sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kuka päivittäisi blogin?


Kuka päivittäisi blogin, kun neuloja on muissa maailmoissa? Aika menee kauheaa vauhtia, kun kiinnostuu muista asioista. Innostuin juoksemisesta heinäkuussa ja luin edelleen paljon kirjoja, joten neulominen jäi kovin vähälle.  Kirjoja luin viime vuonna 116, mutta lukulista vain piteni. Onneksi osa on äänikirjoja, joten lukeminen ei syö kaikkia muita harrastuksia. Aktiivisuusranneke sai paatuneen sohvaperunan liikkumaan ja painokin putosi kivuttomasti, joten en valita neulomattomuudesta. Neuleinto vaan on ollut kateissa melkein kokonaan. En tiedä, mihin se meni. Jos minulla vielä on joku lukija ja neuleintoa näkyy, niin tänne saa lähettää. Kehrääminen sen sijaan on ollut koko ajan ihan kuvioissa.

Tarkkasilmäiset varmaan laskivatkin kuvasta, että lauma on kasvanut jälleen. Lähipiirin kauhuksi tilasin marraskuussa kolmannen rukin ihan vaan siksi, että halusin sen. Majacraft Aura saapui vuoden vaihteessa ja olemme muutaman päivän tutustunet toisiimme. Alku on ollut vähän kankea, sillä säädöt ovat niin erilaiset. Kaunis Auris, Iiris,  ... Nimi on vähän hakusessa, mutta minun silmäni hän kovasti miellyttää. Yhden aamupäivän hinkkasin rukkeihini ja lisävarusteisiin vahaa ja nyt ne kiiltävät kauniisti. Sisäinen materialistini oli hyvin onnellinen. Ihan kaikkia syksyn ja alkutalven vyyhtejä en varmaan esittele, mutta yritän päivitellä blogia aktiivisemmin tänä vuonna.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Tour de Fleecen alkutunnelmat


Olin innoissani suurten suunnitelmieni kanssa polkaisemassa Tour de Fleecen käyntiin yhdessä tuhansien muiden kanssa lauantaina, mutta elämä heitti kapuloita pinnojen väliin ja pääsin vasta maanantai-iltana Tourille. Lapin komennus päättyi sittenkin ja otin äkkilähdön kotiin. Tour jäi, kun päätin että lähdenkin heti eikä ensi viikolla. Lilja (LG) on vielä matkalla, mutta sen sijaan pääsin taas Ruusuni luo. Kovin kummalliselta tuntui polkeminen, kun olin tottunut toisenlaiseen tuntumaan viimeisen puoli vuotta, mutta kyllä me yhteisen rytmin löysimme. Oli muuten ihanaa, että voin vain pyyhkäistä pölyt ja pääsin heti kehräämään ilman mitään huoltoa. Ei minkäänlaisia raklatuksia tai kitinöitä, mutta toisaalta olin ennen joululomalle lähtöä öljynnyt ja vahannut huolellisesti.


Otin ensimmäisenä esiin haasteellisen topsin tai niin ainakin luulin. Tourille suunnittelemani villat ovat nekin jossain matkalla, joten piti keksiä muuta kehrättävää. Kokeilin pari vuotta sitten tätä WoW:in merinosilkkiä ja siitä ei tullut kuin ärräpäitä ja hampaiden kiristelyä. Eilen illalla matkasta lopen uupuneena kehräsin kympin uutisen aikana vähän ja se meni oikein hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Kehitystä on siis tapahtunut sitten viime näkemän. Topsissa on kolmekymmentä prosenttia silkkiä ja se on raitoina eikä merinon joukkoon sekoitettuna. Kahden niin erilaisen kuidun yhdistelmä oli ihan mahdotonta silloin aikanaan, mutta nyt se tuntui vain lievästi epämiellyttävältä. Tämän topsin jälkeen pitää keksiä taas uudet haasteet.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Malabrigo Nube -merinovilla



Tämä on ehdottomasti yksi ihanimmista vyyhdeistä, joita olen ikinä kehrännyt. Ehkä se on ihanin. Kuvat eivät tee oikeutta tälle. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olen päässyt liiasta kierteestä eroon. Vyyhdissä on juuri sopivasti kierrettä, jotta lanka tuntuu ylellisen pehmeältä, mutta silti luja eikä yhtään lörppöä. Aika moni pari kolme vuotta sitten kehräämäni lanka on toivottomasti ylikierteistä ja viime vuotisiiinkin olisi monesti riittänyt hieman vähempi määrä kierrettä. Nyt tänä vuonna on alkanut tuntua siltä, että näppituntuma alkaa olla kohdallaan.


Villa on Malabrigon Nube käsinvärjättyä merinovillaa.Olin etukäteen hiukan huolissani, huopumisesta, mutta letissä oli vain aivan himppasen huopunutta topsin lopussa. Parissa kohdassa oli muutama pieni villamytty, jota amerikkalaiset kutsuvat nimellä nepp. En tiedä, mitä se on suomeksi, mutta sellainen pieni pallero, joita tulee herkästi nypittyä pois, ettei lankaa tule "näppylää". Villa oli melko kallis, mutta aivan taivaallisen ihanan pehmeää. Mielestän se on jopa merinoasteikolla erittäin pehmeää. En usko, että lanka kestää kulutusta, mutta kaulani ympäri aion tätä pitää vielä jossain muussakin muodossa kuin vyyhdilllä. Tilasin tämän Briteistä Tangled yarnista, mutta siellä ei Nubea enää näytä olevan. Täytyy katsella, mistä tätä saisi lisää.

Kuitu: Malabrigo Nube -merinotopsi värissä Sabiduria
Väline: Majacraft Little Gem 5,9:1 välityssuhteella
Lanka: ketjukerrattu 390 metriä / 113 grammaa (Ravelry)
Fiilis: Taivaallisen pehmeä ja mahtavan värinen!


Otin innoissani kuvia säikeen upeista väreistä joka kerta, kun pääsin rullan toiseen päähän. Värit vain olivat niin ihania. Se oli ehkä vähän liiallista, sillä mihinkään en ikinä tarvitse seitsemääkymmentä (70!) kuvaa yhden vyyhdin kehruuvaiheista. Hyvänen aika sentään. En pommita lukijaparkojani kymmenillä kuvilla säikeestä rullalla. Se tuskin olisi kovin mielenkiintoista. Tyydyin näihin kahteen, joista näkee miten erilaisia ne ovat. Ylempi kuva on hiukan punertavampi näemmä muutenkin, mutta lähellä kyllä vyyhdin todellisia vaaleanpunaisia ja marjapuuronvärisiä kohtia.


Lopuksi vielä kuva lehtistä, jonka kehräsin. Tässä taas näen sen, etten yhtään osaa kuvitella millainen lanka käsinvärjätystä letistä tulee. En ollut varma pidänkö tästä kehrättynä, sillä siinä on hieman lohenpunaista häivähdystä sekä paikoin myös harmahtavaa ja rusehtavaa, niiden ihanien violettien, marjaisten punaisten ja liilojen lisäksi. Värillä on hassu nimi; Sabiduria. Käsittääkseni se tarkoittaa viisautta. Nube muistaakseni tarkoittaa pilveä ja se on kyllä osuva, mutta violetin viisaudesta en tiedä.


