keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Helmikuun hullutuksista

Helmikuun lankahankinnat menivät aivan käsittämättömille luvuille. Syytän siitä Dropsin Sukkajuhlaa. Se on suurin syyllinen, mutta Tuulian ihanilla väreillä oli niilläkin oma osuutensa. Enkä tietenkään ole ostanut villaa kehrättäväksi kuin reilut puoli kiloa. Eilen näin taas Tuuliaa ja mukaani tarttui letti aivan minun väristä Wensleydalea, vaikkei minulla taida vielä olla taitoja sen kehräämiseen. Villatakkilangat painavat sukkalankojen ohella luvussa osan ja niihin on syynä ihana väri ja se, että Lumoavan langan kanta-asiakaskortti oli sopivasti käytettävissä. Yhteensä ostin 2,1 kiloa lankaa. Aivan järkyttävää. Onneksi ensikuussa tuskin on näin hyviä tarjouksia ja alennuksia tulossa. Yritän lankalakkoilla ensikuun ja ehkä seuraavankin. Voi kun joskus tulisi se lanka-zen.

Kuka ei kuulu joukkoon?

Sitten tuli inspiraatio. Kello oli paljon ja karkauspäivä lähestyi hälyyttävää vauhtia, mutta lankaa ja puikot olisi pitänyt saada heti. Veera Välimäen Color Affection on ollut ihan nätti pitkään, mutta sitten näin Ravelryssa Gosikin huivin Alpacasta ja Delightista(Flickr) ja se iski kuin metrinen halko. Minulla on sopivasti hieman juuri oikeaa vaaleanpunaista Zorasta yli jääneenä. Minun on pakko apinoida nuo värit. Juuri tuo ihana Delight on huudellut minulle muutaman päivän ja se olisi vielä päivän tarjouksessa. Pakko saada! Sen seuraksi tuhoaisin vaaleanpunaisia lankoja varastosta. Pitäähän minun neuloa ihanalle huiville pipo ja kämmekkäät, ehkä myös lapaset ja panta tai jokin korvien semmoinen lämmitin. Minullahan on sopivasti vaaleanpunaista Dropsin Baby Merinoa ja Nepalia sekä Novitan Luxus Windiä. Lankakauppaan oli siis sännättävä heti aamusta hiukset kosteina eikä kohta. Ohjehan oli pakko ostaa heti inspiraation iskettyä, vaikka silmät olivat jo ristissä ja nukkumaanmenoaika jo mennyt.

Vaan kun olisi edelliset suuret inspiraatiot olisi neulottuna. Inspira Cowl ei ole vielä puikoilla, mutta se on heti seuraavana jonossa. Delightin värit ovat huikeita, kun niitä alkaa katsomaan tarkemmin. Värit Inspiraa varten ovat siis 10, 11 ja 14. Yli jäävistä keristä tulee Inspiran inspiroimia asusteita hartianlämmittimen seuraksi. Tai sitten aloitan Pucker-sukat, joita varten ostin siniturkoosin Fabelin ja sen kaveriksi kaivoin valkean Tico Tico kerän. Valkeaa Fabeliakin piti olla, mutta sitä ei löytynyt tähän hätään ja se olisi ehkä loppunut kesken, joten otetaan Tico Tico varmuuden vuoksi. Kerroinko jo, että neuleinspis on niin kova, ettei varmaan kuunaan ole näin paljon puikot syyhynneet?



Helmikuun langankulutus oli ihan normaalissa. Lankaa kului 600 grammaa ja reilut 2200 metriä. On se ehkä hitusen enemmän kuin keskimäärin, mutta ei paljon. Tilaston kaunistamiseksi neuloin kiireesti valmiiksi useamman projektin. Vielä on muutama rivi yhdestä huivista neulomatta, mutta se valmistuu kyllä vielä tämän kuun puolella. Lähiaikoina siis luvassa valmistuneita huiveja ja ainakin yhdet sukat vielä.

