja ensimmäinen tilaus menikin mönkään. Jouduin tilaamaan toisen satsin. Jostain merkillisestä syystä olen viime vuonna neulonut paksumpia lankoja kuin koskaan. Muistan muutama vuosi sitten harkinneeni ihan tosissani kannattaako hankkia nelimillisiä puikkoja, kun niin paksuja tarvitsee hyvin harvoin. Se oli pitsilankavaihetta se.

Projekti: Lady Eleanor Entrelac Stole (Ravelry)
Ohje: Lady Eleanor Entrelac Stole by Kathleen Power Johnson (Scarf Style) (Ravelry)
Koko: 220 cm x 50 cm
Lanka:  Garnstudio DROPS Big Delight
Värit: 08 ja 11 Metsämarja
Menekki: 600 grammaa
Puikot: Knit Pro Dreamz 5,5 mm irtopääpyöröpuikko

Projekti: Lana Grossa Meilenweit Merino Socks (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: noin 36
Lanka: Lana Grossa Meilenweit Merino
Menekki: noin 80 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot

Olen viime kesän jälkeen täydentänyt sukkavarantoani kaksilla uusilla sukilla, joita en ole vielä esitellyt tai käyttänyt. Toiset ovat nämä Lana Grossan Meilenweit Merinosta neulomani sukat. Nämä ovat aivan perussukat omasta päästä ilman ohjetta. Ranskalainen kantapää ja nauhakavennuskärki. Nämä on niin nähty. Lanka on uusi tuttavuus. En ole sukkia käyttänyt, joten en osaa sanoa, miten se kestää, mutta toivon, että nämä kestävät hyvin. Ainakin neuloessa Meilenweit Merino oli oikein mukava lanka. Väritys on minulle outo, mutta aiheutti lankakaupassa pakko saada -kohtauksen.

Projekti: Regia Garden Effects Socks 4 (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: noin 36
Lanka: Regia Design Line by Kristin Nicholas Garden Effects
           Lana Grossa Meilenweit Merino
Menekki: noin 80 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot

Ja sitten sarjassamme neljännet Regia Flower Garden -langasta neulomani sukat. Tomaattikantapää ja sädekavennuskärki. Tuttua kauraa jo pitkältä ajalta. Lanka loppui kesken ja paikkasin sitä kärjessä, edellisten sukkien jämällä. Ainakin erottuvat edellisestä parista. Tämä on sitä ostan kolme ja neulon kaksi paria sukkia sarjaa. Minulla on tätä lankaa kolmannessa värissä vielä kahteen pariin, joten tähänkin palaan vielä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Puikko- ja koukkuostoksia


Joku saattoi vähän sortua, hupsis. Tarvitsin erääseen projektiin 5,5 milliset puikot ja juuri sitä kokoahan minulla ei ole ollenkaan. Yhdet sopivan koon tipsit olisivat varmaan riittäneet, mutta Lankakamarissa oli juuri sopivasti tarjouksessa KnitPro Dreamz Deluxe, jossa oli muitakin kokoja, joita minulla ei ole ollut. Olen viime aikoina neulonut poikkeuksellisen paksuja lankoja, joten paksumpiakin puikkoja saattaa olla tarpeen omistaa. Vastustin pitkään vaihtopääsysteemejä vähän niin kuin humpuukina, mutta niin se mieli muuttuu. Nämä ovat villatakkien ja semmoisten neulomisessa erittäin käteviä, kun puikkokokoa voi muuttaa tuosta noin vaan päät vaihtamalla. Joskus joustinneule toimii paremmin eri puikkokoolla kuin sileä tai kuvia ja tasona ja pyörönä neulotun osan eroa voi pienentää vaihtamalla puikkokokoa.


Toinen hairahdus on koukkuamiskoukkuosastoa. Sain alennuskoodin LoveKnitting-nimiseen verkkokauppaan ja sorruin tilaamaan nipun koukkuja. KnitPron muoviset Spectrat olivat niin edullisia, etten voinut vastustaa. Pienempiä kokoja minulla on puisina Symfonie -sarjan koukkuina. Virkkuukoukkujen säilytys kävi ongelmalliseksi, joten katselin Etsystä kivan säilytyspussin koukuilleni. Aivan pienet virkkuukoukut säilytän kardemummaputkilossa, joka on niille mielestäni aivan lyömätön, mutta muut koukut eivät mahtuneet puikkopussiin ja bambukahvalliset ChiaoGoot kolisivat ikävästi puikkopussini pohjalla, joten nekin oli kiva saada ojennukseen. Aika kitschin näköinenhän se on, mutta kai virkkuukoukkujensa kanssa voi vähän hullutella. Kitsch ja muut mauttomuudet ei ole yleensä mieleeni, mutta tämä puhuttelee minua jotenkin kovasti.


Dreamz-puikot ovat päässeet jo tosi toimiin, kun aloitin Lady Eleanor Entrelac Stole -huivin. En ole ennen konttineuletta neulonut, mutta pidän tästä kovasti. Takaperin neulomistakaan en ole pariin vuoteen tainnut harjoitella, että sikälikin hyvä projekti.