sunnuntai 31. elokuuta 2008

Päivityksiä kiihtyvällä tahdilla.

Hämmentävää miten innokas olen viimeaikoina ollut blogaamaan. Tässä kuussa on enemmän tekstejä kuin koko loppukeväässä ja kesässä yhteensä.

Tykästyin tähän Tulppaaniiini niin, että raaskinkohan antaa tätä pois ollenkaan. Pidän väristä ja keveydestä. On vähän hassua kyllä antaa marraskuussa lahjaksi jotain näin keväistä, mutta minkäs teet. Mutta toisaalta sisareni kyllä osaa arvostaa tätä, ainakin toivon niin. Toivottavasti enemmän kuin Novitan Butterfly'sta pari vuotta sitten tekemään fifiä, jonka hän viime talvena purki vain purkamisen ilosta. Tiedän, että se on painava ja hankala ja siinä on ikäviä virheitä, mutta silti hiukan kirpaisi kuulla siitä.

Palmikkoliivi on pysähdyksissä muiden projektien takia, mutta se jatkuu pian. Olen hyvin tyytyväinen tähän etupuoleen, mutta selkäpuolen nurjat kohdat ovat kovin löysiä. En tajua miten onnistuin aina neulomaan oikeat ja varsinkin palmikonkierrot liian kireälle ja nurja sekä helmineuleen liian löysäksi. Auttaisikohan bambupuikot asiaa, sillä neuloin järjenvastaisesti koetilkut pitkillä bambuilla, mutta itse liivin tavallisilla novitan pyöröillä. Bambupyöröihin ei ole kyllä varaa.
Seuraavaksi puikoille hyppää Folk socks -kirjan Chalet-sukat vaalean lilasta Sisusta, mutta ensin on kai tehtää nuo huomisen palautettavat asiat. Huoh. Opiskelu vie niin kauheasti aikaa.

Edit: Satuin kitisemään siitä huivin purkamisesta ja paljastui, ettei hän sitä purkanutkaan, vaikka sanoi talvella niin tekevänsä. xD

Ei kommentteja: