perjantai 5. syyskuuta 2008

Posliinikipon virka


Mitä virkaa on posliinisilla vadeilla ja uunipadoilla? No ne pitää ehdottomasti pyhittää lankojen ja keskeneräisten neuleiden säilyttämiseen esillä. Suurin osa langoista on pakattuna pois näkyvistä, mutta ne, jotka syystä tai toisesta ovat käden ulottuvilla, majailevat erinnäisissä posliinikipoissa. Kuvassa palmikkoliivini maijailee Kermansaven Salvia -padassa, jota en ole koskaan käyttänyt ruoanvalmistukseen, ja Grignascon merinosilkki -kerä on Kultakeramiikan sinisessä kulhossa, jossa olen korkeintaan joskus huuhtoa viinirypäleitä. Vastaavanlaisessa käytössä on myös eräs taikinakulho ja langanloppuja on useammassa tuikkukipossa. Onneksi äiti ei tiedä tästä. Muuten voisi tulla sanomista. xD

Vihdoin ja viimein se on ohi. Tuskainen tie vyyhdistä kerälle on rämmitty loppuun asti. Koko 1,4 kilometriä seitinohutta merinosilkkiä on saatu kasaan. Pääsen viimein neulomaan. Ei mennyt ihan kuukautta, mutta melkein. Inhoan vyyhtejä ja varsinkin niiden kerimistä. Saan aina langan sotkeentumaan ikäville solmuille. Olen jokaisen vyyhden kohdalla vannonut, etten osta niitä enää ikinä, mutta minkäs teet, kun ihanaiset huivilangat myydään vyyhdillä. Tämän Grignascon piti olla kolmas ja viimeinen, mutta kuinkas kävikään. Kävin tänään hakemassa ukkoskuuroista ja vesisateesta viisveisaten ostamassa kaksi vyyhtiä Teeteen Kamenaa joululahjahuiveja varten. No onneksi Kamena on paksumpaa ja ei ehkä aivan niin rasittavaa kerittävää.

1 kommentti:

Rouva Nordman kirjoitti...

Hienoja neuloomuksia, varsinkin kaikki ihanat lilat miellyttävät silmää. Minä sain ihanan korin, johon ajattelin laittaa kauniita lankoja esille...