keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Sijaissairastajanpaikka auki

Se iänikuinen sairastamisesta valittaminen jatkuu. Olen pahoillani ja toivon, etten menetä lukijoita, vaikka blogini ei kovin mielenkiintoinen tällä hetkellä olekaan. Olo on hiukan parempi, mutta pelkään edelleen saavani korvatulehduksen. Olen kyllä neulonut, mutta pääasiassa Dahliaa, joka edistyy hyvin. Alpakkatakin valmistuminen alkaa olla aika lähellä.


Olen neulonut myös mallitilkkuja, sukkia ja hyshysneuleita. Kahdet (tai itseasiassa kolmet) sukat ovat jo valmiit, mutten ole jaksanut kuvata ja blogata niistä. Olen kauan miettinyt mitä ihmettä teen lahjaksi saamastani islantilaisesta langasta, sillä se on marinoitunut lankavarastossani pitkään. Knitting Pipeline podcastin Rip Van Winkle -haasteen yhteydessä sain lopulta päätettyä, että neulon siitä Ysolda Teaguen Icing Swirl Hatin, mutta se kilpistyi puikkojen puutteeseen. Yleensä projektit kilpistyvät ohjeen puutteeseen, mutta tässä tapauksessa ohjekin olisi jo olemassa. Tarvitsisin ainakin 5 mm puikot, mielellään 5,5 mm, mutten millään viitsisi ostaa puikkoja, joita en todennäköisesti myöhemmin tarvitse enää tämän projektin jälkeen. Minulle 4 mm puikot ovat paksut ja sitä paksumpia en tarvitse juuri koskaan. En oikeastaan edes katso niin paksuja lankoja, että tarvitsisin 5 mm tai sitä paksumpia puikkoja.

Toinen mallitilkkuilun syy on Coastal Knits, jonka suunnittelua ja kirjoittamista olen seurannut Never Not Knitting podcastissä ja -blogissa. Kirjassa on useampia malleja, jotka kolahtavat ja lujaa, mutta inhoan nettitilauksia, varsinkin ulkomailta. Olen murehtija- ja stressaajatyyppiä ja saan kohtuuttomasti turhaa stressiä aikaan tilaamalla jotain. Olin jo päättänyt unohtaa koko kirjan, kun kuulin, että Lumoavaan lankaan on tilattu erä Coastal Knitsiä. Aloin heti laskemaan, että voiko Bayside pulloverin neuloa pienemmässä koossa BC Garnin Allinosta ja miettimään missä langassa Rocky coast olisi parhaimmillaan. Kun en saanut yöllä unta, nousin neulomaan Dropsin Limasta mallitilkkua keskellä yötä. Kuinka pöpinä pitää olla villatakkiohjeeseen, että nousee keskellä yötä mallitilkkuamaan? Toisaalta, kun ei ole kovasti kuumetta, muttei jaksa pariin viikkoon käydä missään eikä tehdä mitään, niin kummasti ei enää uni maita kunnolla. Tarvitsen selvästi sijaissairastajan varsinkin, kun minun pitäisi alkaa pakkaamaan tavaroitani muuttoa varten.

4 kommenttia:

amuk kirjoitti...

Ihania ideoita sulla. Olen itsekin ihaillut noita saman kirjan malleja ja aion sen kirjan jossakin vaiheessa hankkia. Yöllä touhuaminen on myöskin heikkouteni. Olen huono nukkuja ja käsityöt auttavat yksin valvottuihin hetkiin. Koeta parantua sitkeästä flunssastasi ja hemmottelet itseäsi häpeiemättä kivoilla käsitöillä, niin mieli ei lannistu . Tsemppiä :)

amuk kirjoitti...

Muuten vielä kyseisestä kirjasta, Gnarled oak villatakki ja Rustling leaves pipo ovat minun suosikkini, ihania.

Minna kirjoitti...

Et menetä ainakaan tätä lukijaa. :)

Harmitus soikoon, että sairastelu vain jatkuu. Tämän syksyn flunssa on ollut kovin pitkäikäistä sorttia. Työkaverikin on sairastanut jo lähes 2 kk, monta antibioottikuuria jo takana, mutta ei vaan parane.

Pipo on kiva edelleen, haaveilen jo uuden tekemisestä, mutta muita projekteja on sitä ennen. Jos vaikka toisessa osaisin poimia silmukat oikealla tavalla...

Hyvää vointia toivotellen!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa mukavia neulesuunnitelmia. Paranemista Sinulle.