perjantai 31. joulukuuta 2010

Menneitä ja tulevaa

Pieni katsaus kuluneeseen vuoteen. Vuosi on ollut hyvin tuottelias ainakin neuleiden osalta. Projekteja valmistui tänä vuonna yhteensä 58!!! Hurjaa. Viisitoista (15!) pitsihuivia ja 16 sukkaparia, 10 päähinettä, 8 palaa peittoon, 5 paria käsineitä ja 3 virkkausprojektia. Vuoden viimeisenä valmistuu SYTYCK-haasteen pitsiliivi, josta puuttuu enää hiukan reunaa. Lankaa kului noin 4,8 kiloa, joka on noin 16,8 kilometriä. Blogipostauksiakin tuli kirjoitettua huikeat 125! Vuodesta jäänee parhaiten mieleen SYTYCK ja se, että opin keväällä neulomaan päähineitä. Sittemmin hyvin onnistuneita ja ihania on syntynyt 9 muutakin. Empä olisi vuosi sitten varmaan uskonut tähänkään. Myssyt ja pipot ovat olleet aiemmin niin kauhean vaikeita. Koko oli mitä sattuu ja istuvuus sitä myötä kurja.

Millä mielin nyt ensivuoteen? Vauhtini vain kiihtyy mikäli äitiin on uskomista. Toivottavasti on yhtä tuottelias vuosi 2011. Ensivuoden aloitan lankalaihdutuksen merkeissä. Lankavarastoni on paisunut reiluun 15 kiloon. Haluan laihduttaa lankavarastoni alle kymmeneen kiloon, mutta katsotaan onko tavoite liian kova. Uutta lankaa ostan vain jos on pakko. Johonkin tilausneuleeseen ehkä, mutta muuten on pärjättävä varaston langoilla. Jotain kammotuksia varastosta on ehkä lahjoitettava pois ja puhuttelemattomia lankoja myydä, että tavoitteseen pääsen. Mutta aion yrittää.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

5 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Toivotan Sinulle Oikein Hyvää Ja Onnellista Uuttsa Vuotta.

iso gnu kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta!

Miia-Rebekka kirjoitti...

Oot sä kyllä valtavasti neulonut!
Oikein hyvää uutta vuotta!

Nunt kirjoitti...

Hieno vuosi sinulla :) itselläni meni lähinnä neulekrapulaa potiessa.

Parempaa ensi vuotta ;)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Olet kyllä ollut ahkera. Ihailla kyllä täytyy.
Toivotan Sinulle Halauksien Kera Onnellista Uutta Vuotta.