Hihaa ja värttinöintiä

En ole esitellyt juuri mitään neuleita lähipäivinä, sillä olen neulonut ja purkanut ja neulonut pääsemättä yhtään eteenpäin. Dahlia Cardigan -ohjeessa on hirveän kapeat hihat. Minun käteni eivät olisi sellaisiin mahtuneet, joten piti improvisoida. En ole vuosiin neulonut hihoja ja sanomattakin on selvää, ettei se ole niin yksinkertaista, kun voisi luulla. Ensimmäinen hiha on melkein suora putki ja ranteen kohdalta kauhean leveä ja olkavarren kohdalta ehkä liiankin istuva. Ajattelin, että neulon toisen hihan paremmin ja siitten purkaisin, mutta tämä toinen hiha on nyt ainakin seitsemän kertaa purettu ja aina vaan mättää. Ehkä minun täytyy seuraavaksi mittailla ja laskea ja rakentaa hiha matemaattisin keinoin, kun nämä kokeilut eivät tuota tulosta. En ole kuitenkaan vielä luovuttanut. Kavennusten laskemisen helpottamiseksi ostin Cloverin lukittavia silmukkamerkkejä. Olen ajatellut etten tarvitse sellaisia, sillä minulla on runsaasti pikkusiskoni tekemiä ihania merkkejä, mutta hihassa kymmenkunta helisevää merkkiä käy hermoille. Kaikelle on paikkansa.

 Päätin kerrata ne vanhat ensimmäiset kehräysyritykset. Säikeet olivat paksuja ja ohuita ja möykkyisiä ja ylikierteisiä, joten päätin kokeilla kertaamista kaksi- ja kolmisäikeiseksi ja Navajo-kertausta myös. Kyllähän se langalta näyttää, mutta käyttökelpoisuus on kyllä ihan kyseen alainen asia. Kammattu, sadan gramman topsi on kotimaista Villa Laurilan -tilan villaa. Kotimaista, mutta ilmeisesti ei pelkkää suomenlammasta, kun sitä ei suomenlampaana myyty.

Suomenlammasta minulla on nytkin värttinällä. Harmaan topsin sain Portissa Tuulian värttinäkehruupajassa. Se on ihanan helppoa kehrättävää ja kehräämienn on alkanut sujua. Möykkyjä ei enää juurikaan ole mukana.