Hyvää karkauspäivää kaikille!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Iloisia värejä


Lankavarastoa piti laihduttaa, eikä lihottaa, mutta Dropsin sukkajuhla haittasi sitä kovin. Mukaan tarttui männä viikolla langat 6 pariin sukkia alle 20 eurolla. Eihän sellaista tilaisuutta voinut ohittaa. Sukkajuhla on nyt hyödynnetty niin hyvin, että tuskin tarvitsee Fabelia tai Delightia ostaa lähiaikoina. Pidän kovasti Fabelin uusista väreistä. Kirsikanpunainen on aivan ihana eikä kuninkaansinisessäkään mitään vikaa ole. Pinkki on minusta vähän turhan porsaanlainen, mutta kyllä se menee. Kirsikanpunainen päätynee puikoille luultavasti piakkoin.


Muuten lankatase olisi nollilla, mutta ihana tumma magenta Cascaden 220 vei sydämeni ja sitä oli pakko saada villatakkilangat. Kuva on hiukan ylivalottunut, sillä sävy on hieman tummempi. Ihanan syvä ja voimakas. Sitä oikeaa villatakkimallia ei ole vielä tiedossa, mutta näin ihanalle värille onkin löydettä "Se Oikea" ja sitä odotellessa tyydyn silittelemään vyyhtejä. Kun se oikea malli sattuu kohdalle, tiedän kyllä. Toivottavasti ensi talveksi saan todella makean värisen villatakin. Samalla reissulla keksin syyn ostaa ihanan Finlaysonin Taimi-kassin. Tarvitsen ehdottomasti lankakassin, sillä muovikassit lisääntyvät nurkissa häkellyttävää vauhtia siitäkin huolimatta, etten koskaan osta niitä koskaan. Nyt ainakin lankakauppojen kassit jäävät tuomatta. Lanka, mikä ihana tekosyy.


Posti toi viikonloppuna tilaamani villaletin. Olin juuri ajatellut, että se tuskin tulee vielä tänään, mutta sitten ovikello pirahti. Letti on Lanitium ex Machinan Polwarthia värissä Heartache. Mietin lauantai-illan suihkussa, että uskallanko ja raaskinko tilata, mutta 160 gramman käsinvärjätyksi letiksi se oli ihan kohtuuhintainen, vaikka laskisi postikulutkin mukaan. Väri on huikea, fuksiaa, verenpunaista, pinkkiä, lilaa ja hitusen violettia. Yllätyksekseni sain kaupanpäälle hieman ahvenanmaanlampaan kiharoita. Pussukassa on harmaita, ruskeita ja kellertäviä suortuvia. Vaikuttaa karkealta, mutta kiva kokeilu erä.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ruusupuusukat


Vielä kerran tällainen tylsä neule, mutta lupaan, että seuraavat valmistuneet eivät ole näin tylsiä. Nämä ovat kolmannet perussukat talvikengissä käytettäväksi. Ehkäpä pärjään näillä sukilla lopputalven. Perussukka tomaattikantapäällä alkoi kyllästyttää, joten valitsin Sock from the Toe up -kirjasta Gusset Heel Socks perusohjeen. Nämä ovat ehkä onnistuneimmat kärjestä aloittamani sukat. Pidän Wendyn Gusset Heel -kantapäästä. Se on ihanan helppo ja selkeä ja istuu jalkaani hyvin. Taidan valita tämän jatkossa kärjestä aloittamiini sukkiin. Lanka on taas Fabelia, tällä kertaa Long Print -sarjan värissä Wooden Rose, joka kuvaa värimaailmaa loistavasti. Pesin ensimmäistä kertaa Fabel-sukkiani koneessa viikonloppuna ja ne tulivat tavallisesta 40º:en kirjopesusta pehmeämpinä ja napakampina takaisin. Täytyy kokeilla muitakin sukkia pestä koneessa. Olen tähän asti pessyt kaikki neuleet käsin, mutta ehkä uskaltaudun kokeilemaan villapesua joillakin vähemmän ihanilla neuleilla. Muuten olen sukkiin tyytyväinen, mutta molemmissa kerissä oli solmu ja tietysti värit lähtivät sen jälkeen juoksemaan aivan eri kohdasta päinvastaiseen suuntaan. Onneksi en välitä raitojen kohdistumisesta. Muuten olisi tullut hermoromahdus.


