tiistai 15. syyskuuta 2009

Gail aka. Nightsongs -huivista vielä kerran



Sain viimein kysyttyä auttaisi kämppis huivin kuvaamisessa ja auttoihan hän. Nyt on kerrankin kivat kuvat huivista. Tausta on karu, mutten kehdannut juoksuttaa mihinkään kauemmas kuvaamista varten. Gailista tuli oikeastaan todella kaunis. Mitenkähän mahdan raaskia huomenna luopua ja luovuttaa Itellan riepoteltavaksi?

En ollut pääteltyäni vielä läheskään niin tyytyväinen kuin nyt. Inhosin huivin keskellä oleviä "suunnattomia" reikiä. Kaipasin kovasti keskisilmukkaa ja langankiertojen rivejä reunoihin, mutta nyt se ei enää paina mieltä. Toista tuskin teen. Projektina en pitänyt, mutta lopputulos on kaunis. Reunakuvion kanssa olin vaipua epätoivoon, kun en aluksi tajunnut kaaviossa piilevää virhettä ja sitten loppui lanka. Onneksi hoksasin virheen ja Talutinilta sain lisää lankaa. Asiat järjestyvät kuten aina. :)

Kokoa tuli reilusti, vaikka juuri pääteltynä huivi tuntui pienehköltä. Pingottaessa loppui matto kesken enkä repinyt kovin paljoa. Toisaalta ei ollut tarkoituskaan tehdä hehtaarin kokoista huivia. Repimällä olisin varmasti saanut kokoa kymmenen tai viisitoista senttiä molempiin suuntiin, mutta pääasia on se, että huivi on suora ja laskeutuu kauniisti. Kamena sopi hyvin tälle mallille hyvin. Sitä tulee puikoille jatkossakin, sillä se on yksi suosikkilangoistani.



Ohje: Gail aka. Nightsongs (pdf)
Koko: noin 250 cm x 100 cm
Lanka: Teetee Kamena 130 grammaa, tumman violetti
Puikot: Pony 4,5 mm 60 cm pyöröt


Suuri kiitos Annalle kuvausavusta! :)



Victorian Trellis ja Print O' The Wave -huivit ovat edistyneet kivasti. Suuri kiitos ohjeista reunan suhteen. Ei olisi äkkiseltään tullut mieleen ottaa sukkapuikkoa. Printin reuna alkoi sujua myös sen takia, että muistin tarkistaa Ravelrysta erratan. Kaavioissa on virhe ja ilmankos en saanut silmukkamääriä täsmäämään mitenkään. :K

11 kommenttia:

Pötkylä kirjoitti...

Todella kaunis huivi.:) Aina katson kateellisena muiden huiviprojekteja koska haluaisin itsekin tehdä, mutta kun sukatkin tuntuu ikuisuusprojektilta niin turha on edes haaveilla huiveista, ne ei ainakaan mulla koskaan valmistuisi.:D

Mari kirjoitti...

Kaunis huivi!

Mari kirjoitti...

Upea huivi!

Miia-Rebekka kirjoitti...

Valtavan kaunis!
Harkitsen tässä juuri käyttäisinkö Grinascon merinosilkkini Gailiin, mutta jotenkin se projektina pelottaa, kun oon monestakin suunnasta kuullut, että ohje on epäselvä ja onpa sitä aiemmin tullut itekkin kokeiltua.. siinä onnistumatta..

Lettu kirjoitti...

Ihastuttava lopputulos, vaikka oli mutkia matkassa :)

hillanen kirjoitti...

Hirmuisen kaunis, upea!

Anu kirjoitti...

Kaunis huivi! Kamena on yksi minunkin lempparilangoista :)

Tui kirjoitti...

Kaunis kaunis gail :)

LankaLuolan Marika kirjoitti...

Apua kuin Upea Huivi! Mielettömän hieno <3

Maikki kirjoitti...

Aivan ihana huivi! Itsekin harkitsen saman huivin tekemistä. Valottaisitko hiukan missä kohtaa ohjetta virhe piilee? Olen aiemmin neulonut ainoastaan yhden pitsihuivin, joten näinköhän osaisin omin päin virhettä ohjeesta pähkäillä...

Vilma kirjoitti...

Oi että se onkin kaunis! Ja upean värinen!