Huomenna starttaamme Tour de Fleecen, joten lisää kehruujuttuja tulossa seuraavien kolmen viikon aikana. Konttineulehuivi valmistui vapuksi ja yksi sukkamurhe on vielä raportoimatta, joten ne yritän saada pois omalta tunnoltani.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Viides vyyhti uunista ulos


Näin Tour de Fleecen alla on hyvä aktivoitua ja palailla bloginkin pariin. Sain muistaakseni toukokuussa viimeisen pinkin World of Wool merino-langan kerrattua, mutten saanut aikaiseksi blogata. Olin siihen hieman pettynyt. Sain metrimääräksi vain 170, kun odotin hieman yli kahtasataa metriä niin kuin muissakin projektini vyyhdeissä. Vyyhti jäi siis hyllylle häpeämään. Otin vyyhdit uudelleen esiin ja olin havaitsevinani, että tämä viimeisin vyyhti on kevyempi kuin muut. Vaaka, kuten moni muukin tarpeellinen ei ole täällä Lapin komennuksella mukana, joten vähän piti funtsia, miten saan langan punnittua, mutta onneksi löysin vainaksi vaa'an ja sain selville, että vyyhti todella painaa toistakymmentä grammaa vähemmän kuin muut vyyhdit. Laskin metrimäärästä ja painosta, että 75 grammaisessa vyyhdissä tätä lankaa olisi 206 metriä. Toinen ja kolmas vyyhti tässä projektissa olivat 205 metrisiä, joten pääsin sittenkin tavoitteeseeni.  En tiedä mitä tapahtui. Minulla piti olla kolme 25-grammaista topsia. Ehkä jaoin jonkun topsin huonosti tai joku pikkutopseista oli valmiiksi alipainoinen. Neljä muuta vyyhtiä painavat jokainen melko tarkkaan 75 grammaa.

Kuitu: World of Wool merino -topsit väreissä Magenta (2s) ja Lavender (1s)
Väline: Majacraft Little Gem 8,6:1 välityssuhteella
Lanka: kolmisäikeinen 170 metriä / 62 grammaa (Ravelry)
Fiilis: No miten se nyt noin?

Tässä vyyhdissä on kaksi vaaleanpunaista säiettä ja yksi laventelinvärinen säie World of Woolin merinoa. Tarkoitukseni oli tehdä vielä yksi vyyti, jossa olisi ollut jäljelle jääneet Fuchsia, Magenta ja Lavender -säikeet, mutta lopun laventelinvärisen topsin käytin viime kuussa, kun opetin yhtä seitsenvuotiasta pikkutyttöä kehräämään, joten jäljellä on vain 25 grammaa Fuchsia ja Magenta -värejä rullille jääneiden pienten jämien lisäksi. Jonkun minivyyhdin saatan vielä tehdä, mutta kuudetta vyyhtiä ei taida tulla.


Ajattelin jatkaa tätä projektia hieman toisella tavalla Tour de Fleecen aikana eli loppuviikolta lähtien. Tour de Fleece on siis Ranskan ympäriajon aikaan tapahtuva kehruutapahtuma, jossa haastetaan itsensä itse asetetuilla tavoitteilla. Minulla on erivärisiä violetteja samaa villalaatua. Aion kehrätä kaksivärisiä kaapelikierteisiä lankoja niistä. Kehrään siis kaksi säiettä yhtä väriä ja kaksi säiettä toista väriä ja kertaa niistä kaksi kaksiväristä lankaa, jotka kertaa lopuksi yhteen. Katsotaan kuinka monta ehdin Tourin aikana kehrätä.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Lisää pinkkiä WoW-merinoa


Toivottavasti kaikilla on ollut mukava pääsiäinen. Minä olen viettänyt pääsiäistä pääasiassa harratusteni parissa eli olen kehrännyt melkein koko pääsiäisen. Merinoprojekti jatkuu edelleen. Nyt oli vuorossa tämmöinen vaaleampi yhdistelmä samoista väreistä kuin edellinen vyyhti. Onneksi nämä villat loppuvat pian ja seuraavaksi kehrään varmaan jotain käsinärjättyä herkkua. Ei sillä, että olisin kyllästynyt näihin, mutta jossain vaiheessa varmasti näihinkin kyllästyy.