Projekti: Wooden Rose Socks (Ravelry)
Ohje: Gusset Heel Basic Socks by Wendy D. Johnson (Socks from the Toe Up)
Koko: 36
Lanka: Kirjava Garnstudio Drops Fabel Long Print
Menekkki: 60 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Yllättävän nätit solmuista huolimatta.

PS. Tämä on blogini 500. viesti. Hurjaa.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Hydrangea cowl


Pitsihuivista jäi kerä jäljelle ja yhden Baby Alpaca Silk kerän vievää projektia oli vaikea keksiä. Lopulta päädyin herttaiseen Hydrangea Cowl -ohjeeseen kirjasta Brave New Knits. Pääkuvio oli tuttu useammasta huivimallista ja sitä reunustaa herttainen lehtikuvio, joka on neulottu sivuttain pääosan kanssa yhteen. En erityisesti pitänyt reunan neulomisesta, mutta se on kivannäköinen. Baby Alpaca Silk on vähän velttoa tähän tarkoitukseen, mutta nyt tiedän senkin. Onneksi tästä on ollut siskolleni iloa. Seuraavan teen ryhdikkäämmästä villasta. Olen suunnitellut jonkinlaisen kaulurin tekoa itsellenikin, mutten ole vielä päättänyt, mikä olisi sopiva.


Projekti: Hydrangea cowl (Ravelry)
Ohje: Hydrangea Neckwarmer by Anne Hanson (Brave New Knits)
Koko: L
Lanka: Kanervanvärinen Garnstudio Drops Baby Alpaca Silk
Menekkki: 50 grammaa
Puikot: Addi Lace 3 mm 100 cm pitsipyöröpuikot
Fiilis: Ihana!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Miten näitä koristaisi?


Taas tylsä neule. Neuloin pikaisesti joustinneulekämmekkäät Zitron Trekking Pro Naturasta. Omia käsiään on muuten käsittämättömän hankala kuvata. Kameralle meinasi käydä huonosti, joten päätin luovuttaa. Kuvat on mitä on, mutta olkoon. Kämmekkäät eivät ole sen kummoisemmat. Muistaakseni 44 silmukkaa, kaksi oikein kaksi nurin ja sopivasti pienet, jotta jämälanka tuli käytettyä. Jotain koristusta pitäisi keksiä, mutten ole ollut koristeellisella tuulella. Ehkä pitää jostain keksiä vaikka pari nappia ulkosyrjälle, että osaan laittaa oikean kämmekkään oikeaan käteen.


Projekti: Purple ribbed mitts (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: pieni
Lanka:  Violetti Zitron Trekking Pro Natura
Menekkki: 26 grammaa
Puikot: ChiaoGoo Stainless Steel 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: No tuota öh.

torstai 23. helmikuuta 2012

Punaoranssit tomaatit


Neuloskelin taas perussukat autossa ja junassa istuksellessani. Kovin tylsää esitellä perussukkaa. Tämä on tällainen tavallinen sukkapari punaoranssi-kirjavasta Dropsin Fabelista. Se tavallinen 64 silmukkaa, reipas kahdeksan senttiä joustinneuletta, tomaattikantapää ja sädekavennuskärki. En edes yritä saada raitoja kulkemaan samaan tahtiin molemmissa sukissa, sillä se ei ole tärkeää. On toki asioita, joiden on oltava just eikä melkein, mutta sukkien värijuoksut eivät todellakaan ole sellainen asia. Värille olen onneksi lämmennyt. En erityisemmin pidä oranssista, enkä voisi kuvitella oranssia vaatetta tai sisustusta, mutta sukissa menköön. Näitä nähdään vielä, sillä kirjavia Fabeleita on vielä jäljellä. Seuraavaan pariin kokeilen ehkä tähtikärkikavennusta tai pyöreää kärkeä.

Projekti: Sunset Tomato Heels (Ravelry)
Ohje: Perussukka tomaattikantapäällä
Koko: 36
Lanka: Kirjava Garnstudio Drops Fabel Print
Menekkki: 68 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Nätit tuli vaikka väri olikin vain vähän sinnepäin.