sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Ääkkä käääkkä! Siellä se nyt on. Minun kirjoittamani ohje on nyt julkaistu uusimmassa Ullassa. Se on se sukkaohje, jossa on kurjat kuvat. Meinasi jäädä kokonaan julkaisematta, kun se "oikea elämä" häiritsi neulesuunnitteluelämää. Lisäsin sen ohjeen Ravelryynkin. Nyt ei tunnu hyvältä, mutta kai se tästä, kunhan alkujärkytyksestä toipuu. Uusia suunnitelmia on jo mielessä, mutta energiaa ei jotenkin ole saattaa juttuja paperille ja testineulontaan. Palmikkopipon ohjeen kirjoittaminen ei olisi paljon mitään, mutta en ole keksinyt miten järkevästi piirtäisin kaavion.


Vakituisille lukijoilleni on varmaan selvinnytkin se, etten oikein ole virkkaaja. Virkkaaminen vaatii työn jatkuvaa seuraamista ja on jotenkin aina hankalaa. Pitää tarkkaan tuijottaa, mistä välistä langan ottaa. Se ei vaan luonnistu luonnostaan kuin neulominen ja siinä tulee peukalo kipeäksi. Äiti on toivonut painokkaasti, että opettelen suvussa kulkevan pannulappumallin. Tätä mallia on mummini opettanut monelle. Ja pitäähän perinteiden jatkua. Tajusin jo parin kerroksen jälkeen, että pannulappuni kapenee uhkaavasti, mutta annoin vaan mennä. Eihän se haittaa, vaikka vähän joutuukin purkamaan, sillä seurasin silmä kovana hiihtoa. Saatiinpahan kunnon naurut pannulapunriekaleestani. Äidin pannulappujen tasolle on vielä matkaa. Onko muuten joku nähnyt jossain ohjetta näihin?


Helmikuu meni ja lankaa kului melkein puoli kiloa ja reilut 1600 kilometriä. Huikeaa. Hartioidenlämmitinkauluri, koukuttu tiskirätti, Ishbel-huivi ja ensimmäinen Bex-sukka valmistuivat sopivasti kuun vaihteessa, mutta en ole ehtinyt niitä kuvaamaan. Lähiaikoina siis valmistuineita neuleita esittelyssä. Lisäksi aloitin pari uutta projektia.

PS. Suuri kiitos ohjeeni testineulojille. Julkaisu ei olisi ollut mahdollista ilman teitä! Kiitos!

1 kommentti:

MariL kirjoitti...

Ihana patalappumalli! :)