Pääsin tälläkin kertaa huikean lähelle tavoitettani. Vyyhdissä on 210 metriä eli sama määrä kuin ensimmäisessä vyyhdissä, joka on tuo tummin Aubergine- ja kahden Damson-säikeen yhdisteltä. Hieman harmittaa, etten tilannut enempää tuota väriä Damson, mutten yhden värin takia millään viihtsisi tehdä tilausta World of Wooliin, kun sitten tulee tilattua paljon kaikkea ihanaa, mitä en välttämättä tarvitse. Minulla on ihan riittävästi villaa. Toisaalta sellanen kahden Damson- ja yhden Fuchsia-säikeen yhdistelmä varmasti miellyttäisi silmääni kovasti.

Kuitu: World of Wool merino -topsit väreissä Magenta (2s) ja Fuchsia (1s)
Väline: Majacraft Little Gem 8,6:1 välityssuhteella
Lanka: kolmisäikeinen 210 metriä / ~75 grammaa (Ravelry)
Fiilis: Huikean samanlainen lopputulos kuin ensimmäisessä vyyhdissä.



Tein pääsiäisenä pienen ulkomaanmatkankin katsomaan millaista meininki on kuningaskunnan puolella Vesisaaressa ja ulkoilemassa Ekreijan luonnonsuojelualueella. Kevät on Varankivuonossa pidemmällä kuin täällä, sillä lumet ovat jo lähteneet ja meri on auki. Pikkukajavayhdyskunta pystysuoran kallioseinämän hyllyillä oli aika vaikuttava näky, sillä niitä kuulemma on yli 40 000 yksilöä. Vesisaaressa kävimme yhdessä antiikkiputiikissa ja minä tietenkin bongailin rukkeja. Sieviä ja melko hyväkuntoisia olivat nämä siniset norjalaiskaunottaret.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Nappisuoritus kehräämisessä


En ole hukannut blogaamisintoani, vaikka edellisestä postauksesta on yli kaksi viikkoa. Ihastuin konttineulehuiviin niin, etten ole muuta malttanut neuloa. Huivilla on jo yhtä paljon pituutta kuin minulla,joten pian pääsen varmaan sitäkin esittelemään. Olin pitkään (lue: muutaman viikon) kehräämättä, sillä sain peukaloon viiltohaavan ja haavan kuivat reunat estivät pitkään kehräämisen. En voi sietää sitä, että villa tarttuu sormiin. Tätyy jatkossa olla poronkuivalihan ja puukon kanssa tarkkana, ettei käy lisää vahinkoja. WoW:n merinoa on pyörähtänyt suihkien lisää rullille ja projektin kolmas vyyhti valmistui viikolla.


Vuorossa oli variaatio, jossa on kaksi säiettä värissä Funchia ja kolmantena säikeenä Magenta. Pieni 25 gramman säie sujahtaa äkkiä rullalle. Kehrään tätä suunnilleen autopilotilla ajattelematta mitenkään kummemmin kehräämistäni. Ajattelin, että sillä tavalla pääsen lähimmäksi edellisiä vyyhtejä ja suureksi yllätyksekseni tässä vyyhdissä on täsmälleen sama määrä metrejä kuin edellisessä vyyhdissä. En olisi ikimaailmassa arvannut, että pääsen samaan lukuun 205. Ensimmäisessä vyyhdissä on 210 metriä. Sen olen kuitenkin kehrännyt viime vuoden puolella. Eikä kehruutaukokaan ole vaikuttanut lankaan sen kummemmin. Huikea suoritus vaikka itse sanonkin.

Kuitu: World of Wool merino -topsit väreissä Magenta (1s) ja Fuchsia (2s)
Väline: Majacraft Little Gem 8,6:1 välityssuhteella
Lanka: kolmisäikeinen 205 metriä / ~75 grammaa (Ravelry)
Fiilis: Huikean samanlainen lopputulos kuin edellisessä.



Vielä en tiedä, mitä näistä langoista tulee, mutta joku kiva modulaarinen juttu siintelee mielessäni. Asia on mietintämyssyssä.